Sesonkiruokaa; kaalilaatikko (ilman lihaa)

Kaalilaatikko on alkanut maistua minulle vasta ihan aikuisiällä, joten uutuudenviehätys on vielä käynnissä sen kanssa. Olenkin tehnyt niitä aika usein viimeiset pari vuotta lihalla ja ilman. Onhan nyt hieno tällainen ruoka, joka on ihan oikea klassinen ”kunnon ruoka” eli lämmin ruoka ja siinä toteutuu valmiiksi lautasmalli!

Nyt tein tällä kertaa Mifu-kaalilaatikon ja se oli suuri menestys! Yksi lapsista oikein intoili, että tätä tarjotaan huomenna kaverillekin. Vähän hienovaraisesti varoittelin, ettei kannata ihan hirveästi pettyä jos kaveri ei kuulukaan kaaliruokien kannattajiin. Minulla on sellainen käsitys, etteivät seitsemänvuotiaat ihan välttämättä kuulu.

Mifu on maultaan aika mieto, joka kivalla tavalla miedontaa kaalia.

No mutta tässä ois summittainen ohje. Minähän en kokkauksessa ruukaa mittailla, mutta käsimitta on aika tarkaksi kehittynyt.

Mifu-kaalilaatikkoon tarvitset:

kaalin (n.1,5-2kg)

2-3 kuorittua sipulia

3 kuorittua porkkanaa

n.75g voita, voit käyttää lisänä rypsiöljyä tai jopa vaihtaa voin kokonaan öljyyn

2,5dl rikottuja ohrasuurimoita

6 dl vettä

2pkt maustamatonta Mifua

2-4dl kermaa

kasvisfondia,  kuivattua meiramia, suolaa,  siirappia, valkopippuria ja mustapippuria

Suikaloi kaali ja sipuli. Mieluusti erillisiin kasoihin, mutta tämä ei ole niin tarkkaa.

Viipaloi porkkana ohuiksi viipaleiksi. Silppusin nämä kaikki yleiskoneen suikaleterällä, mutta onnistuuhan tämä veitsellä yhtä lailla.

Voitele iso vuoka.

Keitä ohrasuurimot ja vesi puuroksi. Lisää sekaan pari ruokalusikallista kasvisfondia ja noin puoli teelusikallista kuivattua meiramia. Noin kymmenen minuutin keittoaika riittää, mutta puuro kannattaa jättää vielä hautumaan kattilaan muiden työvaiheiden ajaksi lämpimälle levylle. Vettä tulee lisätä kesken keittämisen, jos puuro menee liian kovaksi ja uhkaa palaa pohjaan. Älä unohda sekoitella puuroa!

Freesaa kaali ja porkkana useammassa erässä (tai useammalla pannulla). Jokaiseen pannulliseen laitetaan nokare voita ja vähän rypsiöljyä. Älä kuitenkaan varsinaisesti ala paistaa kaalia, vaan se kannattaa jättää vaaleaksi. Freesaillessa voit maustaa kaalin kevyesti valkopippurilla ja suolalla. Laita kuitenkin mieluummin varovasti tässä vaiheessa.

Paista sipulit voinokareessa. Ne saavat kevyesti ruskistuakin.

Mausta Mifu kavisfondilla ja mustapippurilla.

Sekoita vuokaan tai muuhun isoon uuniastiaan kaikki aineet. Tässä kohtaa voit maistaa sekoitusta ja lisätä tarvittaessa mausteita. Siirapin suhteen makuja on monenlaisia, minusta tähän määrään sopii noin kuusi ruokalusikallista.

Sitten uuniin! 175 astetta ja 1,5 tuntia lienee lähellä hyvää lopputulosta.

Kaalilaatikko Mifusta

Pienet puutarhajuhlat

 

Järjestin viikonloppuna pienet puutarhajuhlat muutamille ystäville. Olin tilannut kauniin elokuisen sään ja sen sain.

Läheisten ystävien kanssa olo on helppoa, kun voi tehdä järjestelyt ja tarjoilut oman jaksaminen mukaan ja silti onnistuminen on varmaa. Joku muu voi yhtä hyvin saattaa ne loppuu, jos jotain on jäänyt tekemättä.

Teimme samana aamuna työnjaon mieheni kanssa; hän tekee ison kesäkeiton ruuaksi ja minä teen kaikki jälkkäriherkut. Sopivasti hommaa kummallekin. Vieraille ei tällä kertaa jäänyt juurikaan hommaa.

