Näin saat tavallisen viikonlopun tuntumaan pidemmältä

Tehokkain tapa saada viikonloppu tuntumaan pitkältä on ilman muuta viettää se jäätävässä seurassa tai tehden jotain, mitä syvästi inhoaa. Vaikkapa pitää yllä sellaista tietyntyyppistä hiljaisuutta, missä seinäkellon ääni korostuu kiusallisten hiljaisuuksien takia. Tästä tulee mieleen syystä tai toisesta liian pitkittyneet vierailut etäisten sukulaisten tai tuttavien luona.

Myös omien lasten rakkaassa seurassa viikonloppu voi tuntua ikuiselta, jos mahdollisimman monella on meneillään uhmakausi ja kaikki menee ihan järjestään päin persettä.

Yksi tapa pitkittää mitä tahansa aikayksikköä on se, jos puolison kanssa on meneillään niin junnaava kylmä sota, että oksat pois. Siitäkin on kokemusta. Ei se yksinolokaan aina ihan herkkua välttämättä ole, vaikka enimmäkseen olen siitä nauttinut hurjasti. Jos alkaakin tuntua yksinäiseltä, kuluu aika toooodella hitaasti ja kaikki maailman ikävät ajatukset ryömivät mieleen.

Jos ei halua pitkää paskaa viikonloppua, voi viettää pitkän ja ihanan viikonlopun. Siihen paras tapa on oman kokemukseni mukaan aloittaa se mahdollisimman pian töistäpääsyn jälkeen perjantaina. Yksin, yhdessä, perheen kanssa, miten vaan!

Viimeksi kun meillä oli miehen kanssa aikomus viettää palauttava parisuhdeviikonloppu, siitä ei tullut yhtään mitään. Päädyimme tekemään lauantaina lähes kellonympärisen työpäivän yhdessä ja sunnuntaina työpäivät erikseen. Ei sekään varsinaisesti harmita. Vire oli ihan hyvä ja saimme edistettyä yhteistä projektia sanoista tekoihin ja rahallisestikin ratkaisu oli hyvä. Huono puoli oli se, että se kävi hyvin vahvasti… työstä.

Onneksi meillä on näitä mahdollisuuksia joka toinen viikonloppu. Nyt teimme sitten sen mitä oli aikomus tehdä pari viikkoa sitten. Perjantaina menin ihan ensimmäiseksi suoraan töistä hierontaan ja sen jälkeen menimme miehen kanssa spontaanisti kahville.

Kaikki synnit somea myöten rivissä!

Juttelimme kaikessa rauhassa ilman kiirettä ja suunnitelmaa ja päätimme jatkaa matkaa seuraavaan ravintolaan, jonne kutsuimme mukaan myös Bron. Bro on miehen ystävä ja ehkä vähän minunkin. Muutama juoma, paljon puhetta, ihana maisema. Yhtäkkiä olikin jo ilta ja huomasimme, ettemme alkaa tulla ruokanälkä. Siispä paikan vaihto ja pizzalle.

Uni tulikin nopsaan (ja mikä tärkeintä aikaisin!) perjantai-iltana pitkän päivän jälkeen.

Lauantaina heräsimme tooooosi myöhään ja heräillessämme mies alkoi huokailla, että meidän koti on muuten aivan ihana. Siivoojan perjantaisella käynnillä vahvasti osuutta asiaan. Hän kävi laittamassa päälle vielä pari valaisinta ja napsaisin kuvan meidän sänkynäkymästä. Rakastan sitä. Rauhaisaa näkymääni ja miestä joka, sen päälle ymmärtää.

Lauantaina ja sunnuntaina ehdittiin molemmat vähän harrastaa omiamme, katsoa Vain Elämää, siivota kellaria, päivittää vaatevarastoa ja sen sellaista pientä puuhaa.

Sunnuntai-illaksi tuli Bron kanssa sovittua menoa, joka aiheutti sen, että meillä oli oikeastaan kolmatta iltaa peräkkäin lauantai-ilta. Perjantain terassituokiossa mieheni vetäytyi juttelemaan entisen koulukaverinsa kanssa ja sillä  välin saimme Bron kanssa idean mennä lähteä yhdessä Helsinkiin Löylyyn. Lauantai-illan ajat oli varattu, mutta sunnuntaille oli vielä tilaa.

