Vaikuttava porkkanasato hyvässä käytössä

Nyt kun meillä on oma piha, oli tietenkin touhukkaasti perustettava pari viljelylaatikkoa lasten projekteiksi. Kylvöt meinasivat jäädä aika viime tippaan, perustaminenkaan ei mennyt ihan putkeen, koska paksun multakerroksen läpi onnistui puskemaan lähinnä rikkaruohomaisia saniaisia, jotka näyttävät meillä valtaavan koko pihan, jos niille antaa mahdollisuuden.

No mutta lopputulos on tärkein. Porkkanasatomme on runsaslukuinen. Kuulostaa hyvältä, mutta näyttää tältä:

Nämä ovat siis ne isot porkkanat. Eipä sitten ole pahemmin harvennettu. Eikä kasteltu. Onhan tässä vielä syksyä jäljellä, mutta luulenpa ettei meidän porkkanasadolla nyt kovasti perhettä ruokita.

Halusin kuitenkin fiilistelymielessä tehdä yhden ruuan omista porkkanoista ennen kuin tulee routa, loska ja mitä lie porkkanarutto. Pikkuiset porkkanan naatithan ovat maultaan aivan vertaansa vailla. Pakkasesta löytyi jokin aika sitten heräteostoksena Lidlistä ostettuja perunavohveleita ja joskus vuosikymmenen alkupuolella sinne haudattuja keitettyjä beluga-linssejä. Myös pussi Oumphia löytyi.

 

Näistä aineista valmistin sitten kaikkien lapsiperheiden suosikkiannoksen: perunavohvelit, linssi-sipulimuhennoksen, Oumpia ja voissa paistetut porkkanan naatit. Suosittelen aikuisille, mutta useimmat lapset meillä vähän reklamoivat kuka mistäkin tässä annoksessa, joka on epätavallista. Yleensä vähintään kaksi neljästä lapsesta tykkää ruuasta kuin ruuasta.

I like ❤

Kesälomakooste

Kesäloma on nyt takana päin ja voi herttinen miten hyvää se teki! Jäin lomalle lievästi sanottuna pahantuulisena ja muutama päivä alusta menikin vähän ”kriiseillessä”. Onneksi loma oli pitkä niin, ehdin tehdä paljon muutakin ja olla tosi hyvällä tuulella.

Pariskuntien lomarutiiniin kuulemma ihan kuuluu sellainen asia kuin lomariita. Tiedäthän se riita mitä vedetään menemään loman alussa, kun ollaan vielä samalla väsähtäneitä ja odotukset lomaan liittyen ovat kumminkin korkealla. Lapsiperheissä yleisimmät riidan aiheet ovat kuulemma raha, seksi ja kotityöt. Meidän molemmat riitamme sivusivat viimeistä; riitelimme ensin mansikoiden pakastamisesta ja sitten mustikanpoimintastrategioista. Ihanan kesäisiä aiheita siis! Molemmat olivat kylläkin ihan kunnollisia yhteenottoja, vaikka aiheet kuulostavatkin kesäpäivän keveiltä.

Kesäloman aikana ehdimme tehdä perheen kanssa kaikki mahdolliset kesätouhut ja suomalaista kesäidylliä onkin hyödynnetty ihan huolella. Mustikat, mansikat, telttailut, uimaretket, hepat, kissanpennut, kirjasto, vesisodat, museot, jäätelökiska ja pyöräretket. Vältimme ihan tarkoituksella tällä lomalla kaikki suuremmat reissut, koska olemme törsäilleet keväällä uuteen grilliin ja trampoliiniin. Ratkaisu osoittautui kaikin puolin hyväksi ja luulen pankkitilillekin kuuluuvan ihan hyvää. Grilliä ja trampoliinia on käytetty niinkutsutusti koko rahalla jo ensimmäisenä kesänä.

Kesän aikana olen harrastanut varsin paljon pöydän pyyhkimistä ja tiskikoneen täyttämistä. Ainahan näitä harrastetaan, mutta joinain päivinä koin ne ihan pääaktiviteeteiksi! Joskus saattoi vähän se harmittaakin, mutta toisaalta olen tosi iloinen siitä, että lapset alkavat ottaa vähän koppia joistain kotitöistä. Sain aamiaisen sänkyyn hyvin monena aamuna poikani toimesta.

