Uudet postaukset löydät tutulla nimellä uudesta osoitteesta
https://www.lily.fi/blogit/up-to-date/
Tervetuloa seuraamaan mukana!
Vanhat postaukset löytyvät edellee tältä sivustolta.
Lapsilisävinkit uusperheille – huomaa myös sallittu porsaanreikä yksinhuoltajakorotuksessa
Lapsilisäjärjestelmä on viime aikoina yllättänyt minut monipuolisuudellaan ja osin myös epäloogisuudellaan. Omalla kohdallani tästä aiheutui lopulta pelkästään harmia. Ajattelin kuitenkin, että näistä tiedoista voisi olla hyötyä muille uusperheille, joten tästä tulee!
Peruskuvio on, että lapsilisää maksetaan lapsiluvun mukaan ja jos lasten huoltaja on talouden ainoa aikuinen, lisätään lapsilisään yksinhuoltajakorotus jokaiselle lapselle erikseen. Tämä onkin äärimmäisen löyhä selitys, mutta perustilanteessa asia menee kutakuinkin näin.
Jos kyseessä on uusperhe, mutkistuu asia hieman. Samassa taloudessa kun voi olla kirjoilla sinun, minun ja meidän lapset. Olen itse elännyt jotenkin pöljästi sellaisessa käsityksessä, että lapsilisää voidaan maksaa ainoastaan lapsen huoltajalle.
Näin ei kuitenkaan ole asian laita, vaan lapsilisä voidaan maksaa kelle vaan lapsesta huolehtivalle henkilölle, eli joissain tilanteissa voidaan lapsilisä myöntää vaikkapa lapsen isovanhemmalle, joka ei asu lapsen kanssa eikä ole myöskään lapsen huoltaja. Tai naapurin Ranelle, käsitykseni mukaan Kela suhtautuu asiaan ilmeisen vapaamielisesti.
Näin ollen jos taloudessa on pari aikuista ja useampia lapsia, joilla on keskenään eri huoltajia, kannattaa lapsilisä osoittaa jommalle kummalle aikuiselle riippumatta siitä ketkä ovat lapsen huoltajat.
Käytännön esimerkki; Markku ja Sirkka ovat avoliitossa. Sirkalla on kolme lasta entisestä liitosta Pertin kanssa ja heillä on yhteishuoltajuus, mutta lapset asuvat Sirkan ja Markun luona. Markulla yksi lapsi, jonka yksinhuoltaja hän on. Lapsilisää kannattaa näilä tiedoilla hakea kaikilta lapsilta joko Sirkan tai Markun tilille, jolloin neljännestä lapsesta saa asianmukaisen korotuksen. Jos lapsilisä haetaan Markun lapsesta Markun tilille ja Sirkan lapsista Sirkan tilille, menetetään tämän hetken lapsilisäsummilla (syyskuu 2019) 58,36€ kuukaudessa.
Se tekee muuten 700,36€ vuodessa.
Minulla on toinenkin esimerkki. Tämä on mielestäni kaikin puolin väärin, mutta aiheuttaa lisäksi aika suuren väärinkäytönmahdollisuuden lapsilisien osalta. Väärinkäytökset ovat tietysti kiellettyjä, mutta nyt annan esimerkin miten vaikkapa kahdesta lapsesta saa satasen kuussa enemmän lapsilisää kuin periaatteessa pitäisi. Tätä on luonnollisesti mahdollisesti käyttää ihan rehellisesti ja siksi ajattelin tiedon tässä jakaa.
Kimmolla on neljä lasta edellisestä suhteestaan Riikan kanssa. Kimmolla ja Riikalla on lasten yhteishuoltajuus. Riikka asuu yksin. Kimmo osuu avoliitossa Kaijan kanssa ja lapset asuvat heillä. Kaijalla ei ole omia lapsia. Jos lapsilisä maksetaan Kimmon ja Riikan lapsista Kimmolle (tai Kaijalle), ei lapsilisään sisälly yksinhuoltajakorotusta, koska Kaija asuu virallisesti lasten kanssa samassa osoitteessa.
Jos lapsilisä maksetaan Riikan tilille, saadaan myös yksinhuoltakorotus 53,30 euroa kuukaudessa jokaisesta lapsesta. Tämä toteutuu, vaikka Riikalle maistuisi paremmin lähikuppilan karaoke ja karpalolonkero kuin perhe-elämä eikä hän osallistuisi millään lailla lasten elämään tai elatukseen.
Tilanteita on monenlaisia, joten toki voidaan yhtä lailla voidaan kääntää iloksi siten, että sovitaan yhteisesti, että tässä mielikuvitusihmisten tilanteessa lapsilisän korotusta hyödynnytään fiksusti. Vaikkapa siten, että kyseessä onkin mukava yhteishuoltajuus, jossa jaetaan reilusti niin kulut, tulot kuin noro-viruksetkin.
