Turvallisuus deittailussa – Näin vältät sarjamurhaajat ja stalkkerit

Monet (itseni mukaanlukien) ovat ihmetelleet, miten näinkin turvallisuushakuisena (lue:nynnynä) ihmisenä olen kuitenkin niin rohkeasti lähtenyt treffeille ihan täysin ventovieraiden kanssa. Olen tosiaan itsekin siitä vähän yllättynyt, koska en edes uskalla pomppia täysillä trampoliinilla (se voi ratketa!) enkä hakea hyviä työpaikkoja (”kun en kuitenkaan niitä saa”). Toisin sanoen olen sekä fyysisen satuttamisen että henkisten takaiskujen pelossa. Tämän ”riskideittailun” olen kuitenkin onnistunut perustelemaan itselleni tarpeeksi turvalliseksi harrastukseksi.

Tottahan se on; kaikissa deittipalveluissa on varmasti monenlaista vaarallista seuraa tarjolla ja ihmiset voivat esiintyä toisenlaisina kuin ovat tai ihan kokonaan toisina henkilöinä. Erityisen vaarallista tuollainen on tietysti lapsille ja nuorille, jotka ovat monesti aikuisia naiivimpia ja toisaalta hakevat huomiota joskus myös ihan äärikeinoilla sieltä mistä sitä onnistuvat saamaan. Jossain mielessä uskon, että pelkästään se, että olen (suhteellisen tasapainoinen) aikuinen, antaa tietynlaista turvaa näissä asioissa. Ihan jo siinäkin muodossa, että en kuvittelekaan pärjääväni yksin.

Olen nimittäin ottanut tavaksi treffeille lähtiessä lähettää jollekin ystävälleni kaikki tiedot siitä, kenen kanssa olen menossa ja minne. Joskus ne tiedot ovat hyvinkin vähäiset (ja niidenkään oikeellisuutta ei pysty varmistamaan), mutta kyllä usein lyhyenkin keskustelun jälkeen on tiedossa kuva, työpaikka tai edes jotain. Yleensä treffeillelähtöilmoituksessa lähetän jollekin kuvan, tiedot, nimen ja tapaamispaikan sekä tiedon siitä, mistä kontakti on alkanut.

”Nähdään Tinder-Tommin (kuva) kanssa torilla klo 14. Tarkoitus jatkaa siitä kahvilaan X, ravintolaan F tai puistoon G. On töissä siellä ja täällä.”

Vähän ehkä vainoharhaista olla näin tarkka, mutta tuskin siitä haittaakaan on. Sitä paitsi käytänhän heijastintakin, ja kondomia. Ja toisaalta ilmoitan turhemmistakin asioista välillä kymmenille kavereille instagrammaamalla jotain kakunpaloja, joita aion syödä.

Ilmoituksista puheenollen, tällainen turvatoimi lienee tehokkaimmillaan siten, että siitä kertoo sivulauseessa miehelle itselleen: ”Lähetin muuten sun kuvan ja tiedot mun kaverille siltä varalta, että satut olemaan sarjamurhaaja!”.

Olen kunnon salaliittoteoriamaisterina tehnyt suunnitelman myös siltä varalta, että tulisi halu lähteä jonkun kyydillä jonnekin, koska voihan niinkin ihan hyvin käydä. Siinä kohtaa nappaisin kuvan sekä rekkarista että miehen henkkareista ja lähettäisin kulloisellekin ”treffivalvojalle”.

Mielestäni itsestäänsalvyyksiä vieraita tavatessa kuuluu, että tapaaminen on julkisella paikalla sellaiseen aikaan, että liikkeellä on muitakin. Menen paikalle yleensä aina kävellen, enkä anna puhelinnumeroani, osoitettani tai sukunimeäni toisen tietoon ennen kuin olen ”todennut” miehen vaarattomaksi (tämänhän pystyy aukottomasti tietämään yhdellä tapaamisella, tai sitten ei..). Olen myös vähän vaikeuttanut Facebook-jäljittämistä siten, että näiden treffikuvioiden ajan Facebook-profiilikuvani ei ole ollut minusta. Tinder-kuvathan ovat profiilikuvista tehty kokoelma, jotka on todella monien nähtävillä. Pienemmillä paikkakunnilla on kuulemma mahdollista löytää Tinder-tuttavuuden Facebook-profiili syöttämällä hakukenttään etunimi ja paikkakunta.