Kesäkeitosta ”juhlaruokana” voi olla montaa mieltä, mutta kaikki osallistujat taisivat olla ihan hyvää mieltä. Vihannekset olivat hyviä ja tuoreita ja ne lisäiltii kattilaan sopivalla syklillä siten, että raaka-aineista tuli sopivan kypsiä. Aivan tosi hyvää! Aivan hämmennyin, kun viisivuotias (tosi tuttu) vieraamme toi iloisena tyhjän lautasensa keittiöön ja kehui ruokaa ”Kiitos ruuasta. Oli tosi hyvänmakuista keittoa. Tässä ois tää lautanen.”. Hetken jo mietin, että tässä on varmaan joku koira haudattuna… Ei kuitenkaan ollut, hän oli vaan iloinen ja kohtelias. Meidän lasten ikäluokalla vaan ei kertakaikkiaan ole sellaista sukupolvikokemusta, että kesäkeittoa kuuluu yökötellä. Kesäkeiton ikävän kouluruuan status taitaa olla tiedossa niillä, jotka silloin ysärin alussa sitä koulussa yököttelivät.

Jälkiruuaksi tein mustikkapiirakkaa, mustaherukkarahkaa ja pannaria karviaishillolla. Näiden ideana oli, että kaikki marjat oli  itse poimittu ja suurin osa meidän omasta pihasta. Pihastamme tosiaan on poimittu marja jos toinenkin, koska keväällä paljastui meillä olevan 12 marjapuskaa ja lisäksi vadelmia. Pari puskista tuotti vain muutamia marjaterttuja, mutta muut aivan notkuivat.

Ihanan iltapäivän vietimme jälleen kerran terassilla ja pihalla, mutta kun juhlat loppuivat ja vieraat lähtivät kotiinsa, ihmettelimme miehen kanssa molemmat että tässäkö tämä oli. Nopeasti hurahti useampi tunti huis hais pois ja taas tuli ilta.

 

 

 

 

 

 

 

Syksyn satoa puutarhassa ja muutenkin

Rrrrrrrakastan syksyä! Etenkin tätä alkusyksyä ihan kaikista syistä. Ihanaa lisätä syksyn menot allakkaan, laskea montako päivää on koulujen aloitukseen, käyttää valoja kotona, etsiä villasukat ja ulkoilla.

Niin, tosiaan, ulkoilla. Olen täysin sisäkissa, mutta nyt juuri näillä säillä menen mielelläni paljon ulos metsään, pihalle ja kävelylle. Ylin tavoite on tietysti löytää kanttarelli tai muutama, mutta ihan syksyisen ilman hengittäminenkin on ihanaa!

Syksyllä elämään tulee monesti uudistuksia ja niin käy taaskin. Miehen lapset muuttivat virallisesti meille kuun alussa, joka on ihan huikeaa. Heidän olemisistaan ja asumisistaan on ollut meille paljon huolta tänä vuonna ja nyt on sellainen olo, että he ovat ainakin toistaiseksi myrskyiltä turvassa. Itselläni tapahtuu kaivattua muutosta työrintamalla, johon suhtaudun iloisesti ja luottavaisesti.

Työasia on kypsynyt hiljalleen mielessä jo jonkin aikaa ja se on välillä ollut aika raskastakin. Olen ajoittain tuntenut itseni maailman surkeimmaksi tyypiksi, kun en saanut tehtyä muutoksia ja otettua ratkaisevia askelia melkein mihin suuntaan vaan. Varsinainen lapanen siis. Kesäloman aikana löysin kuitenkin asian kanssa jonkinlaisen mielenrauhan ja luottamuksen siihen, että saan asiat järjestymään omalla tavallani, vaikka kokeilisinkin jotain epätavallisempaa polkua. Sovin työnantajani kanssa laskevani työtuntien määrän aivan minimiin nyt toistaiseksi. Tuntuu tosi hyvältä. Vapaalta.

 

Olen miettinyt aivan aivot sauhuten mitä alkaisin tekemään isona ja miten sen käytännössä voisi järjestää. Joskus mietin, että olisinpa sellainen tyyppi, joka nelivuotiaasta saakka tietää minkä ammatin haluaa ja sitten vaan sitä kohti. Itse olen kiinnostunut eri elämänvaiheissa aika monenlaisista asioista, jonka vuoksi joudun säännöllisesti painiskelemaan asian kanssa.

 

 

 

Oikeastaan osaan oikein hyvin hahmottaa lähinnä ne, mitä en halua. Ihan tässä viime päivinä olen esimerkiksi huomannut, että en alakaan vadelmafarmariksi. Niiden poimiminenhan on nimittäin yhtä helvettiä. Vadelmia on kolmea lajia; raa’at, ylikypsät ja ne, missä on mato.

