Näin saat tavallisen viikonlopun tuntumaan pidemmältä

Tehokkain tapa saada viikonloppu tuntumaan pitkältä on ilman muuta viettää se jäätävässä seurassa tai tehden jotain, mitä syvästi inhoaa. Vaikkapa pitää yllä sellaista tietyntyyppistä hiljaisuutta, missä seinäkellon ääni korostuu kiusallisten hiljaisuuksien takia. Tästä tulee mieleen syystä tai toisesta liian pitkittyneet vierailut etäisten sukulaisten tai tuttavien luona.

Myös omien lasten rakkaassa seurassa viikonloppu voi tuntua ikuiselta, jos mahdollisimman monella on meneillään uhmakausi ja kaikki menee ihan järjestään päin persettä.

Yksi tapa pitkittää mitä tahansa aikayksikköä on se, jos puolison kanssa on meneillään niin junnaava kylmä sota, että oksat pois. Siitäkin on kokemusta. Ei se yksinolokaan aina ihan herkkua välttämättä ole, vaikka enimmäkseen olen siitä nauttinut hurjasti. Jos alkaakin tuntua yksinäiseltä, kuluu aika toooodella hitaasti ja kaikki maailman ikävät ajatukset ryömivät mieleen.

Jos ei halua pitkää paskaa viikonloppua, voi viettää pitkän ja ihanan viikonlopun. Siihen paras tapa on oman kokemukseni mukaan aloittaa se mahdollisimman pian töistäpääsyn jälkeen perjantaina. Yksin, yhdessä, perheen kanssa, miten vaan!

Viimeksi kun meillä oli miehen kanssa aikomus viettää palauttava parisuhdeviikonloppu, siitä ei tullut yhtään mitään. Päädyimme tekemään lauantaina lähes kellonympärisen työpäivän yhdessä ja sunnuntaina työpäivät erikseen. Ei sekään varsinaisesti harmita. Vire oli ihan hyvä ja saimme edistettyä yhteistä projektia sanoista tekoihin ja rahallisestikin ratkaisu oli hyvä. Huono puoli oli se, että se kävi hyvin vahvasti… työstä.

Onneksi meillä on näitä mahdollisuuksia joka toinen viikonloppu. Nyt teimme sitten sen mitä oli aikomus tehdä pari viikkoa sitten. Perjantaina menin ihan ensimmäiseksi suoraan töistä hierontaan ja sen jälkeen menimme miehen kanssa spontaanisti kahville.

Kaikki synnit somea myöten rivissä!

Juttelimme kaikessa rauhassa ilman kiirettä ja suunnitelmaa ja päätimme jatkaa matkaa seuraavaan ravintolaan, jonne kutsuimme mukaan myös Bron. Bro on miehen ystävä ja ehkä vähän minunkin. Muutama juoma, paljon puhetta, ihana maisema. Yhtäkkiä olikin jo ilta ja huomasimme, ettemme alkaa tulla ruokanälkä. Siispä paikan vaihto ja pizzalle.

Uni tulikin nopsaan (ja mikä tärkeintä aikaisin!) perjantai-iltana pitkän päivän jälkeen.

Lauantaina heräsimme tooooosi myöhään ja heräillessämme mies alkoi huokailla, että meidän koti on muuten aivan ihana. Siivoojan perjantaisella käynnillä vahvasti osuutta asiaan. Hän kävi laittamassa päälle vielä pari valaisinta ja napsaisin kuvan meidän sänkynäkymästä. Rakastan sitä. Rauhaisaa näkymääni ja miestä joka, sen päälle ymmärtää.

Lauantaina ja sunnuntaina ehdittiin molemmat vähän harrastaa omiamme, katsoa Vain Elämää, siivota kellaria, päivittää vaatevarastoa ja sen sellaista pientä puuhaa.

Sunnuntai-illaksi tuli Bron kanssa sovittua menoa, joka aiheutti sen, että meillä oli oikeastaan kolmatta iltaa peräkkäin lauantai-ilta. Perjantain terassituokiossa mieheni vetäytyi juttelemaan entisen koulukaverinsa kanssa ja sillä  välin saimme Bron kanssa idean mennä lähteä yhdessä Helsinkiin Löylyyn. Lauantai-illan ajat oli varattu, mutta sunnuntaille oli vielä tilaa.

Näinpä sunnuntaina neljän aikaan, kun normaalisti alkaa jo vahvasti tulla maanantai mieleen, tuli Bro hakemaan meidät ja lähdimme kolmestaan Helsinkiin saunomaan. Saunoimme, juttelimme, hengailimme. Kävimme jopa uimassa meressä. Saunasession jälkeen menimme vielä syömään.

Ihanaa.

Joskus tunnen vähän huonoa omaatuntoa siitä, miten etuoikeutettu olen tällaisina päivinä. Saan viettää aikaa valitsemassani seurassa ja hyvin paljon valita minkälaisissa merkeissä. Tähän ei kaikilla ole pääsyä, ei minullakaan ole läheskään aina ole ollut. Sydämestäni toivon, että jokainen kuitenkin jatkaisi näiden mahdollisuuksien etsimistä ja taistelua niiden hyväksi kunnes haluttu balanssi löytyy.