En todellakaan ole mitenkään sen tyyppinen tapaus, että olisin kaikkien kidnappaaja-raiskaaja-kiduttajien ykköskohde, mutta olen selkeästi katsonut liikaa CSI:ta silloin kun exäni kanssa harrastettiin yhdessä edes tv:n katselua. Oikeastihan, jos joku sattuisi olemaan se super-psykopaatti, mitkään turvatoimet eivät riittäisi. Näiden varotoimien avulla uskon kuitenkin pitäväni loitolla ainakin sellaiset semihullut, jos ei muuta. Sitäpaitsi; kuka minusta huolehtii, jos en minä itse?

Kuvassa turhan tiedon huipentuma; Kahvi ja kakkupala muutaman päivän takaa!

Miten valmistautua treffeille? Onko panostus vaivan arvoista?

Olen huomannut, että minulla on hyvin erilainen suhtautuminen treffeille valmistautumiseen kuin monilla muilla. Jotkut ihmiset kuulemma siis todella valmistautuvat treffeille!? Hankkivat uusia vaatteita, joita sitten sovittelevat peilin edessä ja miettivät miten tuoda esiin se paras itsensä kauniilla kampauksella ja meikillä. Toisaalta loogista, mutta toisaalta; miksi ihmeessä panostaa niin paljon aikaa ja vaivaa? Se vastapuolihan voi olla ihan turha!

Omalla kohdallani on jo hyvä suoritus se, että olen ehtinyt jollain lailla korjata meikkiä tai meikkailla ylipäätään ja pukenut ylleni jotkut vaatteet. Tähän asti kaikilla ekatreffeillä hiukset ovat olleet puhtaat, mutta ei kertaakaan mitenkään laitettuna, vaan ihan se peruksista peruksin ponnari tai tukka auki.

Tässä syitä, miksi en valmistaudu:

-Sovin ensimmäiset treffit yleensä hyvin lyhyellä varoitusajalla, joten siihen ei kertakaikkisesti meinaa löytyä aikaa. Jos jäisin odottelemaan hetkeä, jolloin ehdin laittautua kunnolla ja lähteä rauhassa jonnekin, en pääsisi ”ikinä” mihinkään.

-Miksi panostaa, kun ei tiedä onko se vaivan arvoista? Kauheaa, jos olisin järjestänyt varta vasten aikaa hoitaa itseni päästä kantapäihin jotain miestä varten (kuulostaa jo huonolta; itseään varten tuollaista tehdään) ja sitten heti kättelyssä huomaisin, että EI. Pettymys olisi liian järisyttävä kestettäväksi. Missä sitten hyödyntäisin tuon ekstrapanostuksen, kun harvoin sovin mitään muuta menoa treffien jälkeen, koska voivathan ne treffit mennä hyivnkin. Paukkaamalla paikalle noin vaan vältyn kehittämästä turhaa tunnelatausta tilanteeseen, johon ei välttämättä tarvitse mitään tunteita investoida.

-Miksi ylipäätään laittautua parhaimmilleen ensimmäisille treffeille, koska silloinhan kaikki seuraavat treffit ovat ulkonäöllisesti alamäkeä? En ole aina parhaimmillani. Suurimman osan aikaa olen ”normaali”, joskus laittautunut ja osan aikaa vaan paska kulahtanut kotiäiti (kuten nyt lapsen valvottamana ja vähän flunssaisena). Siispä haluan, että jos minuun ihastutaan, niin se ihastus kohdistuu siihen perusminään ja minuun ihmisenä eikä illuusioon siitä millainen olisin, jos minulla olisi rajattomasti aikaa ja kiinnostusta valmistautua treffeille.

-Jos menee paikalle ”neutraalina”, voi omalla käytöksellään (en nyt siis tarkoita epäkohteliaisuutta vaan sitä kuvaa, minkä antaa itsestään) karkottaa sen toisen helposti ja hellästi tuomalla esiin keskustelussa niitä piirteitä, jotka eivät toista innosta. En pidä yhtään tilanteesta, jossa toinen haluaisi tavata minua uudestaan ja joudun sanomaan ei, joten olen oikeasti ainakin kerran toiminut näin. Esittäytymisvaiheessa huomasin jo että ei käy (hassua, kuinka se onkin joskus jo sekunneissa selvää) ja otin tahallisesti epäviehättävän tyylin. Alle tunnissa kahvilasta ulos, heippa ja hän poisti minut seuraavana päivänä Tinder-listalta. Ehdin tehdä muutakin sinä iltana enkä jumittua väärän tyypin kanssa tuhlaamaan aikaa.

-Haluan antaa heti realistisen kuvan; elämäni on vähän kaoottista, mutta olen kuitenkin tosi kiva tyyppi. Niinhän se on. Miksi esittää muuta?