Ihanaa, toiveikasta ja onnistumisentäyteistä syksyä itse kullekin!

 

Arjen dream team?

Tämän viikon alussa meillä oli mahdollisuus elää hetki arkea kahden. Kuin ei olisi lapsista tietoakaan. Ihan vallan lauantai-illasta keskiviikkoaamuun. Oli ihan ihmeellistä, ja ihanaa. Maanantaina Kirjekaverimies haki minut töistä ja kävimme ruokakaupassa. Kuulostaapa jännältä ja eksoottiselta totta tosiaan. Meille se kuitenkin sitä oli; meillä ei ole tuollaisia ”vain meidän arkea” ehditty elää kuin pari päivää. Mutta siis tosiaan sateinen maanantai-iltapäivä, hän haki minut töistä ja kävimme kaupassa hämmästelemässä mitä tänään syötäisiin kuin mikäkin nuoripari. Menimme hänen luokseen ja hän teki ruokaa minun rustatessani koulutehtäviä. Olo oli aivan epätodellinen; meillähän on tällainen… tällainen parisuhde tässä. Arkiparisuhde. Järisyttävän mahtavaa! Jotain, mitä minulla ei ole ollut koskaan aiemmin.

Tiistaina hän vei minut kouluun aamulla ja iltapäivällä kuskasi minut koulusta töihin. Kun pääsin töistä kymmeneltä, hän käveli minua vastaan. Ja olimme niin aivan kovin rakastuneita, tai minä ainakin. Huolimatta yli kellonympärisestä päivästä muiden aiheiden parissa. Totesin, että ei hitto meillä on tällainen oikea parisuhde! Hän pyöritteli silmiään huvittuneena; meille on ollut jo puoli vuotta, sulla on tuo sytytys vaan niin hidas.

True that. Meillähän on ihan oikea parisuhde, mutta jotenkin sen todellisuus ja syvyys on valjennut minulle vasta nyt koulujen alettua. Olen oikeasti tarvinnut häntä arjessa; saattamaan lapsen kouluun toisena koulupäivänään, hakemaan lapset hoidoista töideni venyttyä yllättäin yli viiteen, laittamaan matikankirjaan kontaktimuovia ja rauhoittamaan minut iltaisin kaiken säädön jälkeen. Koulun alkaminen teki todeksi sen, että jumaleisson, tää on nyt vakavaa. Aiemmin Kirjekaverimies on toki ollut lukemattomia tunteja samassa tilassa lasteni kanssa, mutta se on ollut erilaista.

Nyt tapahtuu asioita, joihin en osallistu. Joinain aamuna lähtenut tosi aikaisin ja vienyt päiväkotilaisen hoitoon ja Kirjekaverimies ja koululainen ovat jääneet keskenään toimittamaan aamutoimiaan. Jonain aamuna oli niin, että menin aikaisin töihin ja Kirjekaverimies oli kotonaan yötä omien lastensa kanssa ja kävi vähän ennen kouluunlähtöaikaa luonani tsekkaamassa, että koululaisella on kaikki kunnossa, kun tiesi hänen olevan yksin lähdössä. Töissä vaan vilahti ruudulle, että ”Hyvinvoiva ja iloinen oli lapsesi. Päällystetttin myös yksi vihko”.  Sellainenkin aamu on ehtinyt tähän joukkoon, että Kirjekaverimies ja koululainen ovat jääneet nukkumaan, he ovat heräilleet yhdessä ja Kirjekaverimies on ottanut vastaan koululaisen kaverin ja lähtenyt töihin. Jostain syystä hänen piti vielä palata kämpilleni, kun lapset olivat jo menneet kouluun ja silloin vilahti ruudulle, että ”Kävin tsekkaa kämpän. Ei kadotusta. Nätisti puuro jääkaapissa ja lautaset tiskialtaassa. Ja pojat kadonneet. Ainoa, että kämpän ovi auki.”

Ai sitä hyvän mielen määrää, mitä näistä viesteistä tulee. Luotan hyvin siihen, että koululaiseni pärjää, mutta on siitä aina mukavaa saada silti erillinen vahvistus. Tähänastisessa kouluaamuista Kirjekaverimies on ollut minua huomattavasti useammin paikalla. Se tuo enemmän ja enemmän sellaista oikean perheen tuntua. Olen jopa itse vähän motivoinut ottamaan vähän enemmän kontaktia hänen lapsiinsa, joka on ollut minulle toisinaan vaikeaa.