Näinpä sunnuntaina neljän aikaan, kun normaalisti alkaa jo vahvasti tulla maanantai mieleen, tuli Bro hakemaan meidät ja lähdimme kolmestaan Helsinkiin saunomaan. Saunoimme, juttelimme, hengailimme. Kävimme jopa uimassa meressä. Saunasession jälkeen menimme vielä syömään.

Ihanaa.

Joskus tunnen vähän huonoa omaatuntoa siitä, miten etuoikeutettu olen tällaisina päivinä. Saan viettää aikaa valitsemassani seurassa ja hyvin paljon valita minkälaisissa merkeissä. Tähän ei kaikilla ole pääsyä, ei minullakaan ole läheskään aina ole ollut. Sydämestäni toivon, että jokainen kuitenkin jatkaisi näiden mahdollisuuksien etsimistä ja taistelua niiden hyväksi kunnes haluttu balanssi löytyy.

Tässä kuitenkin pettämätön resepti pitkään ja hyvään viikonloppuun:

-Aloita ajoissa

-Lopeta myöhään

-Nuku riittävästi ennen, jälkeen ja välillä

 

Kotityökeskustelu ja itsearviointi

Meillä on kummallakin hyvin vähän kiinnostusta ja siivousta kohtaan ja huusholli pääseekin toisinaan aikamoiseen sekasotkuun. Toisinaan kyse on myös jaksamisesta. Ihmeellisen vähän siitä tulee kuitenkaan riitaa, ei juuri ollenkaan.

Viime viikko oli ollut taas aikamoisen täynnä kaikkea ja ajattelin perjantai-illan ratoksi virittää keskustelua siitä, että mitenkäs tämä siivous tulisi miehen mielestä järjestää meillä arjessa. Hän ei tiennyt, koska ei ole asiaa ehtinyt miettiä.

En ollut tästä vastauksesta ollenkaan yllättynyt, koska hänellä tosiaankin on ollut kädet ja korvien väli täynnä touhua kaikki hereilläolon tunnit. Minäkään en tiedä mihin väliin viime maanantain ja perjantain välillä hän olisi voinut lisätä siivousta tai edes siitä ajattelua. Päinvastoin soisin hänelle ennemmin vähän väljempiä päiviä.

Kyselin myös ihan uteliaisuuttani, että montako kertaa hän on pessyt vessanpöntön tässä yhdeksässä kuukaudessa, kun olemme tässä asuneet. Kuulemma kerran. Kysyin myös, että onko hänellä jokin ajatus miten kyseisen vessanpesun pitäisi taloudessamme hoitua. Ei kuulemma ollut, mutta varmaan pitäisi jotenkin hoitua. Jep, niinpä. Meillä on kolme vessaa ja neljä vaihtelevan siistiä lasta.

Tarkoitus ei ole moittia miestäni kotitöiden tekemättömyydessä. Hän on siinä mielestäni ihan riittävän aktiivinen tilanteeseen nähden ja minä olen muutenkin jäävi, koska oma kotitöiden välttelyni on suorastaan taiteenlaji. Tarkoitus oli ennemminkin osoittaa, että koska mies on liian kiireinen edes ajattelemaan asiaa ja itse en ehdi ja halua olla vastuussa kaikesta siinä aihepiirissä, on siivoojan käyminen ihan aiheellista. Ehkäpä käyntejä voisi tihentää, jotta tämä arki saataisiin haltuun vähän kivemmassa ympäristössä? Sain siunauksen.

Elämässä tuntuu juuri nyt olevan tosi monia asioita, joita oikeasti kukaan muu ei voi hoitaa puolestamme. Siivous ei  luojan kiitos ole yksi niistä. Tähän oikeastaan tiivistyy perhe-elämän kerroksellisuus. Meillä imuroiminen, luuttuaminen ja pölyjenpyyhkiminen edustavat sitä alinta kerrosta.

Päällimmäisessä kerroksessa on varmaankin vanhemmuus, jossa molemmat yritämme olla tosi paljon läsnä silloin kun täällä on lapsia ja se viekin nyt leijonanosan meistä molemmista. Sen kanssa tasoissa on työ, joita molemmat hoidamme säntillisesti poikkeuksetta. Seuraavana on vanhemmuuteen liittyvät perustarpeet; läksyt, pyykki, kauppa, soppakattila ja tiskikone. Nämä meillä onkin tosi hyvin hallussa.