-Toisilla tai kolmansilla treffeillä on helppo yllättää positiivisesti. Jos näyttää siltä, että mies on kiinnostava ja kiinnostunut, voi sitten heittää kehiin sen parhaan paketin olematta huijari. Niinhän tekisin oikeassakin suhteessa.

Reissun Tinder-seksi-tyyppi, jonka kanssa chattailin useampana iltana ihmetteli tätä tapaani, että en kovasti laittaudu treffeille. Epäili, että en tuon takia tule kelpuutetuksi seuraaville treffeille. Voisihan siinä toki niin käydäkin, mutta silloin se olisi ehkä hyvä asia, jos en kerran yllä vaadittuun tasoon.

Tähän asti kuitenkaan sellaista tilannetta ei ole tullut vastaan, että olisin halunnut uusille treffeille ja en olisi päässyt. Nyt ei myöskään tule mieleen kuin yksi kerta, jolloin toinen olisi halunnut tavata uudelleen ja minä en. Sellainen tilanne on vähän kiusallinen molemmilla ja suorastaan ihmeen hyvin on treffikumppanien kanssa päädytty samaan lopputulokseen siitä, nähdäänkö uudelleen vai ei. Yleensähän se on ei.

Supertreffien asialla -8 huippuideaa!

Olen ollut aika monillä treffeillä, etenkin jos tapailutreffit lasketaan mukaan. Jotkut ovat olleet mahtavia ja jotkut…keskinkertaisia. Oikeastaan vain yhdet treffit ovat olleet ihan suorastaan paskat. Treffiympäristöt ovat suurimmaksi osaksi olleet aika tavanomaisia. Olen kuitenkin ihminen, jolle paikalla, fiiliksellä ja ruualla on väliä. Onkin muutamia treffifantasioita, joista haaveilen. Hiljattain listalle tuli yksi lisää, kun satuin oikeaan paikkaan mahtavaan aikaan, mutta vähän sopimattomassa seurassa (kolmistaan lasten kanssa). Laitan sen ekaksi, koska olen nyt niin haltioissani juuri siitä.

Puerto Marina (Benalmadena): Aivan mahtavan kaunis paikka etenkin auringonlaskun aikaan! Niin hurjan kaunista! Tänne voisin pukeutua johonkin ihanaan treffimekkoon (ja hitusen provokatiivisiin treffirintsikoihinkin) ja käydä illallisella ja drinkillä jossain ravintoloista. Sen jälkeen vähän veneilemään, jollain yksityisveneellä tietysti mieluiten, mutta kyllä ihan tavallinenkin kuutamoveneily käy. Kaloja haluisin kyllä ehdottamasti syöttää, vaikka aika aikuinen jo olenkin. On vaan niin kiva katsella, kun kalat taistelevat leivänmuruista. Jossain vaiheessa voisi mennä rannalle juoksemaan aaltoja karkuun pimeässä. Mahdollisesti muutakin aktiviteettia voisin öisellä rannalla keksiä. Noille treffeille riittäisi keskinkertainenkin mies, taikaa riittää joka tapauksessa 😉

Kuumailmapallotreffit: Nämä treffit toimisivat minuun parhaiten Suomessa ruskan aikaan. Tykkään syksystä, syksyn lehdistä ja maisemista. En ole ollut kuumailmapallon kyydissä, mutta veikkaan, että laskeutuessa olisin maailman innokkain ja punaposkisin deitti. Parasta olisi laskeutua eväskorin kanssa jonnekin kauniin metsän laitaan.

Keikka Pariisissa-treffit: (Näillä olen jo kerran ollutkin, mutta se oli exäni kanssa kuukautta ennen eropäätöstä, joten meillä oli molemmilla aika vahvasti mielessä toinen nainen. Mikäänhän ei estä tekemästä tätä uudelleen paremmassa tilanteessa.) Siispä miniloma Pariisissa, tai vielä parempaa, Ranskan maaseudulla, johon sisältyy joku mahtava keikkaelämys. Siinä mielessä, että olisin satasella innoissani, artistivalikoima on aika suppea. Haluaisin, että toinen olisi asiasta yhtä innoissaan ja se on aika haaste, mutta koska tämä on fantasia, niin ei se haittaa. Pariisi-romantiikkaa ja aijaijai!