Yhtenä aamuna olimme lähdössa kaikki lähes samaan aikaan; minä, Kirjekaverimies, päiväkotilainen ja koululainen kaverinsa kanssa. Jaoin siinä keittiössä kaikille aamupaloja Kirjekaverimiehen silittäessä  paitaansa ja puhelin, että sitten kun nuo meidän nykyiset nelivuotiaat ovat  koululaisia ja tuovat vielä hekin kavereita aamuksi, meillä alkaa olla aikamoinen kööri koossa. Kirjekaverimies vastasi, että hankitaan jostain konkurssipesästä linjasto ja laitetaan siihen sitten vaan kaikki murot, myslit ja jugurtit, josta kaikki saavat ottaa itse. Iltapäivällä sitten raasteita ja makaroonilaatikkoa. Kuulostaa suunnitelmalta.

Tämähän alkaa kuulostaa vaan joltain kodin-ja lastenhoidon YYA-sopimukselta? Niinpä. Välillä kun on oikein arjen hampaissa ja koko päivä on säntäilyä, tulee välillä itsekin miettineeksi, että onko tämä vain sitä. Ehkä me ollaan vaan hyvä työpari. Ja ollaanhan me, mutta hyvin äkkiä kahdenkeskisenä viikonlopunpäivänä tai maanantai-iltana sitä huomaa, että ai hitto, olihan tässä jotain muutakin…

 

 

Rekonstruoidut treffit

Minulla oli eilen eräiden treffien vuosipäivä.

Kaksi vuotta sitten olin treffeillä yhden miehen kanssa. Hän tuli toiselta paikkakunnalta ja menimme yhdessä ulkoilmaleffaan. Tästä olen kirjoittanut jossain vuodentakaisessa postauksessa jo aiemminkin. Olin valmistautunut paremmin kuin yleensä (=ei ollenkaan) treffeille ja hankkinut kotiin iltapalaksi hyvää leipää, skagen-röraa ja sitruunaa sekä pullon varta vasten noita eväitä varten valittua valkkaria. Jälkiruuaksi lempileivoksiani.

Ajattelin valmistautua kunnolla siltä varalta, että treffit menisivät kivasti. Ihan kivasti ne menivätkin ja iltapalaakin nautiskeltiin suunnitelman mukaisesti. Siis muuten kivasti, mutta meidän välillämme ei ollut sitä paljon puhuttua kemiaa ollenkaan. Iltapalan jälkiruuan jälkiruuaksi ei siis ollut säkenöivää seksiä (joka saattoi olla treffien päätarkoitus alunperin), vaikka päädyimmekin samaan sänkyyn nukkumaan.

Eipä siinä mitään ihmeempää, yhdet keskivertoa vähän paremmat treffit, vaikka ne eivät mihinkään johtaneetkaan. Miehen kanssa emme tavanneet uudestaan, mutta ulkoilmaleffa elokuisessa illassa oli niin siisti juttu, että sen halusin kokea uudestaankin.

Viime vuonna kävin siellä uudestaan, en treffeillä, vaan kavereiden kanssa.

Tänä vuonna sain sitten vihdoin rakennettua treffeistä sellaiset, kuin ihan oikeasti halusin. Valmistautuminen oli aika lailla sama kuin aiemmallakin kerralla. Ajelin kolmesta eri paikasta etsimässä oikeaa skagen-röraa, mutta en onnistunut ja jouduin vaihtemaan suunniltelmaa ja kävin ostamassa saaristolaisleipää ja kylmäsavulohta sen sijaan. Lisäksi voita, sitruunaa ja leivoksia ja tietenkin se valkkari(tänä vuonna kuplilla). Kirjekaverimies oli onneksi niin kiireinen lasten kanssa, että ei huomannut kysellä mitään valmisteluistani (hän on muuten aivan pirun utelias ja meillä on tapana ihan liikaa suunnitella ruokailuja yhdessä…).

Niinpä, illalla hän tuli minua hakemaan ja menimme yhdessä leffaan. Oli tunnelmallista. Jotenkin niin siistiä katsoa elokuvaa ulkona ja pimeässä keskellä maaseutua. Elokuva oli hyvä (Mannen som heter Ove)  ja ei ollut yhtään kylmä.

