Kesälomakooste

Kesäloma on nyt takana päin ja voi herttinen miten hyvää se teki! Jäin lomalle lievästi sanottuna pahantuulisena ja muutama päivä alusta menikin vähän ”kriiseillessä”. Onneksi loma oli pitkä niin, ehdin tehdä paljon muutakin ja olla tosi hyvällä tuulella.

Pariskuntien lomarutiiniin kuulemma ihan kuuluu sellainen asia kuin lomariita. Tiedäthän se riita mitä vedetään menemään loman alussa, kun ollaan vielä samalla väsähtäneitä ja odotukset lomaan liittyen ovat kumminkin korkealla. Lapsiperheissä yleisimmät riidan aiheet ovat kuulemma raha, seksi ja kotityöt. Meidän molemmat riitamme sivusivat viimeistä; riitelimme ensin mansikoiden pakastamisesta ja sitten mustikanpoimintastrategioista. Ihanan kesäisiä aiheita siis! Molemmat olivat kylläkin ihan kunnollisia yhteenottoja, vaikka aiheet kuulostavatkin kesäpäivän keveiltä.

Kesäloman aikana ehdimme tehdä perheen kanssa kaikki mahdolliset kesätouhut ja suomalaista kesäidylliä onkin hyödynnetty ihan huolella. Mustikat, mansikat, telttailut, uimaretket, hepat, kissanpennut, kirjasto, vesisodat, museot, jäätelökiska ja pyöräretket. Vältimme ihan tarkoituksella tällä lomalla kaikki suuremmat reissut, koska olemme törsäilleet keväällä uuteen grilliin ja trampoliiniin. Ratkaisu osoittautui kaikin puolin hyväksi ja luulen pankkitilillekin kuuluuvan ihan hyvää. Grilliä ja trampoliinia on käytetty niinkutsutusti koko rahalla jo ensimmäisenä kesänä.

Kesän aikana olen harrastanut varsin paljon pöydän pyyhkimistä ja tiskikoneen täyttämistä. Ainahan näitä harrastetaan, mutta joinain päivinä koin ne ihan pääaktiviteeteiksi! Joskus saattoi vähän se harmittaakin, mutta toisaalta olen tosi iloinen siitä, että lapset alkavat ottaa vähän koppia joistain kotitöistä. Sain aamiaisen sänkyyn hyvin monena aamuna poikani toimesta.

Hän on tosi kultainen ja puuhaili minulle aamuisin erilaisia jugurttikulhoja ja koko perheelle sämpylöitä silloin kun olisi muuten ollut tylsää. Olimme yhtenä päivänä itsepoimimassa mansikoita ja kotiintultuamme hän komensi minut”jonnekin rauhassa kuuntelemaan kirjaa ja juomaan kurkkuvettä” sillä aikaa, kun organisoisi omakätisesti mansikoiden renssaamisen ja pakastamisen muun pikkuväen avustuksella. Ensimmäinen reaktioni oli kieltää koko homma ja hätistää lapset matkoihinsa, mutta sitten ajattelin ettei se kovin pahasti pieleen voi mennä; olenhan itse heidät opettanut. Poikani laitteli minulle kurkkuveden valmiiksi ja lähdin kuutelemaan Podcasteja yläkertaan. Nautitaan nyt kun kellään ei ole mikään erityinen vaihe (paitsi minulla joku varhainen neljänkympin kriisi)!

Kävin kolmestaan omien lasteni kanssa yhden yön kaupunkilomalla Helsingissä ja he halusivat hirveästi viettää aikaa hotellihuoneessa Aku Ankan ja kännykän kanssa. Yritin ehdotella, että lähdetään nyt jonnekin syömään, mutta lapset kannattivat eväiden ostamista huoneeseen ja ”sä voit ihan hyvin käydä tuolla alakerrassa vähän ottamassa aikuisten aikaa”. Aha. No kävin sitten:

Siinä sitä sitten muina naisina istuin yksin hotellin baarissa hämmästelemässä, että mitäs tämä tällainen touhu oikein on. Reilut puoli tuntia maltoin olla ja sitten palasin minäkin huoneeseen telkkaria katsomaan ja ennen kymmentä mentiinkin jo nukkumaan. Että sellainen kaupunkiloma oli meillä.

Mitä tein 33-vuotiaana

Olen ollut vähän apealla mielellä tässä synttäreiden tiimoilta. Kun mittariin tulee vuosi lisää, tulee aina verranneeksi itseään siihen haavekuvaan, mitä on itsestään luonut. Helposti tulee lähdettyä siihen ”Minä en koskaan…” ”Vieläkään en…” ”Miten voi olla mahdollista, että…” ”Me ei ikinä…”-juttuun.

Aika paljon on jäänyt toteutumatta siitä, mitä minun piti olla 34-vuotiaana. Ajattelin, että minusta tulisi jotain enemmän.

Onneksi en saa kauaakaan olla ajatusteni kanssa rauhassa velloa. Mieheni kyllä huomaa heti, että jotain on ja tulee kyselemään olenko pahalla päällä, väsynyt vai nälkäinen. Sanoin kaikkeen en, mutta ”jotain sä kyllä olet”. Kerroin mitä olen ja teimme sitten listan mitä tein 33-vuotiaana (ja hän 37-vuotiaana).

Järjestin perheelle vegaaniteemaviikon ja lempiruokaviikon.

Reissasin Seinäjoella, Tallinnassa, Balilla, Tampereella, Islannissa ja Pariisissa.

Muutin kaksi kertaa. Ostin talon. Etsin vuokralaisen yhteen asuntoon.

Remontoin. Maalasin, hioin, kannoin, kiipesin, villoitin, valitsin tapetteja, parketin, jääkaapin, tiskikoneen, tein vähillä tiedoilla tiesmitä remonttiratkaisuja ja toivoin parasta. Maksoin palkkoja, kommentoin sähkötöitä ja etsin sellaista jätkää, joka ehtii listoittamaan just nyt heti kaiken. 

Nukuin yhden yön autossa upeassa kesäyössä ja yhden yön mieheni perheen pikkuruisessa saaristomökissä.

Soitin viisi kertaa löytytavaratoimistoon ja kysyin samoja avaimia ja fillareita.

Otin selfien karitsan kanssa.

Sienestin. Poimin ja hillosin omenoita ämpärikaupalla. Pakastin herukoita.

Nautin lukuisia onnistuneita ravintolaillallisia ystävien tai miehen kanssa. Kärsin joistain ei niin onnistuneista.

Leikkasin marjapensaita ja puita. Haravoin. Kitkin. Leikkasin ruohoa.