Tässä kuitenkin pettämätön resepti pitkään ja hyvään viikonloppuun:

-Aloita ajoissa

-Lopeta myöhään

-Nuku riittävästi ennen, jälkeen ja välillä

 

Liisa ihmemaassa- baletti

Kävimme eilen lapsoseni kanssa baletissa Kansallisoopperassa. Hän on hyvin pitkälti kulttuuri-ihminen ja on kysellyt teatteriretken perään jo jonkin aikaan. Varasin ihan spontaanisti meille kahdelle liput balettiin vasta edellisenä päivänä. Intouduin oikein, ja varasin meille jopa väliäikatarjoilut valmiiksi, mitä en ole tehnyt ikinä aiemmin. Muistan joskus nuorena ajatelleeni, että sellaiset ylellisyydet ovat vain ”rikkaille ja hienoille”, johon ryhmään minä en kuulu. Edelleen en kuulu, mutta nyt aikuisempana olen oppinut, että voin ostaa haluamani palvelun sen perusteella onko minulla varaa ja halua siihen huomioimatta sitä, onko paikalla mahdollisesti hienompia tai rikkaampia ihmisiä. Joitain saattoi olla 😀

Lapseni ei ole aiemmin ollut baletissa, joten hänellä ei ollut tähän liittyviä ennakko-käsityksiä ollenkaan. Iloinen ja yllättynyt hän kuitenkin oli, kun väliajan alkaessa kerroin, että pitäisi etsiä pöytänumero 606. Juhlantuntua toi limppari; sitä hän ei ole kertaakaan aiemmin saanut  luvallani.

Nyt tulikin pääasia eli eväät käsiteltyä. Miten meni itse baletti?

Rakennus jo itsessään oli lapseni mielestä hieno:

”Ooo, äiti! Täällä on kans taidetta!”

Baletti oli kaunis ja viihdyttävä! Tanssijoita oli aivan hirveän suuri määrä kaikenkaikkiaan ja sen käsitin  vasta kun he tulivat lopuksi kumartamaan. Tanssijoiden joukossa oli myös lapsia (ei suhteellisesti liikaa), mikä oli kiva yksityiskohta. Puvut olivat näyttäviä ja toisinaan lavalla tapahtui kerralla kaikenlaista monessa eri kohdassa. Se antaa varmasti eri katsojille tosi erilaisen elämyksen riippuen siitä mitä tilannetta oma katse on kiintynyt seuraamaan. Osa lavasteista oli tosi näyttäviä ja osa vähän sellaisia ”lasten lavasteita”, kuten lavan poikki lipuva pieni vene.

Itse pidin eniten näistä kohdista, joissa lavalla oli paljon väkeä ja meininkiä. Sellaiset kohdassa missä Liisa oli yksinään pitkiä aikoja enemmän tai vähemmän tyhjällä lavalla, tuntuivat vähän pitkästyttäviltä muihin verrattuna.

Luin lapselle pikaisesti juonen kulun oopperan sivuilta ja se auttoi lasta seuraamaan esitystä. Tarina ei ole meille ennestään tuttu, joten oli hyvä, että hahmoille oli vähän nimiä ja jokin käsitys siitä mitä on tapahtumassa. Juoni muuten siellä sivustoilla on kerrottu hyvin taiteellisella, mahdollisesti oikeiden kulttuuri-ihmisten, tavalla. Tälle kulttuuri-ihmisten tasolle minulla on vielä hetken matkaa!

Meillä oli paikat sieltä edullisimmasta päästä ja siitäkin viimeiset saatavilla olevat, mutta näkyvyydessä ei ollut yhtään mitään valitettavaa! Ammattiliittoni maksoi minun viidenkympin lippuni kokonaan, joten sen puolesta ilta oli ”pelkkää säästöä”.  

Kuva Kansallisoopperan sivuilta

Lopputulemana voi sanoa kuten lähes aina silloin, kun tulee jonnekin lähdettyä:

Pitäis käydä useammin!

Pienet puutarhajuhlat

 

Järjestin viikonloppuna pienet puutarhajuhlat muutamille ystäville. Olin tilannut kauniin elokuisen sään ja sen sain.

Läheisten ystävien kanssa olo on helppoa, kun voi tehdä järjestelyt ja tarjoilut oman jaksaminen mukaan ja silti onnistuminen on varmaa. Joku muu voi yhtä hyvin saattaa ne loppuu, jos jotain on jäänyt tekemättä.

Teimme samana aamuna työnjaon mieheni kanssa; hän tekee ison kesäkeiton ruuaksi ja minä teen kaikki jälkkäriherkut. Sopivasti hommaa kummallekin. Vieraille ei tällä kertaa jäänyt juurikaan hommaa.