Joka tapauksessa Kimmon, Riikan ja Kaijan tilanteessa erotus on kuukaudessa 213,20€ eli vuodessa 2558,40€ rahaa käytettäväksi karpalolonkeroon tai lasten harrastuksiin riippuen siitä, kenen tilille maksu kuukausittan kolahtaa.
Pysäyttävää! Todella suuria summia vuositasolla virtaa euro ja kymppi kerrallaan mikä minnekin suuntaan.
Onko sinulla jakaa talousneuvoja uusperheille? Tai lapsiperheille ylipäätään?
***Kaikki esimerkit ja perhetilanteet ovat keksittyjä. Summat on poimittu Kelan sivuilta. Tarkistathan tilanteen oman perheesi osalta aina Kelasta, mikäli olet epävarma, koska ehdot ja summat saattavat muuttua.***
Pipo-gate
Lapsellani on ongelma. Pipo on väärän värinen. Hän on nyt useampaan kertaan ohimennen maininnut, että tälle pitäisi nyt akuutisti tehdä jotain. Olen sivuuttanut asian moneen kertaan jo sanomalla, että en nyt ole ihan varma tarvitseeko meidän lähteä pipokaupoille. Pärjäähän tuollakin.
Nyt tuli kuitenkin tiukka puhuttelu ja havainnollistettu esitys miksi vanha pipo ei käy.
”Äiti, katso nyt miten tää mun asu menee pilalle! Tää ei vaan sovi tähän kokonaisuuteen. Mä haluan, että mulla on laadukkaat vaatteet, jotka näyttää hyvältä yhdessä.”
Epäonninen pipon pilaama asukokonaisuus
Tämän lisäksi hän halusi näyttää miten hyvin tai huonosti mikäkin sopii yhteen tämän piponturjakkeen kanssa.
Takin kanssa pipo sopii käyttäjänsä mukaan yhteen:
”Ihan ok, ei mene tässä niin pahasti pieleen.”
Pipo yhdistettynä eniten (vai pelkästään?) käytettyyn T-paitaan:
”No nää itseasiassa sopii yhteen. Mutta kyllä tän kanssa sopis myös puhdas valkoinen tai musta.”
Pipo yhdistettynä huppariin:
”Tää on just se ongelma. Nää on ihan hirveät yhdistettynä. Tän takia must just tuntuu, että mun asussa ei ole mitään järkeä. Mut ihan pahinta on se, että nää kaikki on yhdessä mun päällä.”
Lapsiraukallani on ihan nyt siis paha ongelma, kun joutuu tällaisen setin kanssa kulkemaan ympäri kyliä. Kyllä on nyt on varmaan uusi pipo ostettava.
Loppukaneetiksi tuli vielä tämä:
”Yks lisä- huono puoli tässä on vielä tää, että tää on mennyt tolleen epäsiististi rikki tosta päältä. Kyllä mä nyt olen sitä mieltä, että voidaan hankkia mulle uusi pipo.”
Olen jotenkin kovasti iloinen tästä tavasta, jolla asia minulle tuodaan. Asiaa on mietitty ja punnittu jo jonkin aikaa ja sille on olemassa oikeat perusteet, vaikka kyse on käsittääkseni alle parinkympin ostoksesta. Pipo on ollut ainoana pipona aktiivikäytössä kaksi tai kolme vuotta. Pipo ei ole hukkunut tai ”hukkunut” uuden pipon saamiseksi, vaan asia hoidetaan asiallisesti ja rehellisen ryhdikkäästi.
Olen koko lasteni elämän ajan opetellut ja opettanut lykkäämään hankintoja niin kauan, kuin se on mahdollista ja sitten hankintatilanteessa tekemään harkittuja ja hyviä ratkaisuja, vaikka se sillä hetkellä maksaisikin vähän enemmän. Meillä on aika vähän turhia tavaroita ja vaatteita, koska spontaanisti ei osteta juuri mitään. Toisaalta meillä on aika vähän ihan tarpeellisiakin vaatteita, koska yritän pärjätä niin vähillä kuin mahdollista. Aika moni tarve ja halu menee ohi, kun odottaa riittävän kauan. Ja silti talomme on täynnä kuin Turusen pyssy.