Vierailin paloasemalla privaatisti ja tutustuin ambulanssin välineistöön.

Järjestin neljät kaverisynttärit ja kahdet sukulaissynttärit lapsille.

Kävin kaatopaikalla kymmenisen kertaa.

Ramppasin asuntonäytöissä ja annoin useita ostotarjouksia.

Kompostoin.

Sairastin hullun vatsataudin ja tavallisen flunssan.

Leivoin valtavasti pullaa eri tilaisuuksiin ihan leipomisen ilosta.

Kävin ensimmäisen kerran festareilla, katsomassa hevospooloa, suppaamassa ja valitsemassa hääpuvun (ystävälle).  Hyppäsin ensimmäisen kerran kiveltä veteen.

Snorklasin lämpimässä ja sinisessä valtameressä, jossa näin hain ja jättiläisrauskuja. Muutamaa kuukautta myöhemmin kokeilin kuivapukua snorklatessani jääkylmässä vedessä pisteessä, jossa kohtaavat Pohjois-Amerikan ja Euroopan mannerlaatat.

Maalasin terassin kaiteet melkein valmiiksi ja maalautin yhden julkisivun talosta.

Kävin lettikurssilla pikkupään kanssa.

Muutin virallisesti yhteen ihmisen kanssa, jolla on menneisyys ja molemmilla tavaroita.

Kävin yöuinneilla kahdestaan miehen kanssa ja tosi tosi monta kertaa päiväuinneilla lasten kanssa.

Suunnittelin ja toteutin perhekuvauksen koko perheelle.

Hankin grillin, trampoliinin ja kevytuntuvatakin.

Järjestin illanistujaisia, puutarhakestejä ja kahvitteluita.

Katsoin kuunpimennystä.

Vietin ystävän läksiäisiä, kun hän lähti maailmanympärimatkalle.

Vein lapset Ikeaan, Luonnonhistorialliseen museoon,  Tallinnaan, Kiasmaan, Tykkimäelle, Loviisaan ja Heurekaan.

Aloin virallisesti äitipuoleksi kahdelle pikkuihmiselle.

Ostin grillin, kevytuntuvatakin ja trampoliinin.

Selitin ruotsiksi miten tehdään churrotaikina, miksi aikuinen juo Cokista vaikkei se ole terveellistä, miksi karkaaminen ei ole kovin hyvä juttu, mitä on ja ei ole turvallista laittaa mikroon, millaisia vastuualueita kuuluu elämässä minkäkin ikäiselle ihmiselle ja miksi on tärkeää kertoa omista tunteistaan aikuiselle eikä jäädä niiden kanssa yksin.

Latasin kännykkään Fortniten.

Aika paljon verbejä ja listaa kun katsoo, niin siitä tulee jo vähän iloisemmalle mielelle. Ei mennyt hukkaan tämäkään vuosi. Sitä varmaan moni muukin eniten pelkää; että aika vaan menee ohi eikä sitä käytä oikein. Ettei kehity ja mene eteenpäin.

Listallani ei ole kovin erikoisia asioita montaakaan, mutta toisaalta kuitenkin paljon muutakin kuin kammoamaani perusarkea. Sitäkin on vuoteeni kuulunut kuten meillä kaikilla, jotka ruuhkavuosia viettävät; hernekeittokattiloita, töitä, haleja, hyviä keskusteluita, ruutuaikoja, kauppalistoja, exien kanssa kinaamista, märkiä ulkovaatteita, puhtaan pyykin kasoja ja läksyjä ilta toisensa jälkeen.

Listaa katsoessa alkaa paremmin ymmärtää, että ihan onnistunut vuosihan tämä oli monella tavalla ja isoja asioita on tapahtunut kaikkien niiden pikkuisten lisäksi. 34-vuotiaana voisi vaikka vähemmankin riittää. Vuoden päästä tietää miten kävi!

Kolme paskaa- haaste

Juliaihmisen blogin innoittamana ajattelin osallistua ihan omatoimisesti Kolme paskaa- haasteeseen, koska se vaikutti kivalta miettimishetkeltä.

Kolme paskaa asiaa päivässäni:

Lapsen vieminen päiväkotiin – Ikuisuusinhokkini. Pelkästään jo tämäkin on hyvä syy olla hankkimatta yhtä lasta lisää. Minulla on päiväkotiinvientejä jäljellä nykyisellä kokoonpaolla enää aivan korkeintaan neljä kuukautta ja harkitsen aamukamman käyttöönottoa. En keksi melkein mitään niin ärsyttävää kuin vapaapäiväaamuina – tai oikeastaan ihan kaikkina aamuina – kuin hilata se hiton hidasteleva muksu päiväkotiin, etsiä sieltä joku aikuinen, joka ei koskaan ole eteisessä vaan juuri sen verran piilossa, että tarvitsee pukea kengänsuojat, kävellä muutama askel sisään, saada jostain aiheesta paheksuntaa ja sitten rientää siitä joko töihin tai kotiin. Haku on toisinaan ärsyttävä ikuisuudenkestävä savotta myös, mutta sen klaaraan keskimäärin paremmin.

Kaikki jääkaappiin liittyvä – Asuntomme on muuten ihan ok, mutta härregyyd se jääkaappi, liian pieni, ei pysy kiinni ja takaseinässä sen verran paksusti jäätä, ettei sinne kohta mitään mahdu enää laittamaankaan. Myös kauppakäynneissä pitää ottaa huomioon, että jääkaappiin ei oikeasti mahdu mitään. Hurraa, säilykkeet! Ja keksit.

Lasten iltatoimet – Aivan sama mitä olen päivän aikana tehnyt tai ollut tekemättä,  voimani katoavat täysin lasten iltatoimien aikana. Siitäkin huolimatta, että lapset ovat omatoimisia, ripeitä eivätkä millään tasolla hankalia iltatoimi-ihmisiä. Jokainen sadasosasekunninkin viivyttely vaan on liikaa.

Kolme paskaa asiaa blogissani

Tauot – Määrittelemättömän pituisia taukoja (kuten vaikka kaksi vuotta?) on tässä riittänyt ja näin ollen koko blogin olemassaolo on vähän niin ja näin. Sori.

Toisto – Edellämainitusta syystä toistoa esiintyy. En itsekään muista mitä olen kirjoitellut ja toisaalta jaksan ihmetellä ja pyöritellä jatkuvasti samoja asioita ”Mies oli eilen ihana, ylläri, oli tänäänkin…”.

Maneerit – Niitä on joka kirjoittajalla. Omassa tekstissäni ärsyttää erityisesti liian pitkät ja polveilevat lauseet sekä englanninkielestä pöllitty tökerö ”the-korvike”, johon (onnekseni ja ärsytyksekseni) syyllistyvät monet muutkin.