Aikataulutus ja kalenterointi, siinä olen tosi hyvä ja mies…ei ole. Hän on kuitenkin mahtava noudattamaan suunnitelmiani! Hänenkin lapsensa ovat jo oppineet, että toiveet on tehokasta ilmoittaa myös minulle, jotta niissä päästään tuumasta toimeen.

Hauskuudet ja yhdessäolo lasten kanssa ovat myös sellaisia, mihin panostamme aika paljon. Lasten kaverisuhteiden tukeminen mahdollisuuksien mukaan. Retket eri paikkoihin ja ihan pienetkin yhteishommat myös arkisin.  Tähän perheen yhdessäoloon moni varmaan liittää siivouksen, mutta meille molemmille aikuisille luontevampaa on lykätä siivous hamaan maailmanloppuun asti ja tehdä jotain muuta.

Sitten tuleekin vaikea; välineiden ja vaatteiden hankkiminen ja siirtely oikeille paikoille oikeaan aikaan. Minä organisoin hankintoja, mies siirtelyitä. Toimii enimmäkseen.

Järjestely. Tähän kohtaan hyydymme yleensä molemmat. Minä järjestelen tavaroita ja tarvikkeita paljon enemmän, mutta olen aika huono siinä. Mies on järjestelyssä suorastaan hyvä, mutta ei ehdi päästä esteradan siihen vaiheeseen kuin hyvin harvoin.

Kierrätys. Tämä toimii aikalailla näppärästi, mutta tyhjennys turhan harvoin.

Näiden kaikkien alta löytyy siivous. Kun  muut kerrokset saa hoidettua, näkyy lattiaa ja erilaisia tasoja jo niin päljon, että voisi alkaa siivoamaan! Kyllä ei muuten tapahdu kovinkaan usein sellaista ihmettä, vaan yleisimmin kaadumme väsyneinä sänkyyn ennen kuin päästään edes järjestelyvaiheeseen.

Tämän viikon ohjelmassa onkin erittäin intensiivistä perhe-elämää ja työtä maanantaista perjantaihin. Perjantaina meille tulee siivooja ja viikonloppuna on vuorossa kevyen työnteon lisäksi  jotain sellaista, mitä KUKAAN ei voi tehdä puolestamme; palautumista, lepoa ja parisuhdeaikaa. 

Asiaan liittymättömät kuvat ovat tihkusateisesta Þingvellirin kansallispuistosta Islannista

Ajankohtaiset harrastukset

Olemme syksyn ja talven aikana tehneet kaikenlaista; Talon ostaminen, remontointi ja kaksi muuttoa. Uuuuuvuttavaa kertakaikkiaan, mutta nyt ne vaiheet ovat ohi, niin jää aikaa myös harrastamiseen.

Esittelen tässä tärkeimmät:

Pomelon syönti: Maailman paras harrastus! Minun pitäisi saada jokin pomelon menekinedistämismitali. Olen esitellyt pomelon olemassaolon varmasti jo sadoille ihmisille, jotka eivät ole koskaan siitä kuulleetkaan. Kymmenille heistä olen myös opettanut miten se puretaan. Varmaankin maailman ainoa asia, joss jaksan kärsivällisesti neuvoa alusta alkaen vaikka sata kertaa. Pomelot ❤

Takan lämmittäminen: Pomelon syönnin ohella päivittäinen harrastukseni. Se on minulle kuin lemmikki, tai vielä enemmäin kuin Tamagotchi. Muistatko vielä sen pienen pattereilla toimivan lemmikkipelin, jossa pitää syöttää virtuaalielukalle sopivasti, muttei liikaa ruokaa ja hoitaa sitä muutenkin? Aikuisten versio siitä pelistä on varaava takka. Sinne puita ja sytykkeitä, sopivasti ilmaa ja poltetaan sopivan kauan. Sitten arvaillaan koska voi laittaa pellin kiinni, onko kylki liian kylmä tai lämmin ja koska pitää lämmittää uudelleen. Kutsuin paikalle myös nuohoojan ja tulin tosi tosi iloiseksi, kun hän sanoi Tamag… takkani olevan tosi hyvässä kunnossa ja hyvin hoidettu. Todellakin hyvin hoidettu! Enhän paljon muuta nykyään teekään.