Shoppailutreffit: Tämä on minulta vähän outo, koska en ole yhtään shoppailijatyyppi normaalisti, mutta olisi jotenkin tosi hauskaa käydä sillä lailla treffishoppailemassa, että toinen valitsisi minulle jonkun hyvän kokonaisen asun. Kriteerinä tietenkin se, että miehellä olisi hyvä silmä näissä jutuissa ja intoa tällaiseen hitusen enemmän kuin minulla. Tässä myös yhtenä osa-alueena miehen innostus sovittamishommissa. (Todistettavasti yksi tällainen mies on olemassa. Ikävä kyllä en siinä tilanteessa tajunnut, että se olisi aika lailla viimeinen mahdollisuus toteuttaa nämä treffit hänen kanssaan, joten ostettiin vain farkut ja alusvaatteita.)

Hiihtotreffit Lapissa: Melkein en itsekään usko, että tämä on mun listalla, mutta kyllä! Olisipa hienoa jakaa jonkun kanssa kauniit pohjoisen maisemat ja tehdä pitkä lenkki, jonka jälkeen väsyneenä pötköttää sohvalla takkatulen lämmössä. Mielellään siten tietysti, että se toinen olisi hyvin valmistellut takka-, iltapala- ja eväshommat.

Yllätystä-yllätyksen-perään-treffit: Tässä aivan mahtava idea, joka on lähipiirissä toteutunut. ”Treffit” alkoivat siten, että nainen sai postissa kirjeen, jonka sisällä oli kirje, jonka sisällä oli kirje, jonka sisällä oli kirje… Ensimmäisessä kirjeessä oli aika, jolloin treffit alkoivat, toisessa tarvittavat varusteet, kolmannessa juna-asema, neljännessä pysäkki, viidennessä metro-ohjeet, kuudennessa kävely-ohjeet, seitsämännessä hotellihuoneen numero ja silleen. Seuraavan kirjeen sai siis avata aina vasta sitten, kun sen tiedon oikeasti tarvitsi (ohjeet seuraavaan avaamiseen aina siinä edellisessä kirjeessä). Aivan mahtavaa! Nämä treffit ovat tietysti sellaiset, jotka voi järjestää vain tutulle treffikumppanille, koska toiseen pitää voida luottaa. Näissä oli pointtina se, että mies oli tullut toisesta maasta tapaamaan naista ”yllättäin”. Näistä voi kuitenkin kehittää ihan vaikka minkälaisia variaatioita, jotka sopivat omiin tilanteisiin. Minuun sopii aina se, että ruokaan on kiinnitetty huomiota ja se on osa elämystä.

Elokuun venetreffit merellä Suomessa: Ooooo, elokuu! Rakastan! Mahtavaa olisi päristellä menemään jollain hienolla ja siistillä, mutta ei kovin suurella veneellä. Makoilla kannella vällyjen välissä katselemassa kuuta ja halimassa. Eväskorissa jotain kivoja ylläriherkkuja, ei mitään sipsejä tai muuta, joka ei edellytä panostusta.

Vanhat kunnon hotellitreffit: Nämä eivät kai koskaan ole huono idea, jos seura ja hotelli ovat tasokkaita. Treffit hotellilla, molemmat osapuolet laittautuneina parhaimmiksi itseikseen. Ohjelmassa poreammetta tai saunaa, skumppaa tai mistä nyt kukin pitää, ruusuja, kynttilöitä ja jotain yllätystä. Ruokaa romanttisessa ravintolassa tai jos seura on liian hyvää, niin huonepalvelusta.

 

Mun treffihaaveet ovat ilmeisesti kaikki sellaisia, joissa odotan siltä toiselta osapuolelta panostusta ja ehkä se onkin se juttu siinä. Panostus. Haluan, että toinen on niin kiinnostunut, että uhraa minuun vähän aikaa ja vaivaa (ja sitä rahaakin). Vaivannäkö pitää ansaita, mutta olenhan jo sentään keksinyt näin monta hyvää ideaa!

The Sokkotreffit

..jotka ei tavallaan olleetkaan sokkotreffit, koska oltiin sekä kirjoiteltu että nähty toistemme kuvat etukäteen. Makuasia.

No, ei olla tapaamassa uudestaan, koska en näe siihen syytä. Ihan mukava perusmies, mutta ei sitä mitä olen vailla. Illan saldona elokuvissakäynti ja muistutus siitä miksi en ole vuosiin käynyt Amarillossa. Sekin on ihan mukavaa perusruokaa, mutta ei sitä mitä olen vailla. Kyllä minä niin mieleni sellaisesta pahoitan, etten tiedä pitäisikö sen ruuan olla kylmää vai kuumaa, kun ei ole kumpaakaan.

Seksiä. Nyt.

Tinderin iloinen ominaisuus on tämä, että ihan säännöllisesti joku valopää avaa keskustelun tiedustellakseen hyvin nopeasti, että pääseekö pukille vai ei. Tänään. Nyt. Heti.