Käyn niin kaupoissa vain pakollisilla asioilla, joten houkutuksiltä on helppo välttyä. Silloin kun joskus käyn, muistan kaiken olevan tavallaan saatavilla ja hetken tekee mieli olla kuin muutkin. Niin kävi nyt viikonloppuna, kun kävimme ostoskeskuksessa; tuli vähän paha mieli siitä, että niin monilla muilla on sitä ja tätä ja minulla aina samat vaatteet ja aina samat lakanat…
Aikuisena tämä on kuitenkin helppo sietää valinnan ollessa omani. Tiedän, että tuolla valinnalla lunastan itselleni ja perheelleni vuositasolla aika paljon vapaa-aikaa vähempien työtuntien muodossa. Ja ”saanhan” minä välillä ostaa yhtä ja toista ekstraa; matkoja, ravintolaillallisia ja kahvikupposia kaupungilla. Sain jopa keväällä ostaa trampoliinin.
Lapsille asian luulisi olevan vaikeampi, mutta toisaalta he ovat eläneet asian kanssa aina. Aina on käytännössä kaikilla kavereilla ollut paljon enemmän leluja, pelikonsoleita, itse valittuja vaatteita ja jos mitä rekvisiittaa. Silloin tällöin tulee kysymyksiä ja kommentteja, mutta asiaa on käsitelty jo niin moneen kertaan, että vastaukset alkavat olla jo lapsillekin tuttuja. Samoin toimintatavat miten kannattaa toimia silloin kun ihan oikein kovasti jotain toivoo.
Joskus he itse luovat minuun paljon puhuvia katseita, kun toisten perheiden lapset pyytävät, vaativat ja monesti myös saavat turhia, huonolaatuisia, tarpeettomia ja ylipäätään paljon asioita. Ei ole ihan tavatonta sekään, että he ottavat puheeksi jonkun tilanteen jälkeenpäin melkein ihmeissään siitä, että eikö kaikilla olekaan sama kuin meillä näissä pyytämis- ja haluamisasioissa. Äiti, näitkö miten XXXX heti vinkui lisää vaikka oli jo saanut paljon kaikkea?
Kyllä minunkin lapsillani on tavaroita, tottakai, mutta aika maltillisesti jo senkin takia, että olen melko varmasti pohjoisen pallonpuoliskon laiskin tavaroiden järjestelijä. Se jo yksin asettaa aika tiukat rajat sille montako tarviketta huusholliin voi ja kannattaa päästää sisään.
Raha on kuitenkin sitäkin tärkeämpi motivoija ja samoin ympäristökysymykset; Mille kaikelle on realistista löytyä jatkokäyttäjä ja mitä järkeä on ostaa, jos käyttö jää hyvin vähäiseksi syystä tai toisesta?
Nyt on varmaan kuitenkin syytä hankkia yksi valkoinen tai musta pipo.
Ihan kohtuullinen toivehan se lopulta on.
Näin saat tavallisen viikonlopun tuntumaan pidemmältä
Tehokkain tapa saada viikonloppu tuntumaan pitkältä on ilman muuta viettää se jäätävässä seurassa tai tehden jotain, mitä syvästi inhoaa. Vaikkapa pitää yllä sellaista tietyntyyppistä hiljaisuutta, missä seinäkellon ääni korostuu kiusallisten hiljaisuuksien takia. Tästä tulee mieleen syystä tai toisesta liian pitkittyneet vierailut etäisten sukulaisten tai tuttavien luona.
Myös omien lasten rakkaassa seurassa viikonloppu voi tuntua ikuiselta, jos mahdollisimman monella on meneillään uhmakausi ja kaikki menee ihan järjestään päin persettä.
Yksi tapa pitkittää mitä tahansa aikayksikköä on se, jos puolison kanssa on meneillään niin junnaava kylmä sota, että oksat pois. Siitäkin on kokemusta. Ei se yksinolokaan aina ihan herkkua välttämättä ole, vaikka enimmäkseen olen siitä nauttinut hurjasti. Jos alkaakin tuntua yksinäiseltä, kuluu aika toooodella hitaasti ja kaikki maailman ikävät ajatukset ryömivät mieleen.
Jos ei halua pitkää paskaa viikonloppua, voi viettää pitkän ja ihanan viikonlopun. Siihen paras tapa on oman kokemukseni mukaan aloittaa se mahdollisimman pian töistäpääsyn jälkeen perjantaina. Yksin, yhdessä, perheen kanssa, miten vaan!
Viimeksi kun meillä oli miehen kanssa aikomus viettää palauttava parisuhdeviikonloppu, siitä ei tullut yhtään mitään. Päädyimme tekemään lauantaina lähes kellonympärisen työpäivän yhdessä ja sunnuntaina työpäivät erikseen. Ei sekään varsinaisesti harmita. Vire oli ihan hyvä ja saimme edistettyä yhteistä projektia sanoista tekoihin ja rahallisestikin ratkaisu oli hyvä. Huono puoli oli se, että se kävi hyvin vahvasti… työstä.