Hän on tosi kultainen ja puuhaili minulle aamuisin erilaisia jugurttikulhoja ja koko perheelle sämpylöitä silloin kun olisi muuten ollut tylsää. Olimme yhtenä päivänä itsepoimimassa mansikoita ja kotiintultuamme hän komensi minut”jonnekin rauhassa kuuntelemaan kirjaa ja juomaan kurkkuvettä” sillä aikaa, kun organisoisi omakätisesti mansikoiden renssaamisen ja pakastamisen muun pikkuväen avustuksella. Ensimmäinen reaktioni oli kieltää koko homma ja hätistää lapset matkoihinsa, mutta sitten ajattelin ettei se kovin pahasti pieleen voi mennä; olenhan itse heidät opettanut. Poikani laitteli minulle kurkkuveden valmiiksi ja lähdin kuutelemaan Podcasteja yläkertaan. Nautitaan nyt kun kellään ei ole mikään erityinen vaihe (paitsi minulla joku varhainen neljänkympin kriisi)!

Kävin kolmestaan omien lasteni kanssa yhden yön kaupunkilomalla Helsingissä ja he halusivat hirveästi viettää aikaa hotellihuoneessa Aku Ankan ja kännykän kanssa. Yritin ehdotella, että lähdetään nyt jonnekin syömään, mutta lapset kannattivat eväiden ostamista huoneeseen ja ”sä voit ihan hyvin käydä tuolla alakerrassa vähän ottamassa aikuisten aikaa”. Aha. No kävin sitten:

Siinä sitä sitten muina naisina istuin yksin hotellin baarissa hämmästelemässä, että mitäs tämä tällainen touhu oikein on. Reilut puoli tuntia maltoin olla ja sitten palasin minäkin huoneeseen telkkaria katsomaan ja ennen kymmentä mentiinkin jo nukkumaan. Että sellainen kaupunkiloma oli meillä.

Juhannus ja synttärit

Juhannus ja synttärit osuvat aika usein melkein tai tasan samalle päivälle. Päätin juhlia synttäreitäni tänä vuonna vähän hassulla tavalla, kun en oikeista juhlista välitä.

Tässä nämä päälimmäiset;

Keräsin kotipihaltamme kasan kukkia, niitähän rakastan.

Sen jälkeen hakeuduin itseäni parempaan seuraan ja pyysin miestäni räpsimään kuvia. En ole eläinihminen ollenkaan, mutta kyllä vaan eläinVAUVOJEN seura kelpaa. Mieluiten nisäkkäiden; hyttysistä ja matelijoista en niinkään välitä.

Serkkuni osui paikalle ja oli sillä kannalla, että olen tullut hulluksi. Mielipiteeni on vastakkainen; Hulluja ovat kaikki, jotka eivät yritä ottaa selfietä karitsan kanssa tilaisuuden tullen. Aivan mielettömän suloisia ne ovat ja hassuja vielä sen päälle. Näyttävät mielenosoituksellisesti kieltä, kun yritän asetella ne kivasti kuvaan, juoksevat holtittomasti ja toisinaan hymyilevät kameralle.

Siis oikeasti hymyilevät:

 

Juhannus vietettiin pienin menoin ystäväperheen kanssa ja tämä loppuviikonloppu meneekin töissä. Tänään olin toivonut oikean synttäripäivän kunniaksi keitettyjä perunoita ja kirjanlukua riippumatossa ilman vieraita. Molemmat sain ja lisäksi mies ja lapsipuolet olivat leiponeet minulle kakun.

 

 

Kesälomailua

Harhaanjohtava otsikko muuten sikäli, että minulla ei juhannusviikon matkaa lukuunottamatta ole ollut sellaista. Itseasiassa heinäkuun työvuorolista on täynnä pitkiä putkia ja hankalia vuoroja. Muilla kuitenkin on lomaa ollut ja se on kivasti pitänyt minuakin kiireisenä.