Kolme paskaa asiaa tänä vuonna

Vaikea, koska tämä vuosi ei ole kovin paska (vielä).

Rahatilanne – Tarkemmin ottaen tulot. Lyhynnetyn työajan vaikutukset tuntuvat ennenkaikkea lompakossa. Se on fantastinen tunne, kun huomaa vuokranmaksun jälkeen tilitä löytyvän pari lanttia ja kaikensuuntaiset menohalut ovat silti huipussaan.

Kipeä kantapää – Kantapäässäni on pieni vika, jota täytyy varoa, ettei se kipeydy. Kukapa tykkäisi mistään fyysisistä rajoitteista. Onhan se nyt ihan kamalan harmi, ettei voi lähteä vaikkapa juoksulenkille, kun huvittaa. Ai niin, eihän minua koskaan huvita muutenkaan…

Ihmissuhteet – Elämässäni on joitain hankalia ihmissuhteita, joita voisi kutsua kestopaskuuksiksi. Välillä niitä kriiseillään enemmän ja välillä vähemmän. Tänä vuonna enemmän. Jos kokoaa samaan pakettiin kaikkiin niihin liittyvät minuun kohdistuvat syytökset yhteen, lopputulokselle voi nauraa vedet silmissä ja kaksinkerroin. Naurettavuus ei kuitenkaan poista harmia täysin turhanpäiväisistä paskamyrskyistä, koska ne aktiivisesti haittaavat arkeani.

Me tässä opetellaan… kuka mitäkin

Elämä on kuulkaa hirveän opettavaista aikaa!

Olen viimeisen puolen vuoden aikana oppinut kokonaisen uuden maailman työelämässä, mutta yhtälailla parisuhdekin voi opettaa yllättäviä taitoja. Matkalla ollessamme Kirjekaverimies huokaisi jossain vaiheessa, että ”me ollaan varmaan maailman eniten toisistamme oppinut pariskunta”.  Tuolloin aiheena oli lastenkasvatus. Siitä olemme toden totta käyneet miljoona keskustelua, mutta opittu on muutakin! Tämän sain ilokseni eilen huomata.

Minusta tuntuu, että teen nykyään kaiken vapaa-aikani ruokaa, poimin tai säilön jotain. Eilen töiden jälkeen kävelimme vähän kauemmas kauppaan ja tulimme kotiin kokkailemaan, taas kerran. Aikomuksena oli tehdä lohisalaatti, kurpitsakeitto ja sienikeitto ja niihän me tehtiinkin. Näistä kurpitsakeitto sovittiin Kirjekaverimiehen hommaksi ja se olikin siitä mielenkiintoista, että meistä kumpikaan ei ole oikein kurpitsaa käsitellyt aiemmin.

Hän kaiveli kurpitsaa ja irvistelimme hajulle. Yäk. Kuuluuko tämän olla tällaista? Siemenosa oli helppo ottaa pois, mutta malton poistaminen oli vaikeampaa rikkomatta kurpitsan ulkopintaa. Miten sen muka saa pois?  Kirjeakaverimies selvitti Googlen avulla, että se kuuluu tehdä jäätelökauhalla ja niin se sitten onnistuikin. Malto laitettiin kattilaan muiden keittoaineidan kanssa ja vitsailimme, että siitä tulee varmasti yhtä hyvää kuin mitä hän on joskus syönyt ihan hienossa ravintolassa. Olimme oikeasti melko varmoja, että meidän keittomme ei voi hajun perusteella olla syömäkelpoista ollenkaan. Siemenet hän aikoi paahtaa pannulla ja maustaa naposteltaviksi.

Keitto ja siemenet valmistautuivat lopulta suunnilleen samaan aikaan ja Kirjekaverimies tanssahteli innoissaan ympäri keittiötä kuin popkorni huomatessaan, että molemmista tuli ihan älyttömän hyviä. Hän oikein loisti, kun oli onnistunut taas kerran keittiössä saamaan aikaan jotain hienoa, mitä ei olisi aiemmin uskonut tekevänsä. Ihan itse ja vain ylimalkaisilla ohjeilla. Suunnitteli ostavansa omaankin kotiinsa kurpitsan viikonlopuksi, kun oli niin hauska ja palkitseva projekti.

Kun sain lapset pesuille ja pusuille ja menin sängylle loikoilemaan, tuli hän siihen häntä heiluen intoilemaan, että voidaanko tehdä lista kaikista ruuista, mitä hän on oppinut nyt tekemään. Aiemmin hänellä oli muutama luottoresepti ja ei juurikaan varmuutta alkaa kokeilemaan mitään sen jännempää. Tortillakeittoa, pinaattilettuja, quorn-hamppareita, nachoilla leivitettyä kanaa, makkarakeittoa, punajuurikeittoa, uunipunajuurta, sienipastaa, kasvishernekeittoa, hillot, kiisselit, merimiespihviä, vegaaninen shepherd’s pie…olihan noita. Tosi monia saatiin palautettua mieleen ihan muutamassa hetkessä. Siinä kohtaa minullekin kirkastui, että tässä alle vuodessa on tehty tälläkin saralla ihan hirveästi asioita yhdessä ja hän on ihan oikeasti oppinut tekemään noista ruuista ”kokkiversiot” ihan huomaamattani.

Harmittelin sitä, että olen itse niin umpimielinen, että en ole häneltä oppinut juurikaan uusia taitoja. Hänen erityisosaamisensa kiinnostaa minua paljonkin, mutta jotenkin minuun ei tartu oppia, niin että voisin sanoa hallitsevani siitä yhtään mitään osaa. Ehkä jossain myöhemmässä vaiheessa sitten, kun työ, koulu ja lapset eivät enää niin totaalisesti vie mehuja minusta. Tai ehkä minuunkin on sitten jotain tarttunut huomaamattani.

Sitten ennen nukkumaanmenoa tajusin, että olenhan minäkin jo oppinut.

Parisuhdetaitoja.

Luottamusta. Olen jo jonkin aikaa osannut luottaa siihen, että Kirjekaverimies tulee huomennakin luokseni kovertamaan kurpitsoita, soseuttamaan lehtikaalia, muussaamaan omenaa tai taulukoimaan tuottoennusteita Exceliin, eikä ole häviämässä minnekään.

 

 

Hyvät muistiinpanot

Niinpä. Myös ihan kirjaimellisesti. Tässä ajankohtainen ja havainnollinen kokoelma.