Letittäminen: Olen ikäni tuntenut monipuolista huonommuutta, kun en osaa laittaa hiuksia. Omia enkä muiden. Omia en osaa siis edelleenkään, mutta olen alkanut harjoitella letittämässä söpön ja piikikkään tyttäreni kanssa, joka toisinaan äityy aivan hirviöksi. Perusranskis ei oikein vielä ole särmä, mutta olen oppinut tekemään aika hienon sivuletin. Toisinaan olen myös kihartanyt hänen hiuksiaan.

Ja viimeiseksi kaikkein ihanin, herttaisin ja rakkain harrastukseni.

KOMPOSTI

Talomme pihalla oli valmiina tosia hieno pikakompostori, jonka saimme kaupan päälle. Remontin tuoksinnassa se ehti ”sammua”, joten olemme nyt kaikin mahdollisin tavoin yrittäneet herätellä sitä. Kompostit ovat oikeastaan minun suuri intohimoni eikä miehellä ole ollut mitään merkittäviä kompostisuhteita aiemmin. Hän on kuitenkin ihailtavalla intensiteetillä yhtynyt kompostiharrastukseen. Olemme kaivelleet sitä, tyhjentäneet, vieneet roskia ja yrittäneet lämmittää sitä mitä mielikuvituksellisimmilla keinoilla. Yhtenä päivänä hän piti sekä alaluukussa että jätteiden päällä koko päivän vadillisia kuumaa vettä niin, että vaihtoi vedet uusiin aina jos ne jäähtyivät. Olemme myös harrastaneet täysin normaalia ja tervejärkistä touhua eli lämmittäneet kompostijätteitä uunissa ennen sinne viemistä ja kompostiturvetta saunanlauteilla. Nyt uusimpana temppuna olemme kaivaneet sinne jätteiden sekaan lämminvesipulloja. Se toimii oikein hyvin, mutta sitten se pullo pitää kaivaa sieltä pois…ja tätä huomasin yksi päivä touhuavani vaaroja kaihtamatta paljain käsin, vaikka kädessä oli avoin haava (mistäs muusta kuin takanlämmityksestä tullut palovamma). Komposti voi tällä hetkellä verrattain hyvin, vihdoinkin.

Nyt kun näin paljon sitä vaalineet, niin täytyy kyllä ehdottomasti hankkia sille joku lapsenvahti, jos joskus haluamme lähteä vaikka lomalle.

 

 

Ikävää ja unohtamista (ja tiraus söpöstelyä)

Perhettämme on kohdannut kauheus; mahatauti. Tai ei kaikkia, mutta puolikasta perhettä ja näin ollen en ole halunnut tavata heitä useampaan päivään. Erossaoloa tulee yhteensä suunnilleen viikko putkeen, joka on meille tosi paljon. Olemmehan tottuneet jakamaan lähestulkoon kaiken vapaa-aikamme ja vähän työaikaakin.

Ensimmäiset pari päivää meni osaltani harmistuksen ja stressin vallassa, koska kaikki hyvinsuunnitellut käytännönjärjestelyt menivät uusiksi. Sitten tuli yksi päivä, joka meni riipivän ikävän kourissa; haluan mieheni takaisin kotiin, yhyy, en kestä…!

Siitä solahdinkin luontevasti jo aiempina vuosina tutuksikäyneeseen kultakalatoimintaan eli unohtamiseen. Aiemmin unohtaminen tuli jo parissa päivässä, mutta nyt erossaolotoleranssini ja samalla luotto tähän parisuhteeseen on kasvanut. En ole varmaan vuoteen unohdellut Kirjekaverimiestä, mutta nyt olen taas alitajuisesti karsinut hänet järjestelmästä. Kuten aiemminkin, järki tajuaa, että kyyyyyllä minulla on ihan tosi ihana mies, mutta nyt en vaan enää löydä itsestäni paljonkaan lämpimänpuoleisia tunteita enkä oikeastaan paljon mitään arkipäiväisempääkään asiaa. Saan ihan keksimällä keksiä, vaikka yhdessäollessamme juttelut menevät helposti liiankin myöhäisiksi harva se päivä.

Kirjekaverimiestä tämä unohtamissekoilu lähinnä ärsyttää ja toisinaan vähän huolettaa. Kyseli tuossa päivällä olenko jo ladannut Tinderin. Ihan ymmärrettävästi. Onhan tämä viilentyminen hänelle epäoikeudenmukaista. Eihän hän ole tehnyt mitään väärää, vain saanut mahataudin.