Aikakäsitys lomalaisen ja työssäkäyvän välillä tuntuu olevan kuin eri planeetalta. Olimme reilun viikon maalla vanhempieni talonvahtina ja kävin sieltä töissä. Jossain ihan loppuvaiheessa Kirjekaverimies totesi, että on ollut siellä ”koko ajan yksin lasten kanssa” ja minä olen vain käväissyt. Oman näkemykseni mukaan olin ollut yhtä ilta-ja aamuvuoron väliä lukuunottamatta koko ajan maalla. Tämä aikakäsitysten eroavaisuus johtuu tietysti siitä, että kun olen ollut töissä, olen itse pitänyt sitä neutraalina maaperänä eli ”en ole ollut missään” ja kaiken muun ajan olin maalla. Kesälomalaisen näkökulmasta töissäkäyvä on kuitenkin joko paikalla tai poissa syystä riippumatta. Eli ”melkein koko ajan poissa”.

Tämä näkemysero on aikuisen kanssa, mutta mites sitten lasten mielestä, joiden tietyllä tavalla voisi olettaa hahmottavan tätä vielä heikommin? ”Äiti, sä olet koko ajan töissä etkä ikinä mun kaa.” Oman näkemykseni mukaan olen ollut normaalin tai lyhyemmän päivän töissä ja KOKO AJAN perheen kanssa. Siellä maalla.

Tämän yhtälön lopputulosta ei ole kovin vaikea arvata. Olen siis ollut työpäivän töissä ja sillä aikaa muut ovat ilmeisesti käyttäneet vastaavat kahdeksan tuntia kehittääkseen mielissään kohtuuttomia odotuksia minua kohtaan. Sitten kun olen tullut töistä jokainen on pyörinyt ympärilläni ja yrittänyt saada minulta täyttymyksen loputtomaan hellyys-, huomio- ja yhdessätekemisvajeeseensa. Tämä minun onnekseni ei ole tapahtunut kiukuttelun kautta, vaan ihan kivoilla tavoilla. Eikö olekin ihanaa saada niin paljon rakkautta?

No on se ihanaakin, mutta samalla mieleni alkoi harhailemaan sellaisten asioiden parissa kuin esimerkiksi pako autiolle saarelle. Yksin. Puoleksi vuodeksi. En kestä tällaista hellyyden, läheisyyden ja touhuamisen määrää. Liika on vaan liikaa.

Tästä on poikinut vähän eripuraa Kirjekaverimiehen kanssa, koska hänen näkökulmastaan ei tunnu kivalta aiemmin mainittu pakofantasia. Aivan kuin en haluaisi hänen seuraansa ollenkaan. Harmillinen värinkäsitys, koska haluanhan olla hänen kanssaan.

Kunhan vaan olen ensin ollut puoli vuotta yksin autioilla saarella.

 

 

 

Etanoita keräämässä

Viime aikoina olen kehittänyt jopa jonkinmoisen ahdistuksen tästä suhteesta. Liikaa harmoniaa, liikaa yhteisyyttä ja liikaa jaettuja asioita. Tämä ahdistus nousi pintaan yhtenä iltana, kun suunnittelin Kirjekaverimiehen syntymäpäivälahjaa ja pelkäsin hirveästi, että ihan automaattisesti paljastan yllätyksen puhumalla jostain siihen liittyvästä aiheesta. Mehän puhutaan kaikesta. Koko ajan. Kaikilla viestintävälineillä.

Silloin lipsahtaa helposti tähän, että ei suodata yhtään mitä kaikkea toisen kanssa jakaa. Toinen ”tulee” liian lähelle ja toisen pelkää näkevän suoraan sisään sieluun ja näkevän myös sen, mitä haluan pitää piilossa (=synttärilahjaan liittyvät asiat tällä kertaa). Tulee on lainausmerkeissä, koska oikeastihan toinen ei tule niin lähelle, vaan itse ottaa toisen lähelleen. Ja pelkää-sana on mukana ei siksi, että se olisi oikeasti mitenkään pelottavaa, mutta vasten tahtoani se on. Haluan kuitenkin olla erillinen.

Liian yhteisyyden ahdistusta käsittelin kypsästi angstaamalla asiaa yksin pimeässä puoli yötä ja seuraavana päivänä väsymyshuuruissani työpäivän aikana järjestin itselleni erillisyyttä äärimmäisillä keinoilla. Sovin kaverin kanssa iltamenosta samalle  illalle ja työkaveriporukan iltamenon heti seuraavaan mahdolliseen vapaaseen. Toinen tapa hoitaa asiaa oli siis oikeasti kypsää ja ensimmäinen puhdasta idioottimaisuutta. Olisin tarvinnut unta.