Olen joskus miettinyt, että tällaiset satunnaiset kokoelmat ja muistilaput voivat hyvin korvata päiväkirjan, jos sellaista ei viitsi kirjoittaa. Näissäkin välilehdissä on vamaan monta asiaa, joista minulla ei vuoden päästä ole mitään havaintoa, jos alan ilman mitään muistiinpanoja miettiä, että mitä olen duunaillut syyskuussa 2016.

Todisteena ajattelin, että laitan tähän muutaman muistilapun kännykkäni historiasta ja esittelen aiheeseen liittyviä muistoja, mutta eihän niistä saa yhtään mitään tolkkua! Hyvät naurut kuitenkin ja hihitän täällä vedet silmissä kaikelle tälle järjettömyydelle.

Olen ilmeisesti laittanut muistiin tärkeitä koodeja ja muita muistiinpanoja. Muistiinpanoista on varmaan ollut aikeena tehdä ”sitten, kun ehdin”  jotain tosi laadukasta kirjallista tuotosta. Mitäpä veikkaatte tuleeko niistä tämän laadukkaampaa koskaan?

 

 

 

Mä kuulen, että hengität tyytymättömästi

Eilen illalla taas juteltiin, että meillä on kohta koko maailman syvällisin parisuhde. Olemme tässä vuoden keskustelleet aivan loputtomasti kaikesta mahdollisesta. Kirjekaverimies on itsekin yllättynyt kuin syvälliseksi hän on alkanut käymään ihan pyytämättä. Ei minun tarvitse enää edes tonkia asioita ja analyysia pukkaa vaan tulemaan. Hän tosin myönsi, että suhteemme alussa tehdessäni ”arvokartoitusta”, oli ajoittain jopa työlästä ja epämukavaa miettiä kaikkia mahdollisia aiheita. Ymmärrän hyvin. Olen kysymyksilläni aikamoinen piirittäjä silloin kun ”tutkimukset” ovat vielä kesken.

Nyt tutkimukset ovat olleet Kirjekaverin osalta hyvällä tolalla jo pitkään eikä tarvitse enää niin varmistella. Olen aika varma jo, että hänellä on riittävän samanlaiset arvot kuin minulla, joten olen rauhoittunut.

Tässä tulee välillä vähän hauskoja hetkiä, kun aletaan jo tuntea toisiamme suhteellisen hyvin.

”Mä näin mitä sä ajattelit siinä aamulla.”

”Mikä sulla on? Hengität tyytymättömästi.” (Nukuin ja heräsin tyytymättömään hengitykseen)

 

 

-Ootko pahalla päällä?

-En oo, ihan tavallisella.

… 10 minuuttia myöhemmin:

-No oon mä vähän.

-Tiesin.

 

Nämä mainitut on kaikki negatiivisia tilanteita, mutta ne muistaa paremmin, kun niitä on suhteellisen harvoin.

Ajatusten näkemistä ja hengityksen ymmärtämistä tapahtuu muissakin tilanteissa ja sen myötä sain esimerkiksi taannoin kovasti mieltäni painaneeseen (ei-matemaattiseen) ihmissuhdeongelmaan muutaman vaihtoehtoisen ratkaisun kirjoitettuna kauppakuitin toiselle puolelle ja jokaiselle oli myös laskettuna prosentuaaliset arvot. Ihan fantastista. Kirjekaverimies todellakin puhuu äänellä jonka kuulen. Olen oikeasti piirtänyt jokaiselle miehelle, jonka kanssa olen ollut vähääkään suhteessa, jos minkälaisia piirakkadiagrammeja ja yrittänyt viedä jotain keskustelua eteenpäin niiden pohjalta. Nyt kun minulla on mies, joka jaksaisi niistä keskustella, ei piirakkadiagrammeille ole enää mitään tarvetta. Hän on jo ennen minua tehnyt aiheesta excel-taulukon vähintäänkin mielessään ja hämmästyttävän usein ihan oikeastikin.

 

Toisinaan on hirveän kivaa olla suhteessa. Taulukot ja kaikki!

 

Vaihtelua…

Eilen odotin Kirjekaverimiestä luokseni ja olo oli vähän levoton. Kaipaan elämääni muutosta, ihan tiettyä, mutta tulin ajatelleeksi, että voisihan vaihtelua tulla ehkä muillakin keinoin. Niinpä googlasin sana vaihtelua ja katsoin mitä vaihtelua olisi tarjolla.

Jotenkin nämä valmiit ehdotukset naurattivan minua ihan suunnattomasti ja aloin täällä yksinäni hohottaa ja hirnua. Kun Kirjekaverimies tuli, hän ihmetteli, että olinko kenties vetänyt ruokaa varten olevan viinipullon yksin, vai mitä ihmettä. Yritin selittää miten kamalan hauska juttu tämä oli, mutta hän ei ymmärtänyt nauraa kuin minun nauramiselleni.

Hän oli käynyt juuri ostamassa uuden puhelimen ja siihen vasta keksimme vaihtelua laittamalla kaikkein älyttömimmät soittoäänet ja taustakuvat. Tilanne eteni nopeasti riisumishommiin ja edelleen vaan en pystynyt keskeytämään hihittämistä, johon hän yhdessä vaiheessa kommentoi, että tässä kohtaa nauramisesta voisi joku ihan suuttuakin. No loppui se hihitys sitten jossain vaiheessa ja ei enää yhtä hulluna jatkunut myöhemminkään, mutta ajattelin silti kirjoittaa vaihteluvinkkejä teillekin, ettei tarvitse googlella kahlata.

Vaihtelua salaattiin: Mene sinne vihannesosastolle ja ostele sellaisia vihanneksia, joita normaalisti et osta. Sekoittele niitä ja lisää mahdollisesti joku tuntematon kalalaji.

Vaihtelua elämään: Tämä taisi olla se, jonka päädyin näistä avaamaan. Siellä ehdotettiin erilaisten reittien valitsemista tuttuihinkin paikkoihin, mutta en tajua et miten oman kodin lähellä ei muka kaikki reitit ole tuhat kertaa jo nähty. Siksi oma ehdotukseni onkin muuttaa asumismuotoa ja-paikkaa silloin tällöin. Perheen kokoonpanoakin voi muttaa vaihtelumielessä, mutta se ei ole kovinkaan miellyttävää.

Vaihtelua sänkyyn: Tällä ilmeisesti tarkoitetaan yleensä seksiä, jonka vaihtelu ilmeisestikin on helppoa, jos vaihtelee kumppania. Ei ole hirveän laaja empiirinen tutkimus aiheesta takana, mutta sanoisin, ettei ole kahta samanlaista.