Kesäkeitosta ”juhlaruokana” voi olla montaa mieltä, mutta kaikki osallistujat taisivat olla ihan hyvää mieltä. Vihannekset olivat hyviä ja tuoreita ja ne lisäiltii kattilaan sopivalla syklillä siten, että raaka-aineista tuli sopivan kypsiä. Aivan tosi hyvää! Aivan hämmennyin, kun viisivuotias (tosi tuttu) vieraamme toi iloisena tyhjän lautasensa keittiöön ja kehui ruokaa ”Kiitos ruuasta. Oli tosi hyvänmakuista keittoa. Tässä ois tää lautanen.”. Hetken jo mietin, että tässä on varmaan joku koira haudattuna… Ei kuitenkaan ollut, hän oli vaan iloinen ja kohtelias. Meidän lasten ikäluokalla vaan ei kertakaikkiaan ole sellaista sukupolvikokemusta, että kesäkeittoa kuuluu yökötellä. Kesäkeiton ikävän kouluruuan status taitaa olla tiedossa niillä, jotka silloin ysärin alussa sitä koulussa yököttelivät.

Jälkiruuaksi tein mustikkapiirakkaa, mustaherukkarahkaa ja pannaria karviaishillolla. Näiden ideana oli, että kaikki marjat oli  itse poimittu ja suurin osa meidän omasta pihasta. Pihastamme tosiaan on poimittu marja jos toinenkin, koska keväällä paljastui meillä olevan 12 marjapuskaa ja lisäksi vadelmia. Pari puskista tuotti vain muutamia marjaterttuja, mutta muut aivan notkuivat.

Ihanan iltapäivän vietimme jälleen kerran terassilla ja pihalla, mutta kun juhlat loppuivat ja vieraat lähtivät kotiinsa, ihmettelimme miehen kanssa molemmat että tässäkö tämä oli. Nopeasti hurahti useampi tunti huis hais pois ja taas tuli ilta.

 

 

 

 

 

 

 

Syksyn satoa puutarhassa ja muutenkin

Rrrrrrrakastan syksyä! Etenkin tätä alkusyksyä ihan kaikista syistä. Ihanaa lisätä syksyn menot allakkaan, laskea montako päivää on koulujen aloitukseen, käyttää valoja kotona, etsiä villasukat ja ulkoilla.

Niin, tosiaan, ulkoilla. Olen täysin sisäkissa, mutta nyt juuri näillä säillä menen mielelläni paljon ulos metsään, pihalle ja kävelylle. Ylin tavoite on tietysti löytää kanttarelli tai muutama, mutta ihan syksyisen ilman hengittäminenkin on ihanaa!

Syksyllä elämään tulee monesti uudistuksia ja niin käy taaskin. Miehen lapset muuttivat virallisesti meille kuun alussa, joka on ihan huikeaa. Heidän olemisistaan ja asumisistaan on ollut meille paljon huolta tänä vuonna ja nyt on sellainen olo, että he ovat ainakin toistaiseksi myrskyiltä turvassa. Itselläni tapahtuu kaivattua muutosta työrintamalla, johon suhtaudun iloisesti ja luottavaisesti.

Työasia on kypsynyt hiljalleen mielessä jo jonkin aikaa ja se on välillä ollut aika raskastakin. Olen ajoittain tuntenut itseni maailman surkeimmaksi tyypiksi, kun en saanut tehtyä muutoksia ja otettua ratkaisevia askelia melkein mihin suuntaan vaan. Varsinainen lapanen siis. Kesäloman aikana löysin kuitenkin asian kanssa jonkinlaisen mielenrauhan ja luottamuksen siihen, että saan asiat järjestymään omalla tavallani, vaikka kokeilisinkin jotain epätavallisempaa polkua. Sovin työnantajani kanssa laskevani työtuntien määrän aivan minimiin nyt toistaiseksi. Tuntuu tosi hyvältä. Vapaalta.

 

Olen miettinyt aivan aivot sauhuten mitä alkaisin tekemään isona ja miten sen käytännössä voisi järjestää. Joskus mietin, että olisinpa sellainen tyyppi, joka nelivuotiaasta saakka tietää minkä ammatin haluaa ja sitten vaan sitä kohti. Itse olen kiinnostunut eri elämänvaiheissa aika monenlaisista asioista, jonka vuoksi joudun säännöllisesti painiskelemaan asian kanssa.

 

 

 

Oikeastaan osaan oikein hyvin hahmottaa lähinnä ne, mitä en halua. Ihan tässä viime päivinä olen esimerkiksi huomannut, että en alakaan vadelmafarmariksi. Niiden poimiminenhan on nimittäin yhtä helvettiä. Vadelmia on kolmea lajia; raa’at, ylikypsät ja ne, missä on mato.

Ihanaa, toiveikasta ja onnistumisentäyteistä syksyä itse kullekin!

 

Kesälomakooste

Kesäloma on nyt takana päin ja voi herttinen miten hyvää se teki! Jäin lomalle lievästi sanottuna pahantuulisena ja muutama päivä alusta menikin vähän ”kriiseillessä”. Onneksi loma oli pitkä niin, ehdin tehdä paljon muutakin ja olla tosi hyvällä tuulella.