Tästä hurjasta angstauskesta huolimatta on tavattoman mukavaa huomata, että jaan elämää ihmisen kanssa, jonka kanssa  voin tehdä KAIKKEA. Kunhan vaan ymmärtäisimme, että KAIKKEA ei tarvitse tehdä eikä etenkään ajatella yhdessä. Meillä ei ole taas pitkään aikaan ollut yhteistä vapaapäivää ilman lapsia, vaan tämä minun mielestäni ”koko ajan yhdessä oleminen”  on käytännössä sitä, että vietämme iltaisin yhdessä kahdesta neljään tuntia. Enemmänkin olemme jotenkin tällä hetkellä yliedustettuna toistemme elämässä henkisesti – minun mielipiteeni, ei hänen.

Hah, onhan meillä siis sentään jotain omia mielipiteitä – pieni voitto sekin!

Ja mitä tehdään juhannusaaton aattona kahdesta neljään tuntia ihmisen kanssa, jonka kanssa voi tehdä mitä vaan? Pääsin kahdeksalta töistä ja hän oli minua vastassa. Oli tosi kiva nähdä, vaikka vasta olimme aamupäivän viettäneet yhdessä ylellisen aamiaisen ja kukkien ihailun merkeissä (mies tosin ilmaisi hyvin selkeästi ihailevansa enemmänkin minua ihailemassa kukkia kuin kukkia)…

Hyvä hetki, huono kuva. Story of my life.

Tämä tähän, koska mikään kuva pionista ei voi koskaan olla liian suuri tai tarkka. Onko mikään yhtä kaunista?

 

…Kävelimme kotiin, huomasin tarvitsevani tölkillisen limpparia, joten lähdimme kävellen kauppaan sitä ostamaan. Huomasin kotiloiden ryömineen esiin piiloistaan sateen jälkeen. Ehdotin Kirjekaverimiehelle romanttista retkeä…

…NAAPURIN PIHALLE POIMIMAAN KOTILOITA!

Joten, siellä me sitten kyykistelimme. Autiotalon pihalla keräämässä kokonaisen litran kotiloita maitopurkkiin ja naureskelimme itsellemme: Kuka nyt tällaisena iltana kyykistelee kynähameessa ja korkkareissa autiotalon pihalla keräämässä kotiloita? Minä.

Kirjekaverimies vakavoitui ja kysyi; Onko tämä nyt sitten mitenkään sen huonompaa yhdessäoloa kuin istua vierekkäin sohvalla scrollaamassa somea? No eihän se ole. Viime kesänä harrastin tuota ihan yksinäni ja enpä totta tosiaan uskonut, että sitä tulisi ikinä mieleen tehdä yhdessä kenenkään kanssa.

Palasimme sisälle, söimme vihikset, join limpparini, pelasimme erän Skipboa (kyllä, kaksi aikuista…) ja menimme nukkumaan. Tai ainakin minä, joka olin väsyneempi.

Hyvä päivä. Hyvä juhannus.

 

Markuksesta

Joskus käy niinkin, että ”nettideittiä” ei tapaakaan oikeasti ja keskustelu tapahtuu yksinomaan netissä. Monien (siis to-del-la monien) kanssa on lähetelty muutama viesti puolin ja toisin ja sitten keskustelu on loppunut lyhyeen.

Äärimmäisen tieteellinen empiirisen tutkimustyön tulos tästä aiheesta

Miten nettideittikeskustelu tyrehtyy?

on seuraavanlainen

(Voisiko joku tehdä tästä jonkun piirakkadiagrammin?)

42% tapauksista mies on kadonnut linjoilta kuin tuhka tuuleen (raukkamaista neiteilyä muuten tämä!)

38% lopettamisesta johtuu siitä, että minä tulen siihen tulokseen, että jompi kumpi meistä ei ole sitä mitä toinen hakee ja sanon heipat. 

6% loppuu siihen, että tapaamme ja emme näe tarvetta tavata uudelleen. Saatamme kuitenkin satunnaisesti tekstailla ”Mitä kuuluu?”, mutta uskon olevani yhteisymmärryksessä kaikkien kanssa siitä, että emme tapaa uudelleen muuten kuin ehkä kaverimielessä.