Sänkyyn voi saada vaihtelua myös kuten minä olen vaihdellut asioita viimeaikoina. Myin lasten kerrossängyn, jonka seurauksena he muuttivat minun patjalleni (ei edes sänkyyn) nukkumaan. Sitten vaihdoin patjarykelmän paikkaa, mutta lapset pysyivät siinä vieressä. Patjan vieressä on vetoisa ikkuna ja jouduin muuttamaan osa-aikaisesti sohvalle.

Yhtenä päivänä ostin lapsille yllärinä uuden kerrossängyn ja patjat, jonka seurauksena minulla on edelleen 240cm leveä patjarykelmä huonossa kohdassa ja lapsilla järjellinen nukkumapaikka. Yhdessä välissä entinen minun huone, nykyinen lasten huone oli yli kuukauden TÄYSIN tyhjä, eli periaatteessa ”muutin” vaihtelun vuoksi myös kaksiosta yksiöön, koska toiseen huoneeseen ei jäänyt mitään toimintoja. Ja sitten takaisin kaksioon uuden kerrossängyn tultua.

Mutta hei! Vaihtelua! Onneksi olen perheen ainut aikuinen, joten voin tehdä myös tyhmää vaihtelua.

Vaihtelua salitreenin: Vaihda ei treeniä, vaan salia. Meidän kaupungissa on aivan yliedustetusti kuntosaleja väkimäärään nähden. Huonossa kunnossa oleva halpa voimamiessali, jota ei siivota, siisti naisten sali kaikilla herkuilla, halpa sali, jossa treenaat näyteikkunassa keskeisellä paikalla, juokse-yrjöö-jatka-sali, sali, jossa ei ole laitteita melkein ollenkaan ja sali, josta saa lääkärinpalveluita. Sitten  on vielä se yksi, jolla hain syksyllä vaihtelua elämääni ja kokeilu päätyi siihen, että yksi (hyvännäköinen) mummo tuli inkvisition kanssa kuulustelemaan minua siitä, että kuinka kehtaan jättää käsilaukun vartioimatta heidän salillaan. Valikoimassa myös kymmenkunta muuta, mutta samaan treeniin saa suuresti vaihtelua ihmettelemällä ketä missäkin käy ja mitä siellä tapahtuu.

Vaihtelua makaroonilaatikkoon: Tässä olen jo valmiiksi tosi hyvä. Repertuaarissani varmaan kymmenkunta erilaista. Suosittelen Hellapoliisin ohjetta, jossa käytetään Koskenlaskijaa sekä erilaisia tomaattipohjaisia soijaversioita. Itse tykkään noista ehkä yhdestä ja muita pystyn syömään, ei ole mun lempiruokaani.

Vaihtelua ruokaan: Jos olet sekasyöjä, liity Facebookisssa ryhmään Sipsikaljavegaanit ja mullista ajattelusi. Elämä ei ole koskaan enää entisensä. Muutenkin lihan sun muun poisjättö pakottaa jo itsessään keksimään ”jotain” uutta. Jos olet kasvissyöjä, liity johonkin lihakerhoon 😉 Kai se on sama toisin päin.

Vaihtelua treeniin: Ks. ylempää.

Vaihtelua englanniksi: Change, variation, fluctuation

Omaan vaihteluntarpeeseeni näistä ei auttanut mikään, mutta ehkä sitä työttömyyttä kestää, jos vaihtaa nämä kaikki muut. Täytyy nyt vaan yrittää nauttia niistä asioista, jotka ovat hyvin eivätkä kaipaa mitään vaihtelua.

Super-elämä

Varasin joululukemiseksi itselleni Anna Perhon Superarkea!. Tyypillistä, että en malttanut odottaa sen lukemista jouluun saakka vaan lukaisin sen yhtenä iltana pari päivää ennen aattoa (harmillisen nopealukuinen kirja muuten).

Olen pitänyt Anna Perhoa aika ärsyttävänä tyyppinä enkä oikeastaan tiedä miksi. Joskus vuosia sitten tuli joku tv-ohjelma, jossa hän meni yöpymään muiden koteihin ja sen jälkeen olen onnistunut aika hyvin pysymään pihalla kaikista näistä mediapersoonista elettyäni pari vuotta ilman telkkaria. Radiossa hän taitaa olla jossain aamuohjelmassa, jota kuuntelen joskus vasemmalla korvalla…  Nyt tuon kirjan myötä tulin siihen tulokseen, että se ärsyttävyyden olotila on todennäköisesti johtunut siitä, että meissä on jotain (tavallaan paljonkin) samoja piirteitä ja asenteita. Kirjan perusteella ainakin se, että voimme molemmat uppoutua lukemaan jotain vakuutusyhtiön lehteä (tai kuka tietää vaikka kortsupaketin pakkaustekstiä…) kesken kaiken sekä auton siisteystasoon liittyvä asenne (eli siis se, että se on päin helvettiä ja siitä ollaan tavallaan ylpeitä).

Kirjassa käydään läpi eri elämänalueet ja annetaan joitain käytännönvinkkejä ja näkökulmia, miten niistä voisi tulla vähän enemmän supereita. Suurimpaan osaan superkäytöksestä olen täysin kykenemätön (laitoin sänkyyni puhtaan lakanan toissapäivänä ja tähän mennessä sen päällä on joku järjestänyt eväsretken JA piirtänyt siihen kuulakärkikynällä) ja vaikka vinkit eivät mitenkään elämää suurempia olekaan, niin antavat totta vie ajattelun aihetta. Yksi osa-alue on kuitenkin se, missä saan loistaa; tärkeiden ihmissuhteiden ylläpito. Olen onnistunut haalimaan ympärilleni ihmisiä joiden kanssa haluan viettää aikaa ja omasta mielestäni siinä aika hyvin onnistunutkin.

Mutta sitten se parisuhdepuoli…hohhoijakkaa. Siinähän on kaikki mennyt päin —-a jo pitkällä kokemuksella, kun kerran avioeroonkin päädyimme. Suhteen loppumetreillä olen vähän parantanut tapojani, mutta silloin oli jo liian myöhäistä, koska olin jo suhteessa ihan yksin. Viimeisten parin vuoden aikana tein muutamia kunnollisia oivalluksia ja myös eron jälkeen olen käyttänyt paljon aikaa miettimällä muutoksia parisuhdeajatteluuni, joilla aion tehdä seuraavasta suhteestani ihan oikean supersuhteen. Ajattelin nimittäin jatkossa parisuhteen olevan yksi noista tärkeistä ihmissuhteista. Tässä muutama esimerkki asioista, joita aion tehdä seuraavalla kerralla radikaalisti eri tavalla;

1. Seksi. Tämän asian tajusin ihan itse jo ennen kuin aloin tukeutua kaikessa mahdollisessa Dr Philiin (joka muuten tietää kaiken! Kaikesta.). En aio ikinä (okei, MELKEIN ikinä) pihdata periaatteellisista syistä tyyliin ”Nyt leikin, ettei kiinnosta, koska tuo SIKA laittoi mun iltapalaleivällä juuston kinkun alle”. Ei näin! Kukaan ei tuossa voita, varsinkaan minä. Seksiä on silloin kun molempia kiinnostaa, vaikka kuinka olisi tapahtunut mitä sitä ennen. Seksin pihtaaminen silloin, kun sitä itsekin haluaisi, on yksiselitteisesti täysin älytöntä. Samoin minkään asian tekemättä jättäminen siksi, että lakanat voivat sotkeutua (omaksikin onnekseni tämän sentään olen käsittänyt jo useamman vuoden).