Pariskuntien lomarutiiniin kuulemma ihan kuuluu sellainen asia kuin lomariita. Tiedäthän se riita mitä vedetään menemään loman alussa, kun ollaan vielä samalla väsähtäneitä ja odotukset lomaan liittyen ovat kumminkin korkealla. Lapsiperheissä yleisimmät riidan aiheet ovat kuulemma raha, seksi ja kotityöt. Meidän molemmat riitamme sivusivat viimeistä; riitelimme ensin mansikoiden pakastamisesta ja sitten mustikanpoimintastrategioista. Ihanan kesäisiä aiheita siis! Molemmat olivat kylläkin ihan kunnollisia yhteenottoja, vaikka aiheet kuulostavatkin kesäpäivän keveiltä.

Kesäloman aikana ehdimme tehdä perheen kanssa kaikki mahdolliset kesätouhut ja suomalaista kesäidylliä onkin hyödynnetty ihan huolella. Mustikat, mansikat, telttailut, uimaretket, hepat, kissanpennut, kirjasto, vesisodat, museot, jäätelökiska ja pyöräretket. Vältimme ihan tarkoituksella tällä lomalla kaikki suuremmat reissut, koska olemme törsäilleet keväällä uuteen grilliin ja trampoliiniin. Ratkaisu osoittautui kaikin puolin hyväksi ja luulen pankkitilillekin kuuluuvan ihan hyvää. Grilliä ja trampoliinia on käytetty niinkutsutusti koko rahalla jo ensimmäisenä kesänä.

Kesän aikana olen harrastanut varsin paljon pöydän pyyhkimistä ja tiskikoneen täyttämistä. Ainahan näitä harrastetaan, mutta joinain päivinä koin ne ihan pääaktiviteeteiksi! Joskus saattoi vähän se harmittaakin, mutta toisaalta olen tosi iloinen siitä, että lapset alkavat ottaa vähän koppia joistain kotitöistä. Sain aamiaisen sänkyyn hyvin monena aamuna poikani toimesta.

Hän on tosi kultainen ja puuhaili minulle aamuisin erilaisia jugurttikulhoja ja koko perheelle sämpylöitä silloin kun olisi muuten ollut tylsää. Olimme yhtenä päivänä itsepoimimassa mansikoita ja kotiintultuamme hän komensi minut”jonnekin rauhassa kuuntelemaan kirjaa ja juomaan kurkkuvettä” sillä aikaa, kun organisoisi omakätisesti mansikoiden renssaamisen ja pakastamisen muun pikkuväen avustuksella. Ensimmäinen reaktioni oli kieltää koko homma ja hätistää lapset matkoihinsa, mutta sitten ajattelin ettei se kovin pahasti pieleen voi mennä; olenhan itse heidät opettanut. Poikani laitteli minulle kurkkuveden valmiiksi ja lähdin kuutelemaan Podcasteja yläkertaan. Nautitaan nyt kun kellään ei ole mikään erityinen vaihe (paitsi minulla joku varhainen neljänkympin kriisi)!

Kävin kolmestaan omien lasteni kanssa yhden yön kaupunkilomalla Helsingissä ja he halusivat hirveästi viettää aikaa hotellihuoneessa Aku Ankan ja kännykän kanssa. Yritin ehdotella, että lähdetään nyt jonnekin syömään, mutta lapset kannattivat eväiden ostamista huoneeseen ja ”sä voit ihan hyvin käydä tuolla alakerrassa vähän ottamassa aikuisten aikaa”. Aha. No kävin sitten:

Siinä sitä sitten muina naisina istuin yksin hotellin baarissa hämmästelemässä, että mitäs tämä tällainen touhu oikein on. Reilut puoli tuntia maltoin olla ja sitten palasin minäkin huoneeseen telkkaria katsomaan ja ennen kymmentä mentiinkin jo nukkumaan. Että sellainen kaupunkiloma oli meillä.

Mitä tein 33-vuotiaana

Olen ollut vähän apealla mielellä tässä synttäreiden tiimoilta. Kun mittariin tulee vuosi lisää, tulee aina verranneeksi itseään siihen haavekuvaan, mitä on itsestään luonut. Helposti tulee lähdettyä siihen ”Minä en koskaan…” ”Vieläkään en…” ”Miten voi olla mahdollista, että…” ”Me ei ikinä…”-juttuun.

Aika paljon on jäänyt toteutumatta siitä, mitä minun piti olla 34-vuotiaana. Ajattelin, että minusta tulisi jotain enemmän.

Onneksi en saa kauaakaan olla ajatusteni kanssa rauhassa velloa. Mieheni kyllä huomaa heti, että jotain on ja tulee kyselemään olenko pahalla päällä, väsynyt vai nälkäinen. Sanoin kaikkeen en, mutta ”jotain sä kyllä olet”. Kerroin mitä olen ja teimme sitten listan mitä tein 33-vuotiaana (ja hän 37-vuotiaana).

Järjestin perheelle vegaaniteemaviikon ja lempiruokaviikon.

Reissasin Seinäjoella, Tallinnassa, Balilla, Tampereella, Islannissa ja Pariisissa.