Onneksi meillä on näitä mahdollisuuksia joka toinen viikonloppu. Nyt teimme sitten sen mitä oli aikomus tehdä pari viikkoa sitten. Perjantaina menin ihan ensimmäiseksi suoraan töistä hierontaan ja sen jälkeen menimme miehen kanssa spontaanisti kahville.
Kaikki synnit somea myöten rivissä!
Juttelimme kaikessa rauhassa ilman kiirettä ja suunnitelmaa ja päätimme jatkaa matkaa seuraavaan ravintolaan, jonne kutsuimme mukaan myös Bron. Bro on miehen ystävä ja ehkä vähän minunkin. Muutama juoma, paljon puhetta, ihana maisema. Yhtäkkiä olikin jo ilta ja huomasimme, ettemme alkaa tulla ruokanälkä. Siispä paikan vaihto ja pizzalle.
Uni tulikin nopsaan (ja mikä tärkeintä aikaisin!) perjantai-iltana pitkän päivän jälkeen.
Lauantaina heräsimme tooooosi myöhään ja heräillessämme mies alkoi huokailla, että meidän koti on muuten aivan ihana. Siivoojan perjantaisella käynnillä vahvasti osuutta asiaan. Hän kävi laittamassa päälle vielä pari valaisinta ja napsaisin kuvan meidän sänkynäkymästä. Rakastan sitä. Rauhaisaa näkymääni ja miestä joka, sen päälle ymmärtää.
Lauantaina ja sunnuntaina ehdittiin molemmat vähän harrastaa omiamme, katsoa Vain Elämää, siivota kellaria, päivittää vaatevarastoa ja sen sellaista pientä puuhaa.
Sunnuntai-illaksi tuli Bron kanssa sovittua menoa, joka aiheutti sen, että meillä oli oikeastaan kolmatta iltaa peräkkäin lauantai-ilta. Perjantain terassituokiossa mieheni vetäytyi juttelemaan entisen koulukaverinsa kanssa ja sillä välin saimme Bron kanssa idean mennä lähteä yhdessä Helsinkiin Löylyyn. Lauantai-illan ajat oli varattu, mutta sunnuntaille oli vielä tilaa.
Näinpä sunnuntaina neljän aikaan, kun normaalisti alkaa jo vahvasti tulla maanantai mieleen, tuli Bro hakemaan meidät ja lähdimme kolmestaan Helsinkiin saunomaan. Saunoimme, juttelimme, hengailimme. Kävimme jopa uimassa meressä. Saunasession jälkeen menimme vielä syömään.
Ihanaa.
Joskus tunnen vähän huonoa omaatuntoa siitä, miten etuoikeutettu olen tällaisina päivinä. Saan viettää aikaa valitsemassani seurassa ja hyvin paljon valita minkälaisissa merkeissä. Tähän ei kaikilla ole pääsyä, ei minullakaan ole läheskään aina ole ollut. Sydämestäni toivon, että jokainen kuitenkin jatkaisi näiden mahdollisuuksien etsimistä ja taistelua niiden hyväksi kunnes haluttu balanssi löytyy.
Tässä kuitenkin pettämätön resepti pitkään ja hyvään viikonloppuun:
-Aloita ajoissa
-Lopeta myöhään
-Nuku riittävästi ennen, jälkeen ja välillä
Sesonkiruokaa; kaalilaatikko (ilman lihaa)
Kaalilaatikko on alkanut maistua minulle vasta ihan aikuisiällä, joten uutuudenviehätys on vielä käynnissä sen kanssa. Olenkin tehnyt niitä aika usein viimeiset pari vuotta lihalla ja ilman. Onhan nyt hieno tällainen ruoka, joka on ihan oikea klassinen ”kunnon ruoka” eli lämmin ruoka ja siinä toteutuu valmiiksi lautasmalli!
Nyt tein tällä kertaa Mifu-kaalilaatikon ja se oli suuri menestys! Yksi lapsista oikein intoili, että tätä tarjotaan huomenna kaverillekin. Vähän hienovaraisesti varoittelin, ettei kannata ihan hirveästi pettyä jos kaveri ei kuulukaan kaaliruokien kannattajiin. Minulla on sellainen käsitys, etteivät seitsemänvuotiaat ihan välttämättä kuulu.
Mifu on maultaan aika mieto, joka kivalla tavalla miedontaa kaalia.
No mutta tässä ois summittainen ohje. Minähän en kokkauksessa ruukaa mittailla, mutta käsimitta on aika tarkaksi kehittynyt.
Mifu-kaalilaatikkoon tarvitset:
kaalin (n.1,5-2kg)
2-3 kuorittua sipulia
3 kuorittua porkkanaa
n.75g voita, voit käyttää lisänä rypsiöljyä tai jopa vaihtaa voin kokonaan öljyyn
2,5dl rikottuja ohrasuurimoita
6 dl vettä
2pkt maustamatonta Mifua
2-4dl kermaa
kasvisfondia, kuivattua meiramia, suolaa, siirappia, valkopippuria ja mustapippuria
Suikaloi kaali ja sipuli. Mieluusti erillisiin kasoihin, mutta tämä ei ole niin tarkkaa.