2. Vaimopisteet. Palvelusten tekeminen miehelle ei välttämättä olekaan naisen alistumista, vaan viisautta, jolla saavutetaan itselle pelimerkkejä. Tämän olen oivaltanut katselemalla fiksumpien toimintaa ja lupaan yrittää soveltaa jatkossa omaan elämääni. Asennemuutoksen se kyllä vaatii.

3. Ole mieluummin onnellinen kuin oikeassa, kuten Dr Phil sanoo. Tässä minulla on aivan kamalasti vielä harjoiteltavaa, mutta ainakin löytyy tahtoa kehittyä asiassa. Lyödyn lyöminen  silloinkin, kun toinen on jo tajunnut tehneensä väärin, on kyllä niin vahvasti mun juttu, että saatan joutua vielä kulkemaan useamman kerran lähtöruudun kautta. Itsehän en ikinä ole ollut väärässä tai tehnyt tyhmästi. Myöskään silloin kun ajoin päin epäonnisen exän autoa päin enkä edes noussut autosta katsomaan miten laajaa tuhoa olin aiheuttanut. Se oli pelkästään säätilan vika.

4. Sopivan kumppanin etsiminen ja löytäminen. Tässä mentiin viimeksi pahasti metsään, joten tähän pyrin vahvasti panostamaan tällä kertaa. Toivon jo valmiiksi yhteisten arvojen ja arkitottumusten vähentävän sitä toisen muuttamis-schaissea, johon kuitenkin joskus enemmän ja toisinaan vähemmän päätyy. Jos siinä toisessa on isoja asioita, jotka eivät lähtökohtaisestikaan miellytä, niin ei kannata aloittaa koko hommaa. Siksi käyttäydyn treffeillä kuin olisin rekrytoimassa työntekijää: Mitä syöt aamupalaksi? Kuvaile kahta parasta kaveriasi. Minkä merkkinen auto sinulla on? …

5. Jätä joka päivä sanomatta viisi negatiivista asiaa kumppanistasi (idea tuosta mainitusta kirjasta). Vaikea, niin vaikea! Silti uskon, että tällä käyttäytymisellä voidaan saavuttaa hyötyä pitkällä tähtäimellä. Jos esimerkiksi toisella on omasta mielestä tyhmä nimi, niin siitä vittuilu ei asiaa muuta mihinkään.

Tätä vielä harkitsen:

Saatan jatkossa hyväksyä myöhästymisen syyksi, jos mies on uutistietojen mukaan jumissa jossain ilman omaa syytään. Viimeksi en hyväksynyt, vaikka mies oli ruotsinlaivalla ja laiva ei päässyt aikataulun mukaisesti satamaan myrskyn takia. Suhtauduin myöhästymiseen kuin se olisi henkilökohtaisesti exän syytä. Oli varmaan tosi kiva vastaanotto sen jälkeen, kun oli viettänyt useamman tunnin niin kiikkerästi vaappuvassa paatissa, että lautaset lentelivät kasoina alas pöydiltä ja porukka pelkäsi henkensä edestä. Toisaalta se suuttuminen oli hänelle silti oikein, koska hänelle oli yleensäkin ihan täysin ok odotuttaa minua mitä ärsyttävimmissä tilanteissa.

Jes! Melkein valmiina seuraavaan kierrokseen!

Tehokkaat treffit vs. Mukavat treffit

Jaan mielessäni treffeilläkäynnin kahteen tyyppiin sen mukaan,että kuinka kiireellä ja tositarkoituksella ollaan liikkeellä.

Ensimmäinen tyyppi on se, että käydään treffeillä siksi, että se on mahdollista ja hauskaa. Saa vähän jotain pientä jännitystä elämään ja uusia tuttavuuksia sekä samalla mittailla vähän omaa markkina-arvoaan. Bonuksena voi seurata seksiä ja tai muuten mukavaa läheisyyttä. Tämäntyyppisessä treffeilläkäymisessä voi tapahtua niin, että heti alussa tulee selväksi, että juttu tuskin muuttuu vakavaksi missään vaiheessa. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita tapailun loppumista. Minulla kävin näin tapailumiehen kanssa, että tapailu jatkui ihan vaan koska se oli mukavaa. Tällaisessa ainakin itse tulen toimineeksi herkästi niin, että keskityn ainoastaan henkilön hyviin puoliin ja tapailu pyörii niiden asioiden ympärillä. Jos tapailu ei ole tavoitteellista, niin miksi turhaan mennä epämukavuusalueelle, jos tietää noin suunnilleen mitkä asiat ovat vaan yksinkertaisesti viihdyttäviä.

Toinen tyyppi on tehokkuusmalli. Tinder-chattien perusteella monilla miehillä tässä tehokkuudessa pyritään mahdollisimman moneen kaatoon, jolloin ei niinkään taida olla väliä muulla kuin että naisia on määrällisesti paljon. Jos kauniita, niin aina parempi, mutta kauniiden puutteissa käyvät myös läskit ja rillipäät (kyllä, osa noista juttukavereista on ala-astetasolla henkisesti). Tietenkään kaikki miehet eivät ole tällaisia ja joillain varmasti tuo onkin ainoastaan ”vaihe” esimerkiksi eron jälkeen, mutta melko varmasti osalle tämä on ihan pysyvä ominaisuus.

Itse olen toteuttanut tehokkuusmallia vähän toisesta näkökulmasta. Jossain vaiheessa tavoitteenani oli hakeutua treffeille aina kun se oli mahdollista, koska halusin kovasti löytää jonkun kivan. Logiikkani mukaan mitä enemmän ihmisiä tapaa, sen todennäköisempää on löytää jotain helmiä sieltä joukosta ennemmin tai myöhemmin. Minulla ei ole ollut vielä vaihetta, jossa etsitään oikein supertositarkoituksella, mutta sellaista olen etsinyt, jonka kanssa voisi viihtyä edes kuukausia. Sitten jos löytää potentiaalisen, niin siitä se tehokkuuskampanja vasta alkaakin. Itse haluan ainakin mahdollisimman nopeasti löytää ne heikkoudet joita pakettiin aina väistämättä kuuluu ja sitten vasta päättää, että onko tuohon lupa alkaa ihastua (huomaa törkeän tarkka renttuseula!)