5% loppuu siihen, että mies tulee siihen tulokseen, että en ole sopiva ja kertoo ystävällisen päättäväisesti haluavansa vain ja ainoastaan seksiä/ydinperheen/omia lapsia niin paljon, että lisättynä omiini yhteislapsiluku olisi liian suuri (hmm, kukaan ei vissiin kehtaa sanoa syyksi, että olen liian jotain tai en tarpeeksi urheilullinen). Joka tapauksessa näille nostan hattua.

3,6% en muista/jotain muuta

1,8% siihen että vedän ihan totaalisti herneet nenään ja vittuilen niin lujasti kuin vain ikinä osaan ja pystyn sekä lakkaan vastaamasta viesteihin tai poistan Tinder-kontakteista mielenosoituksellisesti halveksuntaa huokuen.

1% ei ole loppunut pitkänkään ajan jälkeen ja jään mielenkiinnolla seuraamaan tilannetta.

1% johtuu siitä, että mies alkaa ahdistavasti jankata ja minä katoan hiukan peloissani paikalta.

0,7% mies vetää herneet rankasti nenään jostain ihan normaalista keskustelusta ja ilmoittaa dramaattisesti, että ”Nyt tiedän minkälainen ihminen olet! Hyvästi!” (Hitto, että jäi vaivaamaan, kun ei sitten kertonut, että minkälainen!)

Ja sitten on Markus.

Aivan mahtava kirjoittelukaveri! Kirjoittelua kesti kesällä hyvin intensiivisesti varmaan melkein pari kuukautta. Kesäpäivän kohokohtana toimi nimenomaan viesti Markukselta ja onneksi niitä tulikin usein pari päivässä. Pitkiä ja kiinnostavia aika usein, mutta joskus myös tylsiä (todennäköisesti niinä päivinä ollut työn alla joku toinen liian vahvasti häiritsemässä). Markus kirjoittaa omalla huolimattoman söpöllä tavallaan ja vaihtelevasti provosoiden. Viehättävää. Vertaukset ovat yllättäviä ja kekseliäitä ja punainen lanka on hetkittäin ”sopivasti” hukassa. Profiilikuva niin viimeisen päälle harkittu, että ulkonäostä tai tyylistä ei mitään käsitystä, mutta vaikuttaa hyvältä.

Palasin etsimään keskusteluketjua paljon sen jälkeen, kun se oli hiipunut enkä löytänyt sitä enää. Olin vähän nyreissäni, koska olisin halunnut printata sen talteen. Samoihin aikoihin löysin Markuksen uudelleen eri deittisivustolta (kyllä, muutkin näkyvät useammalla sivustolla). Menin tietysti heti nurisemaan tapahtunutta vääryyttä, mutta Markus sanoi poistuneensa kokonaan siltä ensimmäiseltä sivustolta ja niin tein sitten minäkin (en pelkästään tästä syystä).

Aika alkuvaiheessa jo sain käsityksen, että kiinnostavasta deittiprofiilista huolimatta Markus on vähän turhan ”poika” minulle, mutta yritin silti pariinkin kertaan ehdottaa tapaamista siinä onnistumatta. Olisin niin halunnut nähdä vastaako hän miltään osin sitä kuvaa, jonka olin päässäni rakentanut. Lisäksi ajattelin että, hänessä saattaisi olla potentiaalia jonkinlaiseen …hmm… tilanteeseen, jossa ei tulisi tylsiä hiljaisia hetkiä missään vaiheessa kenellekään, kerhomutsit ja naapurit mukaan lukien. Tai sitten osoittautuisi ihan hissukkafriikiksi, kukapa noista nettityypeistä tietää.

Koska en ole oikeasti Markusta tavannut, niin hän on minulle aika kuvitteellinen henkilö. Olen törmännyt Markukseen kaikkien deittiprofiilieni kautta ja sen perusteella uskon että moni muukin. Tunnistatko sinä Markuksen? Onko hän livenäkin kiinnostava keskustelija? Sopivan söötti ja samalla vähän röyhkeä?

Ja Markus*; Jos haluat tässä yhteydessä mainostaa omaa profiiliasi (eikö ole hyvä idea?), niin anna palaa 😉

*Henkilön nimeä ei olla muutettu.