Viipaloi porkkana ohuiksi viipaleiksi. Silppusin nämä kaikki yleiskoneen suikaleterällä, mutta onnistuuhan tämä veitsellä yhtä lailla.
Voitele iso vuoka.
Keitä ohrasuurimot ja vesi puuroksi. Lisää sekaan pari ruokalusikallista kasvisfondia ja noin puoli teelusikallista kuivattua meiramia. Noin kymmenen minuutin keittoaika riittää, mutta puuro kannattaa jättää vielä hautumaan kattilaan muiden työvaiheiden ajaksi lämpimälle levylle. Vettä tulee lisätä kesken keittämisen, jos puuro menee liian kovaksi ja uhkaa palaa pohjaan. Älä unohda sekoitella puuroa!
Freesaa kaali ja porkkana useammassa erässä (tai useammalla pannulla). Jokaiseen pannulliseen laitetaan nokare voita ja vähän rypsiöljyä. Älä kuitenkaan varsinaisesti ala paistaa kaalia, vaan se kannattaa jättää vaaleaksi. Freesaillessa voit maustaa kaalin kevyesti valkopippurilla ja suolalla. Laita kuitenkin mieluummin varovasti tässä vaiheessa.
Paista sipulit voinokareessa. Ne saavat kevyesti ruskistuakin.
Mausta Mifu kavisfondilla ja mustapippurilla.
Sekoita vuokaan tai muuhun isoon uuniastiaan kaikki aineet. Tässä kohtaa voit maistaa sekoitusta ja lisätä tarvittaessa mausteita. Siirapin suhteen makuja on monenlaisia, minusta tähän määrään sopii noin kuusi ruokalusikallista.
Sitten uuniin! 175 astetta ja 1,5 tuntia lienee lähellä hyvää lopputulosta.
Kaalilaatikko Mifusta
Liisa ihmemaassa- baletti
Kävimme eilen lapsoseni kanssa baletissa Kansallisoopperassa. Hän on hyvin pitkälti kulttuuri-ihminen ja on kysellyt teatteriretken perään jo jonkin aikaan. Varasin ihan spontaanisti meille kahdelle liput balettiin vasta edellisenä päivänä. Intouduin oikein, ja varasin meille jopa väliäikatarjoilut valmiiksi, mitä en ole tehnyt ikinä aiemmin. Muistan joskus nuorena ajatelleeni, että sellaiset ylellisyydet ovat vain ”rikkaille ja hienoille”, johon ryhmään minä en kuulu. Edelleen en kuulu, mutta nyt aikuisempana olen oppinut, että voin ostaa haluamani palvelun sen perusteella onko minulla varaa ja halua siihen huomioimatta sitä, onko paikalla mahdollisesti hienompia tai rikkaampia ihmisiä. Joitain saattoi olla 😀
Lapseni ei ole aiemmin ollut baletissa, joten hänellä ei ollut tähän liittyviä ennakko-käsityksiä ollenkaan. Iloinen ja yllättynyt hän kuitenkin oli, kun väliajan alkaessa kerroin, että pitäisi etsiä pöytänumero 606. Juhlantuntua toi limppari; sitä hän ei ole kertaakaan aiemmin saanut luvallani.
Nyt tulikin pääasia eli eväät käsiteltyä. Miten meni itse baletti?
Rakennus jo itsessään oli lapseni mielestä hieno:
”Ooo, äiti! Täällä on kans taidetta!”
Baletti oli kaunis ja viihdyttävä! Tanssijoita oli aivan hirveän suuri määrä kaikenkaikkiaan ja sen käsitin vasta kun he tulivat lopuksi kumartamaan. Tanssijoiden joukossa oli myös lapsia (ei suhteellisesti liikaa), mikä oli kiva yksityiskohta. Puvut olivat näyttäviä ja toisinaan lavalla tapahtui kerralla kaikenlaista monessa eri kohdassa. Se antaa varmasti eri katsojille tosi erilaisen elämyksen riippuen siitä mitä tilannetta oma katse on kiintynyt seuraamaan. Osa lavasteista oli tosi näyttäviä ja osa vähän sellaisia ”lasten lavasteita”, kuten lavan poikki lipuva pieni vene.
Itse pidin eniten näistä kohdista, joissa lavalla oli paljon väkeä ja meininkiä. Sellaiset kohdassa missä Liisa oli yksinään pitkiä aikoja enemmän tai vähemmän tyhjällä lavalla, tuntuivat vähän pitkästyttäviltä muihin verrattuna.