Jos olisin eri elämäntilanteessa, vaikkapa pitkästä suhteesta eronnut ja haluaisin löytää tuleville lapsilleni isän, laittaisin kyllä ison vaihteen silmään ja testailisin oikein urakalla, etten tulisi vahingossa hukanneeksi aikaa johonkin yhdentekevään. Testailulla tarkoitan sitä, että hakeutuisin aktiivisesti miehen kanssa sellaisiin tilanteisiin, joissa voisi paljastua henkisiä ominaisuuksia, joita en halua tulevalla kumppanilla olevan. Toisaalta tarkoitus myös saada nopeasti tietoon erityisen hyvät ominaisuudet.

Tässä muutama esimerkki, joilla aion testailla sitten, jos alan olla vakavissani:

Joku tilanne, missä mies on alakynnessä tai ”huono”, olkoon se Alias-peli tai joku vaikea sosiaalinen tilanne, jossa kaikki muut ovat rikkaampia/koulutetumpia/whatever: Äärimmäisen hyvä on, jos itsetunto kestää olla jossain muita huonompi ja aina parempi, jos osaa itse nauraa sille.  Jos ei osaa arvata Aliaksessa mitään tai heittäytyä johonkin leikkiin, se ei haittaa minua yhtään, mutta suhtautuminen asiaan on se millä on väliä.

Joutuminen keskelle lapsuudenperheeni kiusallista välienselvittelyä, mielellään sellaista, missä saan itse lokaa niskaan ihan kunnolla: Tähän voi reagoida monella tapaa ja sitä täytyy ajoittain kestää, jos aikoo jakaa elämää kanssani.

Matka: Tuleeko siitä yhtään mitään vai ovatko tavat ja halut täysin risteäviä. Löytyykö joustoa ja kestääkö sen, kun itse olen jossain vaiheessa pettynyt tai pahantuulinen? Millaista on rahankäyttö tulotasoon nähden? Onko nähtävyyksien katsominen suorittamista vai fiilistelyä? Miten suhtaudutaan toisiin kulttuureihin, hotellin siivoojaan ja siihen, että kaikki ei olekaan kuin kotona?

Tilanne, jossa miehen pitäisi oikaista jokin virhe tai tehdä suullinen reklamaatio: En halua tassukkaa, joka ei vaadi oikaisua ja maksaa tyhjästä enkä myöskään sellaista, joka räyhää kuin hullu jostain pikkuasiasta.

Naisvaltainen jumppa takarivissä tai jokin muu tilanne, jossa on paikalla paljon minua kauniimpia naisia, mielellään vähissä vaatteissa tai sitten muuten tyrkyllä: Tässä mitataan tietynlaista tilannetajua ja kunnioitusta minua kohtaan. Jos unohdun täysin, kun joku kaunis nainen tulee flirttailemaan, niin se on hyvä tietää jo ennen kuin ollaan oikeasti suhteessa.

Riidanhaastamistilanne, jossa joku ärsyttää ja yrittää saada aikaan tappelun: Aika vaikea järjestää, mutta ensiarvoisen tärkeää informaatiota.

Ilmaisen viinan bileet: Selkee.

Lapsiin liittyvä niin ärsyttävä tilanne, että olen itsekin äärirajoilla: Silloin jos toinen on tosi kovilla, toisen täytyisi löytää jostain salaiset voimansa.

Exään (siis minun)  liittyvän hermoromahduksen todistaminen: Tässäkin kohtaa pitäisi löytyä hyvä lohduttelun muoto. Ei vähättely eikä väkivalta.

Tilanne, jossa mies on konfliktin osapuolena ”pahimman vihollisensa kanssa”: Saatan itse olla jonain päivänä sellainen (ex-vaimo?), joten hyvä kartoittaa mitä on silloin luvassa ja pystyykö mies säilyttämään jonkinlaisen kohtuuden ja objektiivisuuden vai onko kaikki aina toisen syytä? Tästä olen hyötynyt tähän asti ehkä eniten.

Kaikki järkevät ja järjettömät kuukautiskiertoni vaiheet: Tilannetajua kysytään, koska olen kuin eri ihminen osan ajasta. Pitäisi olla pelisilmää huomata mikä on hyvä toimintamalli milloinkin. (Tästä jännä huomio, että ex ei oppinut näitä juttuja yli kymmenessä vuodessa, mutta sekä laastarimies että tapailumies ovat tajunneet jo parin ensimmäisen kuukauden sisällä mikä on homman nimi.)

Ongelmanratkaisutilanne: Jep, niitä tulee ja jotenkin ne pitää hoitaa jatkossakin.

Lisäksi olisi mahtavaa saada miehen exän rehellinen näkökulma. Kannattaisin parisuhdehommissakin samaa järjestelmää kuin työelämässä, että voisi soittaa exille ja kysyä suositukset. Itse saisin varmaan hyvät, paitsi että olen kuulemma huono sängyssä ja liian laiska siivoamaan. Jälkimmäinen pitää paikkansa aika lailla, mutta ensimmäisen suhteen vaikuttanee myös seura.

 

 

Jotkut ilmeisesti ihastuvat vaan toiseen ihan noin vaan, mutta omista ja toisten virheistä oppineena yritän karsia kaikkein pahimmat ongelmavyyhdit pois jo etukäteen. Oikeastaan toivoisin, että osaisin vähän heittäytyäkin miessuhteisiin ja antaa mennä, mutta en vaan osaa ja uskalla. Toisaalta yksinoloa paljon pahempi skenaario on huono parisuhde tai perhe-elämän häiriintyminen, joten voi kai näinkin elää.

Ikävä fakta on , että varmaan kukaan järkevä ja ihana mies ei halua tulla testatuksi tuohon malliin. Minulla on siis erinomaiset edellytykset päätyä katkeroituneeksi vanhaksi piiaksi, mutta ei ihan vielä 😉

Supertreffien asialla -8 huippuideaa!