Leffan jälkeen pakkasimme eväät ja lähdimme laiturille joenrantaan piknikille. Se osoittautuikin huonoksi ideaksi, koska tuuli nousi ja oli niin kovaa, että alkoi keskittyä siihen enemmän kuin muuhun. Melkein meni treffit pilalle, kun sää ei ollutkaan se tyyni ja ihana, jonka olin tilannut. Jos olisimme lähteneet kävelemään kotiin, olisi vaan tullut enemmän kylmä ja skumppapullon tyhjentäminen ei enää olisi napannut. Voi että…

Onneksi tulin ajatelleeksi, että voihan sitä taksia käyttää ”hätätilanteessa”  ihan kotikaupungissakin ja pääsimme pikaisesti takaisin kämpille ennen kuin tunnelma ehti laskea. Rakensimme edellistä paremman piknikin lasitetulle parvekkeelle; peitto alle ja päälle, tyynyjä selän taakse, vähän kynttilöitä, Spotifysta hiljaista taustamusiikkia, skumppapullo (lasien kanssa ei jaksanut enää säätää) ja eväät siihen viereen.

Ihanaa. Juuri mitä halusin. Kevyt hiprakka, yöilma,  ei kiirettä, ei kylmä ja hyvä olla toisen kanssa. Ilma oli viileää, seksi kuumaa ja sen jälkeen raukeina nukahdimme vällyjen väliin. Jossain vaiheessa  havahduimme siirtymään sisätiloihin loppuyöksi.

Jossain vaiheessa iltaa kerroin Kirjekaverimiehelle, että uudelleenjärjestän jo kerran elettyä iltaa, johon hän totesi minun olevan sekopää. Ei haittaa, kumpaakaan. Tämänkertainen rekonstruktio onnistui niin hyvin, että saatan jatkossakin kokeilla uudestaan tilanteita, jotka ovat suunnitelmissa vaikuttaneet täydellisiltä, mutta joiden toteutuksesta on jäänyt jokin puuttumaan.

 

 

 

 

Kolme ideaa kaamosajan deiteille

Sää on mitä hirvein, mutta silti suosittelemaan pitämään mielen lämpimänä ja valoisana, jos vain mahdollista. Ei ole lakisääteistä olla elämäänsä kyllästynyt (vaikka useimmat näyttävät sitä olevan).

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta olen onnistunut kuin ihmeen kaupalla pitämään mielialan suhteellisen iloisena, vaikka heräänkin aamuisin helvetisti liian aikaisin herättämään aivan liian vähän nukkunutta jälkikasvua aloittamaan uutta pimeää ja sateista päiväkotipäivää.

Olen yrittänyt ajatella valoisia ajatuksia, kuten vaikka… kesää. Ja sitten paria hyvää synkkyysajan treffiskenaariota, joita en nyt kaikkia kuitenkaan itse ole (vielä) päässyt toteuttamaan, koska on ollut tätä arkea ja vähän muita menoja. Kokeile sinä!

1. Treffit saunajoogassa*. Kuulostaa lämpimältä, kivalta, liikuntamielessä kestettävältä ja siihen voisi yhdistää samalla kylpyläkäynnin ja sen jälkeen syödä tulista wokkia ja kylmää Colaa. Täytyisi siis näyttäytyä uima-asussa. Monille naisille tämä kai on joku ongelma, mutta.. hmm… just do it! Ei kuitenkaan ihan ensitreffihommaa. Toivottavasti pääsen itse kokeilemaan tämän edes sitten tammikuussa, jos en nyt ihan heti just tällä minuutilla.

2. Joulutapahtumatreffit. Tähän sopisi hyvin vaikka käynti Porvoon Taidetehtaan joulumarkkinoilla ensi viikonloppuna.  Mahtava fiilis, vaikka ulkona sataisi räntää vaakasuoraan. Iloista mieltä ja ennen kaikkea vaihtelua sen kaiken harmauden keskelle, jossa nyt eletään. Olen menossa, en kylläkään treffimielessä, mutta tee sinä niin! Sen sijaan treffimielessä kävin Loviisan joulukodeissa pyörimässä reilu viikko taaksepäin. Sekin oli oikein kiva juttu ja piristi mieltä sekä opetti uutta toisen sisustusmausta ja asuntohaaveista. Saatoimme myös alkaa hitusen harkita yhden talon ostamista sieltä…

3. Takka, kynttilät, puusauna ja sänky-treffit. Mielellään kuukauden kestävät. Paremman puutteessa viikonloppukin riittäisi. Vain takka, puusauna, mies ja viikonloppuvapaa puuttuvat, niin voisin toteuttaa tämän.

 

 

* Törmäsin kekkereillä Tutuilla teillä, vierailla kaduilla-blogia kirjoittavaan Magdaan, joka suositteli Sportsetter-apsin lataamista kännykkään. Magdan blogista ja Sportsetteristä lähtikin idea näihin treffeihin ja moniin muihinkin.