Muutin kaksi kertaa. Ostin talon. Etsin vuokralaisen yhteen asuntoon.

Remontoin. Maalasin, hioin, kannoin, kiipesin, villoitin, valitsin tapetteja, parketin, jääkaapin, tiskikoneen, tein vähillä tiedoilla tiesmitä remonttiratkaisuja ja toivoin parasta. Maksoin palkkoja, kommentoin sähkötöitä ja etsin sellaista jätkää, joka ehtii listoittamaan just nyt heti kaiken. 

Nukuin yhden yön autossa upeassa kesäyössä ja yhden yön mieheni perheen pikkuruisessa saaristomökissä.

Soitin viisi kertaa löytytavaratoimistoon ja kysyin samoja avaimia ja fillareita.

Otin selfien karitsan kanssa.

Sienestin. Poimin ja hillosin omenoita ämpärikaupalla. Pakastin herukoita.

Nautin lukuisia onnistuneita ravintolaillallisia ystävien tai miehen kanssa. Kärsin joistain ei niin onnistuneista.

Leikkasin marjapensaita ja puita. Haravoin. Kitkin. Leikkasin ruohoa.

Vierailin paloasemalla privaatisti ja tutustuin ambulanssin välineistöön.

Järjestin neljät kaverisynttärit ja kahdet sukulaissynttärit lapsille.

Kävin kaatopaikalla kymmenisen kertaa.

Ramppasin asuntonäytöissä ja annoin useita ostotarjouksia.

Kompostoin.

Sairastin hullun vatsataudin ja tavallisen flunssan.

Leivoin valtavasti pullaa eri tilaisuuksiin ihan leipomisen ilosta.

Kävin ensimmäisen kerran festareilla, katsomassa hevospooloa, suppaamassa ja valitsemassa hääpuvun (ystävälle).  Hyppäsin ensimmäisen kerran kiveltä veteen.

Snorklasin lämpimässä ja sinisessä valtameressä, jossa näin hain ja jättiläisrauskuja. Muutamaa kuukautta myöhemmin kokeilin kuivapukua snorklatessani jääkylmässä vedessä pisteessä, jossa kohtaavat Pohjois-Amerikan ja Euroopan mannerlaatat.

Maalasin terassin kaiteet melkein valmiiksi ja maalautin yhden julkisivun talosta.

Kävin lettikurssilla pikkupään kanssa.

Muutin virallisesti yhteen ihmisen kanssa, jolla on menneisyys ja molemmilla tavaroita.

Kävin yöuinneilla kahdestaan miehen kanssa ja tosi tosi monta kertaa päiväuinneilla lasten kanssa.

Suunnittelin ja toteutin perhekuvauksen koko perheelle.

Hankin grillin, trampoliinin ja kevytuntuvatakin.

Järjestin illanistujaisia, puutarhakestejä ja kahvitteluita.

Katsoin kuunpimennystä.

Vietin ystävän läksiäisiä, kun hän lähti maailmanympärimatkalle.

Vein lapset Ikeaan, Luonnonhistorialliseen museoon,  Tallinnaan, Kiasmaan, Tykkimäelle, Loviisaan ja Heurekaan.

Aloin virallisesti äitipuoleksi kahdelle pikkuihmiselle.

Ostin grillin, kevytuntuvatakin ja trampoliinin.

Selitin ruotsiksi miten tehdään churrotaikina, miksi aikuinen juo Cokista vaikkei se ole terveellistä, miksi karkaaminen ei ole kovin hyvä juttu, mitä on ja ei ole turvallista laittaa mikroon, millaisia vastuualueita kuuluu elämässä minkäkin ikäiselle ihmiselle ja miksi on tärkeää kertoa omista tunteistaan aikuiselle eikä jäädä niiden kanssa yksin.

Latasin kännykkään Fortniten.

Aika paljon verbejä ja listaa kun katsoo, niin siitä tulee jo vähän iloisemmalle mielelle. Ei mennyt hukkaan tämäkään vuosi. Sitä varmaan moni muukin eniten pelkää; että aika vaan menee ohi eikä sitä käytä oikein. Ettei kehity ja mene eteenpäin.

Listallani ei ole kovin erikoisia asioita montaakaan, mutta toisaalta kuitenkin paljon muutakin kuin kammoamaani perusarkea. Sitäkin on vuoteeni kuulunut kuten meillä kaikilla, jotka ruuhkavuosia viettävät; hernekeittokattiloita, töitä, haleja, hyviä keskusteluita, ruutuaikoja, kauppalistoja, exien kanssa kinaamista, märkiä ulkovaatteita, puhtaan pyykin kasoja ja läksyjä ilta toisensa jälkeen.

Listaa katsoessa alkaa paremmin ymmärtää, että ihan onnistunut vuosihan tämä oli monella tavalla ja isoja asioita on tapahtunut kaikkien niiden pikkuisten lisäksi. 34-vuotiaana voisi vaikka vähemmankin riittää. Vuoden päästä tietää miten kävi!

