Varasin joululukemiseksi itselleni Anna Perhon Superarkea!. Tyypillistä, että en malttanut odottaa sen lukemista jouluun saakka vaan lukaisin sen yhtenä iltana pari päivää ennen aattoa (harmillisen nopealukuinen kirja muuten).
Olen pitänyt Anna Perhoa aika ärsyttävänä tyyppinä enkä oikeastaan tiedä miksi. Joskus vuosia sitten tuli joku tv-ohjelma, jossa hän meni yöpymään muiden koteihin ja sen jälkeen olen onnistunut aika hyvin pysymään pihalla kaikista näistä mediapersoonista elettyäni pari vuotta ilman telkkaria. Radiossa hän taitaa olla jossain aamuohjelmassa, jota kuuntelen joskus vasemmalla korvalla… Nyt tuon kirjan myötä tulin siihen tulokseen, että se ärsyttävyyden olotila on todennäköisesti johtunut siitä, että meissä on jotain (tavallaan paljonkin) samoja piirteitä ja asenteita. Kirjan perusteella ainakin se, että voimme molemmat uppoutua lukemaan jotain vakuutusyhtiön lehteä (tai kuka tietää vaikka kortsupaketin pakkaustekstiä…) kesken kaiken sekä auton siisteystasoon liittyvä asenne (eli siis se, että se on päin helvettiä ja siitä ollaan tavallaan ylpeitä).
Kirjassa käydään läpi eri elämänalueet ja annetaan joitain käytännönvinkkejä ja näkökulmia, miten niistä voisi tulla vähän enemmän supereita. Suurimpaan osaan superkäytöksestä olen täysin kykenemätön (laitoin sänkyyni puhtaan lakanan toissapäivänä ja tähän mennessä sen päällä on joku järjestänyt eväsretken JA piirtänyt siihen kuulakärkikynällä) ja vaikka vinkit eivät mitenkään elämää suurempia olekaan, niin antavat totta vie ajattelun aihetta. Yksi osa-alue on kuitenkin se, missä saan loistaa; tärkeiden ihmissuhteiden ylläpito. Olen onnistunut haalimaan ympärilleni ihmisiä joiden kanssa haluan viettää aikaa ja omasta mielestäni siinä aika hyvin onnistunutkin.
Mutta sitten se parisuhdepuoli…hohhoijakkaa. Siinähän on kaikki mennyt päin —-a jo pitkällä kokemuksella, kun kerran avioeroonkin päädyimme. Suhteen loppumetreillä olen vähän parantanut tapojani, mutta silloin oli jo liian myöhäistä, koska olin jo suhteessa ihan yksin. Viimeisten parin vuoden aikana tein muutamia kunnollisia oivalluksia ja myös eron jälkeen olen käyttänyt paljon aikaa miettimällä muutoksia parisuhdeajatteluuni, joilla aion tehdä seuraavasta suhteestani ihan oikean supersuhteen. Ajattelin nimittäin jatkossa parisuhteen olevan yksi noista tärkeistä ihmissuhteista. Tässä muutama esimerkki asioista, joita aion tehdä seuraavalla kerralla radikaalisti eri tavalla;
1. Seksi. Tämän asian tajusin ihan itse jo ennen kuin aloin tukeutua kaikessa mahdollisessa Dr Philiin (joka muuten tietää kaiken! Kaikesta.). En aio ikinä (okei, MELKEIN ikinä) pihdata periaatteellisista syistä tyyliin ”Nyt leikin, ettei kiinnosta, koska tuo SIKA laittoi mun iltapalaleivällä juuston kinkun alle”. Ei näin! Kukaan ei tuossa voita, varsinkaan minä. Seksiä on silloin kun molempia kiinnostaa, vaikka kuinka olisi tapahtunut mitä sitä ennen. Seksin pihtaaminen silloin, kun sitä itsekin haluaisi, on yksiselitteisesti täysin älytöntä. Samoin minkään asian tekemättä jättäminen siksi, että lakanat voivat sotkeutua (omaksikin onnekseni tämän sentään olen käsittänyt jo useamman vuoden).
2. Vaimopisteet. Palvelusten tekeminen miehelle ei välttämättä olekaan naisen alistumista, vaan viisautta, jolla saavutetaan itselle pelimerkkejä. Tämän olen oivaltanut katselemalla fiksumpien toimintaa ja lupaan yrittää soveltaa jatkossa omaan elämääni. Asennemuutoksen se kyllä vaatii.
3. Ole mieluummin onnellinen kuin oikeassa, kuten Dr Phil sanoo. Tässä minulla on aivan kamalasti vielä harjoiteltavaa, mutta ainakin löytyy tahtoa kehittyä asiassa. Lyödyn lyöminen silloinkin, kun toinen on jo tajunnut tehneensä väärin, on kyllä niin vahvasti mun juttu, että saatan joutua vielä kulkemaan useamman kerran lähtöruudun kautta. Itsehän en ikinä ole ollut väärässä tai tehnyt tyhmästi. Myöskään silloin kun ajoin päin epäonnisen exän autoa päin enkä edes noussut autosta katsomaan miten laajaa tuhoa olin aiheuttanut. Se oli pelkästään säätilan vika.
4. Sopivan kumppanin etsiminen ja löytäminen. Tässä mentiin viimeksi pahasti metsään, joten tähän pyrin vahvasti panostamaan tällä kertaa. Toivon jo valmiiksi yhteisten arvojen ja arkitottumusten vähentävän sitä toisen muuttamis-schaissea, johon kuitenkin joskus enemmän ja toisinaan vähemmän päätyy. Jos siinä toisessa on isoja asioita, jotka eivät lähtökohtaisestikaan miellytä, niin ei kannata aloittaa koko hommaa. Siksi käyttäydyn treffeillä kuin olisin rekrytoimassa työntekijää: Mitä syöt aamupalaksi? Kuvaile kahta parasta kaveriasi. Minkä merkkinen auto sinulla on? …
5. Jätä joka päivä sanomatta viisi negatiivista asiaa kumppanistasi (idea tuosta mainitusta kirjasta). Vaikea, niin vaikea! Silti uskon, että tällä käyttäytymisellä voidaan saavuttaa hyötyä pitkällä tähtäimellä. Jos esimerkiksi toisella on omasta mielestä tyhmä nimi, niin siitä vittuilu ei asiaa muuta mihinkään.
Tätä vielä harkitsen:
Saatan jatkossa hyväksyä myöhästymisen syyksi, jos mies on uutistietojen mukaan jumissa jossain ilman omaa syytään. Viimeksi en hyväksynyt, vaikka mies oli ruotsinlaivalla ja laiva ei päässyt aikataulun mukaisesti satamaan myrskyn takia. Suhtauduin myöhästymiseen kuin se olisi henkilökohtaisesti exän syytä. Oli varmaan tosi kiva vastaanotto sen jälkeen, kun oli viettänyt useamman tunnin niin kiikkerästi vaappuvassa paatissa, että lautaset lentelivät kasoina alas pöydiltä ja porukka pelkäsi henkensä edestä. Toisaalta se suuttuminen oli hänelle silti oikein, koska hänelle oli yleensäkin ihan täysin ok odotuttaa minua mitä ärsyttävimmissä tilanteissa.
Jes! Melkein valmiina seuraavaan kierrokseen!
Up to Date 