Luin lapselle pikaisesti juonen kulun oopperan sivuilta ja se auttoi lasta seuraamaan esitystä. Tarina ei ole meille ennestään tuttu, joten oli hyvä, että hahmoille oli vähän nimiä ja jokin käsitys siitä mitä on tapahtumassa. Juoni muuten siellä sivustoilla on kerrottu hyvin taiteellisella, mahdollisesti oikeiden kulttuuri-ihmisten, tavalla. Tälle kulttuuri-ihmisten tasolle minulla on vielä hetken matkaa!
Meillä oli paikat sieltä edullisimmasta päästä ja siitäkin viimeiset saatavilla olevat, mutta näkyvyydessä ei ollut yhtään mitään valitettavaa! Ammattiliittoni maksoi minun viidenkympin lippuni kokonaan, joten sen puolesta ilta oli ”pelkkää säästöä”.
Kuva Kansallisoopperan sivuilta
Lopputulemana voi sanoa kuten lähes aina silloin, kun tulee jonnekin lähdettyä:
Pitäis käydä useammin!
Kotityökeskustelu ja itsearviointi
Meillä on kummallakin hyvin vähän kiinnostusta ja siivousta kohtaan ja huusholli pääseekin toisinaan aikamoiseen sekasotkuun. Toisinaan kyse on myös jaksamisesta. Ihmeellisen vähän siitä tulee kuitenkaan riitaa, ei juuri ollenkaan.
Viime viikko oli ollut taas aikamoisen täynnä kaikkea ja ajattelin perjantai-illan ratoksi virittää keskustelua siitä, että mitenkäs tämä siivous tulisi miehen mielestä järjestää meillä arjessa. Hän ei tiennyt, koska ei ole asiaa ehtinyt miettiä.
En ollut tästä vastauksesta ollenkaan yllättynyt, koska hänellä tosiaankin on ollut kädet ja korvien väli täynnä touhua kaikki hereilläolon tunnit. Minäkään en tiedä mihin väliin viime maanantain ja perjantain välillä hän olisi voinut lisätä siivousta tai edes siitä ajattelua. Päinvastoin soisin hänelle ennemmin vähän väljempiä päiviä.
Kyselin myös ihan uteliaisuuttani, että montako kertaa hän on pessyt vessanpöntön tässä yhdeksässä kuukaudessa, kun olemme tässä asuneet. Kuulemma kerran. Kysyin myös, että onko hänellä jokin ajatus miten kyseisen vessanpesun pitäisi taloudessamme hoitua. Ei kuulemma ollut, mutta varmaan pitäisi jotenkin hoitua. Jep, niinpä. Meillä on kolme vessaa ja neljä vaihtelevan siistiä lasta.
Tarkoitus ei ole moittia miestäni kotitöiden tekemättömyydessä. Hän on siinä mielestäni ihan riittävän aktiivinen tilanteeseen nähden ja minä olen muutenkin jäävi, koska oma kotitöiden välttelyni on suorastaan taiteenlaji. Tarkoitus oli ennemminkin osoittaa, että koska mies on liian kiireinen edes ajattelemaan asiaa ja itse en ehdi ja halua olla vastuussa kaikesta siinä aihepiirissä, on siivoojan käyminen ihan aiheellista. Ehkäpä käyntejä voisi tihentää, jotta tämä arki saataisiin haltuun vähän kivemmassa ympäristössä? Sain siunauksen.
Elämässä tuntuu juuri nyt olevan tosi monia asioita, joita oikeasti kukaan muu ei voi hoitaa puolestamme. Siivous ei luojan kiitos ole yksi niistä. Tähän oikeastaan tiivistyy perhe-elämän kerroksellisuus. Meillä imuroiminen, luuttuaminen ja pölyjenpyyhkiminen edustavat sitä alinta kerrosta.
Päällimmäisessä kerroksessa on varmaankin vanhemmuus, jossa molemmat yritämme olla tosi paljon läsnä silloin kun täällä on lapsia ja se viekin nyt leijonanosan meistä molemmista. Sen kanssa tasoissa on työ, joita molemmat hoidamme säntillisesti poikkeuksetta. Seuraavana on vanhemmuuteen liittyvät perustarpeet; läksyt, pyykki, kauppa, soppakattila ja tiskikone. Nämä meillä onkin tosi hyvin hallussa.
Aikataulutus ja kalenterointi, siinä olen tosi hyvä ja mies…ei ole. Hän on kuitenkin mahtava noudattamaan suunnitelmiani! Hänenkin lapsensa ovat jo oppineet, että toiveet on tehokasta ilmoittaa myös minulle, jotta niissä päästään tuumasta toimeen.