Juhannus ja synttärit

Juhannus ja synttärit osuvat aika usein melkein tai tasan samalle päivälle. Päätin juhlia synttäreitäni tänä vuonna vähän hassulla tavalla, kun en oikeista juhlista välitä.

Tässä nämä päälimmäiset;

Keräsin kotipihaltamme kasan kukkia, niitähän rakastan.

Sen jälkeen hakeuduin itseäni parempaan seuraan ja pyysin miestäni räpsimään kuvia. En ole eläinihminen ollenkaan, mutta kyllä vaan eläinVAUVOJEN seura kelpaa. Mieluiten nisäkkäiden; hyttysistä ja matelijoista en niinkään välitä.

Serkkuni osui paikalle ja oli sillä kannalla, että olen tullut hulluksi. Mielipiteeni on vastakkainen; Hulluja ovat kaikki, jotka eivät yritä ottaa selfietä karitsan kanssa tilaisuuden tullen. Aivan mielettömän suloisia ne ovat ja hassuja vielä sen päälle. Näyttävät mielenosoituksellisesti kieltä, kun yritän asetella ne kivasti kuvaan, juoksevat holtittomasti ja toisinaan hymyilevät kameralle.

Siis oikeasti hymyilevät:

 

Juhannus vietettiin pienin menoin ystäväperheen kanssa ja tämä loppuviikonloppu meneekin töissä. Tänään olin toivonut oikean synttäripäivän kunniaksi keitettyjä perunoita ja kirjanlukua riippumatossa ilman vieraita. Molemmat sain ja lisäksi mies ja lapsipuolet olivat leiponeet minulle kakun.

 

 

Kolme iloista asiaa juuri tänään

 

1. Väsymys

Viime aikoina meilla ollaan oltu väsyneitä. Mies työstressin takia ja minä pitkittyneen flunssan takia. Meillä on selkeästi se aika vuodesta. Facebook juuri näytti vuosipäivää ihan samanlaiselle päivitykselle vuosi sitten. Huokailemme vuorotellen, miten ihanaa on ollut väsynyt silloin kun SAA olla väsynyt. Kun on ihan ok illalla vaan lysähtää sänkyyn ja olla hiljaa. Somettaa tai jos päätä särkee, niin vaan jumittaa. Sanoa, että nyt en tule, mene, enkä tee. En nyt jaksa. Tänään vain pakolliset. Eikä mitään kovin pahaa tapahdu, vaikka näin tekee pari viikkoa putkeen.

2. Mies, joka tekee ruokaa (silloin kun ei ole väsynyt)

Varhaisesta teini-iästä lähtien olen ollut kulloisenkin perheen ruokavastaava. Suurimman osan aikaa ihan omasta tahdostani ja rakkaudesta lajiin, mutta paljon ja etenkin viimeiset vuodet ihan vain siksi, että jonkun on pakko. Mikä lottovoitto, että mieheni ei ole vielä ehtinyt kyseiseen lajiin kyllästyä ja opettelee uutta mielellään. Niinpä saan nykyisin ”tilaamalla” omien toiveiden mukaista ruokaa valmistamatta sitä itse. Minun tarvitsee vain kertoa mitä kaupasta tarvitaan ja selostaa miten se tehdään sekä pyydettäessä käydä vilkaismassa, onko suunta oikea.

Toisinaan uusien ruokalajien kohdalla se on lähes yhtä työlästä kuin tehdä itse, mutta seuraavalla kerralla tarvitseekin vain silloin tällöin kävellä ohi ja kommentoida. Eihän sen niin työlästä tarvitsisi olla, mutta edustan sitä ihmistyyppiä, jolle  vääränmuotoinen tai -kypsyinen porkkanapala on harmillinen takaisku. Onneksi miehellä ei ole mitään ongelmaa ymmärtää asian vakavuutta ja hän on nopea oppimaan.

3. Jotain mitä odottaa

Elän muuten tasaista varman päälle-elämää, mutta yhdessä asiassa olen ottanut tavakseni pelata uhkapelia ihan surutta. Kyse on reissujen varaamisesta. Strategiani on, että varaan silloin kun hinta on kohtuullinen ja koen, että itse varaustapahtuma tuottaa minulle kaikkein eniten iloa. Varauksissa en huomioi sitä, onko minulla kyseiselle ajankohdalle tiedossa lomaa, lapsenhoitoa, työpaikkaa, asuntoa tai parisuhdetta. Senkun vaan varaan ja sitten yritän parhaani mukaan järjestää asiat siten, että matka toteutuu.

Näin olen tehnyt nytkin joskus Black Fridayn tienoilla ja minulla on ollut takataskussa muhimassa matkalippu  keväiseen Pariisiin (tai vähän niinkuin Pariisin suuntaan). Nyt näyttää, että tuulet ovat tälläkin kertaa suotuisat ja matka on toteutumassa. Olen aivan suunnattoman fiiliksissä! Matkassa parasta on se, että tapaan ystäväni ja pääsen tsemppaamaan häntä uudessa elämäntilanteessa. Ja ihan yhtä parasta on se, että pääsen tuulettamaan ajatuksiani tuttujen ympyröiden ulkopuolella!