Olen ollut aika monillä treffeillä, etenkin jos tapailutreffit lasketaan mukaan. Jotkut ovat olleet mahtavia ja jotkut…keskinkertaisia. Oikeastaan vain yhdet treffit ovat olleet ihan suorastaan paskat. Treffiympäristöt ovat suurimmaksi osaksi olleet aika tavanomaisia. Olen kuitenkin ihminen, jolle paikalla, fiiliksellä ja ruualla on väliä. Onkin muutamia treffifantasioita, joista haaveilen. Hiljattain listalle tuli yksi lisää, kun satuin oikeaan paikkaan mahtavaan aikaan, mutta vähän sopimattomassa seurassa (kolmistaan lasten kanssa). Laitan sen ekaksi, koska olen nyt niin haltioissani juuri siitä.

Puerto Marina (Benalmadena): Aivan mahtavan kaunis paikka etenkin auringonlaskun aikaan! Niin hurjan kaunista! Tänne voisin pukeutua johonkin ihanaan treffimekkoon (ja hitusen provokatiivisiin treffirintsikoihinkin) ja käydä illallisella ja drinkillä jossain ravintoloista. Sen jälkeen vähän veneilemään, jollain yksityisveneellä tietysti mieluiten, mutta kyllä ihan tavallinenkin kuutamoveneily käy. Kaloja haluisin kyllä ehdottamasti syöttää, vaikka aika aikuinen jo olenkin. On vaan niin kiva katsella, kun kalat taistelevat leivänmuruista. Jossain vaiheessa voisi mennä rannalle juoksemaan aaltoja karkuun pimeässä. Mahdollisesti muutakin aktiviteettia voisin öisellä rannalla keksiä. Noille treffeille riittäisi keskinkertainenkin mies, taikaa riittää joka tapauksessa 😉

Kuumailmapallotreffit: Nämä treffit toimisivat minuun parhaiten Suomessa ruskan aikaan. Tykkään syksystä, syksyn lehdistä ja maisemista. En ole ollut kuumailmapallon kyydissä, mutta veikkaan, että laskeutuessa olisin maailman innokkain ja punaposkisin deitti. Parasta olisi laskeutua eväskorin kanssa jonnekin kauniin metsän laitaan.

Keikka Pariisissa-treffit: (Näillä olen jo kerran ollutkin, mutta se oli exäni kanssa kuukautta ennen eropäätöstä, joten meillä oli molemmilla aika vahvasti mielessä toinen nainen. Mikäänhän ei estä tekemästä tätä uudelleen paremmassa tilanteessa.) Siispä miniloma Pariisissa, tai vielä parempaa, Ranskan maaseudulla, johon sisältyy joku mahtava keikkaelämys. Siinä mielessä, että olisin satasella innoissani, artistivalikoima on aika suppea. Haluaisin, että toinen olisi asiasta yhtä innoissaan ja se on aika haaste, mutta koska tämä on fantasia, niin ei se haittaa. Pariisi-romantiikkaa ja aijaijai!

Shoppailutreffit: Tämä on minulta vähän outo, koska en ole yhtään shoppailijatyyppi normaalisti, mutta olisi jotenkin tosi hauskaa käydä sillä lailla treffishoppailemassa, että toinen valitsisi minulle jonkun hyvän kokonaisen asun. Kriteerinä tietenkin se, että miehellä olisi hyvä silmä näissä jutuissa ja intoa tällaiseen hitusen enemmän kuin minulla. Tässä myös yhtenä osa-alueena miehen innostus sovittamishommissa. (Todistettavasti yksi tällainen mies on olemassa. Ikävä kyllä en siinä tilanteessa tajunnut, että se olisi aika lailla viimeinen mahdollisuus toteuttaa nämä treffit hänen kanssaan, joten ostettiin vain farkut ja alusvaatteita.)

Hiihtotreffit Lapissa: Melkein en itsekään usko, että tämä on mun listalla, mutta kyllä! Olisipa hienoa jakaa jonkun kanssa kauniit pohjoisen maisemat ja tehdä pitkä lenkki, jonka jälkeen väsyneenä pötköttää sohvalla takkatulen lämmössä. Mielellään siten tietysti, että se toinen olisi hyvin valmistellut takka-, iltapala- ja eväshommat.

Yllätystä-yllätyksen-perään-treffit: Tässä aivan mahtava idea, joka on lähipiirissä toteutunut. ”Treffit” alkoivat siten, että nainen sai postissa kirjeen, jonka sisällä oli kirje, jonka sisällä oli kirje, jonka sisällä oli kirje… Ensimmäisessä kirjeessä oli aika, jolloin treffit alkoivat, toisessa tarvittavat varusteet, kolmannessa juna-asema, neljännessä pysäkki, viidennessä metro-ohjeet, kuudennessa kävely-ohjeet, seitsämännessä hotellihuoneen numero ja silleen. Seuraavan kirjeen sai siis avata aina vasta sitten, kun sen tiedon oikeasti tarvitsi (ohjeet seuraavaan avaamiseen aina siinä edellisessä kirjeessä). Aivan mahtavaa! Nämä treffit ovat tietysti sellaiset, jotka voi järjestää vain tutulle treffikumppanille, koska toiseen pitää voida luottaa. Näissä oli pointtina se, että mies oli tullut toisesta maasta tapaamaan naista ”yllättäin”. Näistä voi kuitenkin kehittää ihan vaikka minkälaisia variaatioita, jotka sopivat omiin tilanteisiin. Minuun sopii aina se, että ruokaan on kiinnitetty huomiota ja se on osa elämystä.

Elokuun venetreffit merellä Suomessa: Ooooo, elokuu! Rakastan! Mahtavaa olisi päristellä menemään jollain hienolla ja siistillä, mutta ei kovin suurella veneellä. Makoilla kannella vällyjen välissä katselemassa kuuta ja halimassa. Eväskorissa jotain kivoja ylläriherkkuja, ei mitään sipsejä tai muuta, joka ei edellytä panostusta.

Vanhat kunnon hotellitreffit: Nämä eivät kai koskaan ole huono idea, jos seura ja hotelli ovat tasokkaita. Treffit hotellilla, molemmat osapuolet laittautuneina parhaimmiksi itseikseen. Ohjelmassa poreammetta tai saunaa, skumppaa tai mistä nyt kukin pitää, ruusuja, kynttilöitä ja jotain yllätystä. Ruokaa romanttisessa ravintolassa tai jos seura on liian hyvää, niin huonepalvelusta.

 

Mun treffihaaveet ovat ilmeisesti kaikki sellaisia, joissa odotan siltä toiselta osapuolelta panostusta ja ehkä se onkin se juttu siinä. Panostus. Haluan, että toinen on niin kiinnostunut, että uhraa minuun vähän aikaa ja vaivaa (ja sitä rahaakin). Vaivannäkö pitää ansaita, mutta olenhan jo sentään keksinyt näin monta hyvää ideaa!