Hauskuudet ja yhdessäolo lasten kanssa ovat myös sellaisia, mihin panostamme aika paljon. Lasten kaverisuhteiden tukeminen mahdollisuuksien mukaan. Retket eri paikkoihin ja ihan pienetkin yhteishommat myös arkisin. Tähän perheen yhdessäoloon moni varmaan liittää siivouksen, mutta meille molemmille aikuisille luontevampaa on lykätä siivous hamaan maailmanloppuun asti ja tehdä jotain muuta.
Sitten tuleekin vaikea; välineiden ja vaatteiden hankkiminen ja siirtely oikeille paikoille oikeaan aikaan. Minä organisoin hankintoja, mies siirtelyitä. Toimii enimmäkseen.
Järjestely. Tähän kohtaan hyydymme yleensä molemmat. Minä järjestelen tavaroita ja tarvikkeita paljon enemmän, mutta olen aika huono siinä. Mies on järjestelyssä suorastaan hyvä, mutta ei ehdi päästä esteradan siihen vaiheeseen kuin hyvin harvoin.
Kierrätys. Tämä toimii aikalailla näppärästi, mutta tyhjennys turhan harvoin.
Näiden kaikkien alta löytyy siivous. Kun muut kerrokset saa hoidettua, näkyy lattiaa ja erilaisia tasoja jo niin päljon, että voisi alkaa siivoamaan! Kyllä ei muuten tapahdu kovinkaan usein sellaista ihmettä, vaan yleisimmin kaadumme väsyneinä sänkyyn ennen kuin päästään edes järjestelyvaiheeseen.
Tämän viikon ohjelmassa onkin erittäin intensiivistä perhe-elämää ja työtä maanantaista perjantaihin. Perjantaina meille tulee siivooja ja viikonloppuna on vuorossa kevyen työnteon lisäksi jotain sellaista, mitä KUKAAN ei voi tehdä puolestamme; palautumista, lepoa ja parisuhdeaikaa.
Asiaan liittymättömät kuvat ovat tihkusateisesta Þingvellirin kansallispuistosta Islannista
Pienet puutarhajuhlat
Järjestin viikonloppuna pienet puutarhajuhlat muutamille ystäville. Olin tilannut kauniin elokuisen sään ja sen sain.
Läheisten ystävien kanssa olo on helppoa, kun voi tehdä järjestelyt ja tarjoilut oman jaksaminen mukaan ja silti onnistuminen on varmaa. Joku muu voi yhtä hyvin saattaa ne loppuu, jos jotain on jäänyt tekemättä.
Teimme samana aamuna työnjaon mieheni kanssa; hän tekee ison kesäkeiton ruuaksi ja minä teen kaikki jälkkäriherkut. Sopivasti hommaa kummallekin. Vieraille ei tällä kertaa jäänyt juurikaan hommaa.
Kesäkeitosta ”juhlaruokana” voi olla montaa mieltä, mutta kaikki osallistujat taisivat olla ihan hyvää mieltä. Vihannekset olivat hyviä ja tuoreita ja ne lisäiltii kattilaan sopivalla syklillä siten, että raaka-aineista tuli sopivan kypsiä. Aivan tosi hyvää! Aivan hämmennyin, kun viisivuotias (tosi tuttu) vieraamme toi iloisena tyhjän lautasensa keittiöön ja kehui ruokaa ”Kiitos ruuasta. Oli tosi hyvänmakuista keittoa. Tässä ois tää lautanen.”. Hetken jo mietin, että tässä on varmaan joku koira haudattuna… Ei kuitenkaan ollut, hän oli vaan iloinen ja kohtelias. Meidän lasten ikäluokalla vaan ei kertakaikkiaan ole sellaista sukupolvikokemusta, että kesäkeittoa kuuluu yökötellä. Kesäkeiton ikävän kouluruuan status taitaa olla tiedossa niillä, jotka silloin ysärin alussa sitä koulussa yököttelivät.
Jälkiruuaksi tein mustikkapiirakkaa, mustaherukkarahkaa ja pannaria karviaishillolla. Näiden ideana oli, että kaikki marjat oli itse poimittu ja suurin osa meidän omasta pihasta. Pihastamme tosiaan on poimittu marja jos toinenkin, koska keväällä paljastui meillä olevan 12 marjapuskaa ja lisäksi vadelmia. Pari puskista tuotti vain muutamia marjaterttuja, mutta muut aivan notkuivat.
Ihanan iltapäivän vietimme jälleen kerran terassilla ja pihalla, mutta kun juhlat loppuivat ja vieraat lähtivät kotiinsa, ihmettelimme miehen kanssa molemmat että tässäkö tämä oli. Nopeasti hurahti useampi tunti huis hais pois ja taas tuli ilta.