Matkakohteessa on paljon tuttua, eikä minulla ole painetta nähdä mitään erityistä. Tiedän palaavani vielä monet kerrat uudestaan. Hengaan ranskaa puhuvan ja kaikki paikat tuntevan ystävän luona, joten minun ei tarvitse selvittää eikä osata mitään, jos ei huvita. Voin vaan olla sellainen perässä hämmästelijä. Toisaalta paikkakunta on sellainen, jossa en ole koskaan käynyt ja ihan kaikki on vielä uutta ja halutessani voin seikkailla tietysti yksiksenikin ihan niin paljon kuin lystäilen. Tai sitten vaan hakeutua lähimpään pâtisserieen, ostaa leivoksen tai pari ja lukea kirjaa lähimmässä sohvannurkassa.

 

 

 

 

 

Ummikot Aasiassa: Ubud

Balin reissun ensimmäisen osan kirjoittamisesta onkin jo vierähtänyt aikaa. Luin sen läpi muistin virkistämiseksi ja havaitsin sen aivan liian pitkäksi. Sori siitä. Ja siltikin taidan tehdä toisen lähes yhtä pitkän Bali-pläjäyksen.

Vietimme Ubudissa neljä täyttä päivää ja rapiat päälle. Yövyimme rappioromantiikan kehdossa, jonka nimi oli oikeasti Ubud Garden Villa. Tyyppiesimerkki mitä käy, jos rakentaa jotain hienoa, eikä pidä siitä riittävästi huolta. Villat ja koko alue olivat aikanaan olleet aivan todella upeita, mutta nyt meitä odotti ränsistynyt ja uinuva museo. Aluksi olin siitä jälleen kerran ihan kauhuissani, mutta sitten aloin tottua siihen jopa niin hyvin, ettei ahdistanut enää yhtään ja olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Sopeutumista helpotti, kun muistin miettiä vähän valuuttakurssia ja huomioida mitä olin majoituksestamme maksanut. En juuri mitään, ja silti meillä oli ihan oma huvila viidakossa.

Ubudissa meille aukesi suorastaan ruokataivas. Saariston epäluotettavien eväiden jälkeen oli mahtavaa päästä paikkaan, jossa jo vähän ymmärrettiin turisimin päälle. Ensimmäisen aterian Ubudiin tulemisen jälkeen söimme Moksassa keskellä viidakkoa. Satoi kaatamalla, kaikki oli vihreää ja jotenkin ennen kuin sain edes listan käteeni, tiesin olevani oikeassa paikassa. Tilasimme molemmat kolme ruokalajia ja alkudrinkit ja olimme niin onnellisia kuin vain voi olla. Ruoka oli aivan täydellistä ja molempien drinkit myös. Mieheni on kovasti viskien, gintonicien ja sen sellaisten perään, mutta silti en ole varmaan koskaan nähnyt häntä niin iloisena kun siinä juodessaan sitruuna-inkivääri-aloe vera- mocktailiaan. Tässä kohtaa taas muisti olla tyytyväinen kumppanivalintaansa (etenkin kun kokemusta on ehtinyt kertyä muunkinlaisesta). On sanoinkuvaamattoman mahtavaa olla liikkeellä sellaisen ihmisen kanssa, joka on mieleltään avoin eikä jumiudu yhteen tyyliin tälläkään elämänalueella, vaan on innolla ja uteliaisuudella mukana monenlaisissa ruuissa, tekemisissä ja tekemättä jättämisissä.

Ubud on ilmeisestikin monenlaisten taiteilijoiden ja hyvinvointihippien paikka, joten ruoka oli sen mukaista; kaunista ja terveellistä. Toki valikoima oli laaja ja muunlaistakin olisi löytänyt, mutta valtaosa Ubudissa syömistämme eväistä oli vegaanista, holistista ja plant-based ja mitä näitä trendisanoja nyt on. Ennen kaikkea kuitenkin ihan mahtavan hyvää ja tyydyttävää! Herkkuperseenä melkein häpeä myöntää, mutta minun ei varmaan koskaan ole tehnyt niin vähän mieli suklaata, sipsejä ja sen sellaista kuin näinä Ubudissa viettäminäni vegaaniherkuttelupäivinä. Eniten söimme Alchemyssa ja pari kertaa kävimme illallisella Moksassa.

Näihin meni jo ihan paperirahaakin eli hinnat olivat lähes samaa tasoa kuin Suomessa.  Halvemmalla olisi todellakin voinut päästä, mutta teimme nyt näin tällä kertaa.

Teimme toki Ubudissa muutakin kuin söimme. Kävelimme vähän kaupungilla, se ei säväyttänyt oikein ollenkaan. Ubud Market- käynti oli turha, olisi voinut jättää kokonaan väliin. Kävimme apinametsässä, ihan ok, mutta en nyt sanoisi senkään olevan mikään must see, jos ei ole suuremmin apinoiden perään. Viidakko oli hieno, mutta sitä on runsaasti nähtävillä ympäriinsä Ubudissa muutenkin. Riisipellot olivat vaikuttavia. Sitä suosittelen, jos ei ole aiemmin nähnyt. Kävimme vesiputouksilla myös, joka oli ihan hieno paikka sekin.