Unohtelu taitaa olla mieleni minulle rakentama erittäin toimiva suojautumismekanismi. Kuulostaa aika karulta, että nyt kun hän huomenna on palaamassa kotiin asettamastani karanteenista, suhtaudun asiaan aika välinpitämättömästi. Mitä se nyt tulee, kun olen jo ehtinyt tottumaan yksinoloon? Onneksi hänen mielensä on vastakkainen tässä ja hän kertomansa mukaan ei meinaa ollenkaan kestää kasvavaa ikävöinnin määrää.

Kirjekaverisuhteemme on kärsinyt siitä, että olemme ”aina” yhdessä. Erossaolo on kuitenkin tarjonnut tilaisuuden pieneen kirjoitteluun liittyen nimenomaan unohtamiseen. Leikkaaminen ja liimaaminen ei mennyt nyt ihan putkeen, mutta ei kai pieni toisto söpöstelyssä haittaa mitään:

 

Awwww, ihana mies! Tulisi jo kotiin.

Elämää kahdessa kodissa

Tässä tämänkertaiset eväät

On tosi kätevää seurustella miehen kanssa, joka asuu 850 metrin päässä ja jolta on työpaikalleen meidän molempien kodeista aika lailla tuo sama matka. Ei tarvitse sitten päättää niin lopullisesti kenen luona ollaan ja suunnitelman vaihtaminen spontaanisti onnistuu helposti.

Me kuitenkin olemme onnistuneet tekemään tästä seilaamisesta taidetta. Nytkin istun kotisohvallani toppatakissa odottamassa tiskikoneen pysähtymistä. Tällä kertaa mukaan on pakattu avattu Vanilla-purkki, puolikas avokado, kilo suolaa sekä veriset housut, joita en nyt sitten tällä kertaa laittanut mukaan kuvaan. Muutaman viime päivän aikana kotiemme välillä on liikkunut muunmuassa raastettua parmesaania, silmätippoja, munakasrullia ja matikankirjoja. Ja jonkin verran ihan normaalejakin yökamppeita.

Tänään heräsin Kirjekaverimiehen luota, otin hänen autonsa ja lähdin jumppaan. Palasin hänen luokseen, kävin suihkussa ja tajusin, että minulla on mukana vain yhdet rintaliivit. Ne hiestä märät. Kiva. Ei vaihtoehtoja, joten puin ne päälle, pakkasin matikankirjat matkaan ja lähdin lounaan kautta opiskelemaan kirjastolle. Kirjastossa ajattelin, että menenpä kotiin leipomaan juustokakun, johon olin jo valmiiksi hankkinut aineet. Pääsiäisleivontaa. Paitsi että tekemisen aloitettuani tajusin, että siihen ostettu tuorejuusto sijaitsee väärässä asunnossa. Siispä ehdotin töistä päässeelle Kirjekaverimiehelle pyörälenkkiä, jonka aluksi hän toi kotoaan minulle puuttuvan juuston. Siinä kohtaa, kun hän oli eteisessä antamassa sitä minulle, tajusin, että olen leipomassa ihan väärää asiaa. Melkein mikään aineista ei ollut laktoositonta ja olisi pitänyt olla, koska ehdin ”opiskelun” aikana sopia huomiseksi kyläilyn mihin yksi laktoositon juustokakku sopisi hienosti.

Kirjekaverimiestä saattaa tänään yllättää 30 munan munakenno, joka on päivän aikana ilmestynyt hänen autoonsa (unohtui sinne). Tai sitten ei yllätä yhtään, onhan näitä nähty ennenkin. En tiedä vielä missä munakenno aikoo asua, mutta melko varmasti ei siellä, missä munille on seuraavan kerran kysyntää. Jotenkin aina väärässä paikassa tuntuvat kroonisesti olevan myös autot, polkupyörät ja hiusharjat. Jos olen viikonlopun Kirjekaverimiehellä, hiusharjani ovat kotona, kun hän tulee baarireissun jälkeen luokseni yöksi, huolellisesti pakattu reppu on jostain käsittämättömästä syystä työpaikalla ja voi käydä helposti niinkin että Kirjekaverimiehen kolmesta polkupyörästä yksikään ei ole miehen kanssa samassa osoitteessa. Eikä auto.