Vaikuttava porkkanasato hyvässä käytössä
Nyt kun meillä on oma piha, oli tietenkin touhukkaasti perustettava pari viljelylaatikkoa lasten projekteiksi. Kylvöt meinasivat jäädä aika viime tippaan, perustaminenkaan ei mennyt ihan putkeen, koska paksun multakerroksen läpi onnistui puskemaan lähinnä rikkaruohomaisia saniaisia, jotka näyttävät meillä valtaavan koko pihan, jos niille antaa mahdollisuuden.
No mutta lopputulos on tärkein. Porkkanasatomme on runsaslukuinen. Kuulostaa hyvältä, mutta näyttää tältä:
Nämä ovat siis ne isot porkkanat. Eipä sitten ole pahemmin harvennettu. Eikä kasteltu. Onhan tässä vielä syksyä jäljellä, mutta luulenpa ettei meidän porkkanasadolla nyt kovasti perhettä ruokita.
Halusin kuitenkin fiilistelymielessä tehdä yhden ruuan omista porkkanoista ennen kuin tulee routa, loska ja mitä lie porkkanarutto. Pikkuiset porkkanan naatithan ovat maultaan aivan vertaansa vailla. Pakkasesta löytyi jokin aika sitten heräteostoksena Lidlistä ostettuja perunavohveleita ja joskus vuosikymmenen alkupuolella sinne haudattuja keitettyjä beluga-linssejä. Myös pussi Oumphia löytyi.
Näistä aineista valmistin sitten kaikkien lapsiperheiden suosikkiannoksen: perunavohvelit, linssi-sipulimuhennoksen, Oumpia ja voissa paistetut porkkanan naatit. Suosittelen aikuisille, mutta useimmat lapset meillä vähän reklamoivat kuka mistäkin tässä annoksessa, joka on epätavallista. Yleensä vähintään kaksi neljästä lapsesta tykkää ruuasta kuin ruuasta.
I like ❤
Syksyn satoa puutarhassa ja muutenkin
Rrrrrrrakastan syksyä! Etenkin tätä alkusyksyä ihan kaikista syistä. Ihanaa lisätä syksyn menot allakkaan, laskea montako päivää on koulujen aloitukseen, käyttää valoja kotona, etsiä villasukat ja ulkoilla.
Niin, tosiaan, ulkoilla. Olen täysin sisäkissa, mutta nyt juuri näillä säillä menen mielelläni paljon ulos metsään, pihalle ja kävelylle. Ylin tavoite on tietysti löytää kanttarelli tai muutama, mutta ihan syksyisen ilman hengittäminenkin on ihanaa!
Syksyllä elämään tulee monesti uudistuksia ja niin käy taaskin. Miehen lapset muuttivat virallisesti meille kuun alussa, joka on ihan huikeaa. Heidän olemisistaan ja asumisistaan on ollut meille paljon huolta tänä vuonna ja nyt on sellainen olo, että he ovat ainakin toistaiseksi myrskyiltä turvassa. Itselläni tapahtuu kaivattua muutosta työrintamalla, johon suhtaudun iloisesti ja luottavaisesti.
Työasia on kypsynyt hiljalleen mielessä jo jonkin aikaa ja se on välillä ollut aika raskastakin. Olen ajoittain tuntenut itseni maailman surkeimmaksi tyypiksi, kun en saanut tehtyä muutoksia ja otettua ratkaisevia askelia melkein mihin suuntaan vaan. Varsinainen lapanen siis. Kesäloman aikana löysin kuitenkin asian kanssa jonkinlaisen mielenrauhan ja luottamuksen siihen, että saan asiat järjestymään omalla tavallani, vaikka kokeilisinkin jotain epätavallisempaa polkua. Sovin työnantajani kanssa laskevani työtuntien määrän aivan minimiin nyt toistaiseksi. Tuntuu tosi hyvältä. Vapaalta.
Olen miettinyt aivan aivot sauhuten mitä alkaisin tekemään isona ja miten sen käytännössä voisi järjestää. Joskus mietin, että olisinpa sellainen tyyppi, joka nelivuotiaasta saakka tietää minkä ammatin haluaa ja sitten vaan sitä kohti. Itse olen kiinnostunut eri elämänvaiheissa aika monenlaisista asioista, jonka vuoksi joudun säännöllisesti painiskelemaan asian kanssa.
Oikeastaan osaan oikein hyvin hahmottaa lähinnä ne, mitä en halua. Ihan tässä viime päivinä olen esimerkiksi huomannut, että en alakaan vadelmafarmariksi. Niiden poimiminenhan on nimittäin yhtä helvettiä. Vadelmia on kolmea lajia; raa’at, ylikypsät ja ne, missä on mato.
Ihanaa, toiveikasta ja onnistumisentäyteistä syksyä itse kullekin!
Up to Date 