Ikimuistoisin setti oli Ubudin osuudesta oli retki tulivuorelle, joka ei kuitenkaan ollut Ubudissa. Lähdimme minun suunnitelmani mukaisesti Mt. Baturille auringonnousua katsomaan. Siitä onkin meille naurettavaa varmaan loppuelämäksi, vaikka paikanpäällä mentiinkin läpi aika lailla kaikki muut tunteet; hämmennys pelko, raivo, väsymys, turhautuminen ja kiukku.

Tässä mieheni näkökulma:

Ja tässä minun:

Tässä vielä olennaiset kuvat, ettei kenenkään toisen reppanan tarvitse niitä varten sinne lähteä.

Ajankohtaiset harrastukset

Olemme syksyn ja talven aikana tehneet kaikenlaista; Talon ostaminen, remontointi ja kaksi muuttoa. Uuuuuvuttavaa kertakaikkiaan, mutta nyt ne vaiheet ovat ohi, niin jää aikaa myös harrastamiseen.

Esittelen tässä tärkeimmät:

Pomelon syönti: Maailman paras harrastus! Minun pitäisi saada jokin pomelon menekinedistämismitali. Olen esitellyt pomelon olemassaolon varmasti jo sadoille ihmisille, jotka eivät ole koskaan siitä kuulleetkaan. Kymmenille heistä olen myös opettanut miten se puretaan. Varmaankin maailman ainoa asia, joss jaksan kärsivällisesti neuvoa alusta alkaen vaikka sata kertaa. Pomelot ❤

Takan lämmittäminen: Pomelon syönnin ohella päivittäinen harrastukseni. Se on minulle kuin lemmikki, tai vielä enemmäin kuin Tamagotchi. Muistatko vielä sen pienen pattereilla toimivan lemmikkipelin, jossa pitää syöttää virtuaalielukalle sopivasti, muttei liikaa ruokaa ja hoitaa sitä muutenkin? Aikuisten versio siitä pelistä on varaava takka. Sinne puita ja sytykkeitä, sopivasti ilmaa ja poltetaan sopivan kauan. Sitten arvaillaan koska voi laittaa pellin kiinni, onko kylki liian kylmä tai lämmin ja koska pitää lämmittää uudelleen. Kutsuin paikalle myös nuohoojan ja tulin tosi tosi iloiseksi, kun hän sanoi Tamag… takkani olevan tosi hyvässä kunnossa ja hyvin hoidettu. Todellakin hyvin hoidettu! Enhän paljon muuta nykyään teekään.

Letittäminen: Olen ikäni tuntenut monipuolista huonommuutta, kun en osaa laittaa hiuksia. Omia enkä muiden. Omia en osaa siis edelleenkään, mutta olen alkanut harjoitella letittämässä söpön ja piikikkään tyttäreni kanssa, joka toisinaan äityy aivan hirviöksi. Perusranskis ei oikein vielä ole särmä, mutta olen oppinut tekemään aika hienon sivuletin. Toisinaan olen myös kihartanyt hänen hiuksiaan.

Ja viimeiseksi kaikkein ihanin, herttaisin ja rakkain harrastukseni.

KOMPOSTI

Talomme pihalla oli valmiina tosia hieno pikakompostori, jonka saimme kaupan päälle. Remontin tuoksinnassa se ehti ”sammua”, joten olemme nyt kaikin mahdollisin tavoin yrittäneet herätellä sitä. Kompostit ovat oikeastaan minun suuri intohimoni eikä miehellä ole ollut mitään merkittäviä kompostisuhteita aiemmin. Hän on kuitenkin ihailtavalla intensiteetillä yhtynyt kompostiharrastukseen. Olemme kaivelleet sitä, tyhjentäneet, vieneet roskia ja yrittäneet lämmittää sitä mitä mielikuvituksellisimmilla keinoilla. Yhtenä päivänä hän piti sekä alaluukussa että jätteiden päällä koko päivän vadillisia kuumaa vettä niin, että vaihtoi vedet uusiin aina jos ne jäähtyivät. Olemme myös harrastaneet täysin normaalia ja tervejärkistä touhua eli lämmittäneet kompostijätteitä uunissa ennen sinne viemistä ja kompostiturvetta saunanlauteilla. Nyt uusimpana temppuna olemme kaivaneet sinne jätteiden sekaan lämminvesipulloja. Se toimii oikein hyvin, mutta sitten se pullo pitää kaivaa sieltä pois…ja tätä huomasin yksi päivä touhuavani vaaroja kaihtamatta paljain käsin, vaikka kädessä oli avoin haava (mistäs muusta kuin takanlämmityksestä tullut palovamma). Komposti voi tällä hetkellä verrattain hyvin, vihdoinkin.

Nyt kun näin paljon sitä vaalineet, niin täytyy kyllä ehdottomasti hankkia sille joku lapsenvahti, jos joskus haluamme lähteä vaikka lomalle.