Joo, tykkään seksistä. Joo, niin varmaan moni muukin. Joo, joskus tekee mieli ihan vaan seksiä. Joskus silloinkin, kun tuollainen viesti puhelimeen kilahtaa.

Siitä huolimatta en vaan voi käsittää tuota lähestymistapaa. Olen itsekin nopean toiminnan nainen, mutta ei nyt silti tulisi mieleen alkaa vonkaamaan seksiä joltakulta, jota en ole ikinä edes tavannut. Voisiko siitä tulla mitään? Millä todennäköisyydellä tällainen ”Haluutko? – Joo!” -keskustelu johtaa edes siedettävään sänkykokemukseen (tästä pitäisi tehdä joku tutkimus…)?  En näe kerrassaan mitään huonoa siinä, että kaksi aikuista tapaa ja päätyy harrastamaan seksiä…oikeastaan millä aikataululla vaan. Sen sijaan ihan hirveän jyrkästi vastustan huonoa seksiä, jossa kemiat eivät toimi. En voi kuvitella tuon johtavan muuhun. Onko sitten niin, että laadulla ei ole mitään väliä, kunhan tapahtuu yhdyntä?

Jos joku kuitenkin onnistuu mainitulla lähestymistavalla ihan systemaattisesti saamaan hyvää seksiä, niin neuvoja otetaan vastaan. Heti kun alan muutaman profiilikuvan perusteella tietämään kenen kanssa kannattaa bylsiä, alan itse lähettää näitä viestejä ihan sarjassa kaikille päteville!

Ja mistä äkillinen tuohtumus aiheesta?

No viime yöltä tietenkin! Eilen minua lähestyi Tinderissä lähiseudulla lomaileva suomalainen mies, joka eteni juuri tällä järjestelmällä. Poikkeuksena lukuisiin muihin samanlaisiin, kirjoittelutyyli oli muuten hauska ja viihdyttävä, joten täystyrmäyksenkin jälkeen jatkoimme juttuja vielä pari tuntia ja tänäänkin vielä hetken matkaa. Hän kuulemma on ihan tositarkoituksella etsimässä parisuhdetta, mutta silti lähestyminen oli tuollainen. Mun profiilissani lukee, että en ole kiinnostunut yhden yön jutuista, joten WTF?

Asian voisi hoitaa niinkin, että pyytäisi ihan tavallisille treffeille ja päätyisi joko siihen yhden yön settiin, happily ever after-settiin tai sitten ei yhtään mihinkään. Silloin olisi edes mahdollisuus johonkin. Nythän tilanne on se, että täydellä varmuudella kumpikaan ei saa mitään. Olen tästä ihan omasta puolestanikin harmissani, koska periaatteen naisena en ”pääse” treffeille.

Periaate siis vältellä tökeröitä uunoja, jotka eivät arvosta muita.

Ja kenenkäs se piti vaan perhelomailla ja unohtaa Tinder-seikkailut? 

Jaahas, en kyllä just nyt muista.

Pikana treffeille? Tinder auttaa!

Ensimmäisen deittiprofiilini tein kännykkäsovellus Tinderiin. Ensikohtaamiseni Tinderin kanssa tapahtui siten, että kaveriporukalla hengaillessa sain idean ladata sen sinkkumieskaverini kännykkään. Tuumasta toimeen, helppoahan se oli. Parilla klikkauksella se oli ladattu ja innostuin hänen puolestaan pläräämään läpi naisten profiileja.

Tinder on yhteydessä Facebookin kanssa, joten profiiliin tulee ainoastaan Facebookissa käytettyjä profiilikuvia. Naisvalikoimaa selatessa yllätyin, kuinka tosi monilla naisilla oli kuvien joukossa joko bikinikuvia tai muuten aika antoisaa kuvamateriaalia. Tämä oli siis ensimmäinen kosketukseni minkäänlaisiin deittiprofiileihin ja nyt olen jo tottunut siihen, että monet kokevat sen jollain tapaa tarpeelliseksi. Niin miehet kuin naisetkin.

Ruksien ja sydämien painelu oli jopa toisen ihmisen puolesta niin koukuttavaa, että parin päivän päästä uteliaisuus voitti ja latasin Tinderin itsellenikin. Aluksi ajattelin Tinderin liian pinnalliseksi minulle ja että olen sen käyttäjäksi jotenkin aivan liian tätimäinen, kun en tosiaan niitä tissikuvia halunnut sinne profiiliin laittaa enkä myöskään yhden yön seuraa ollut vailla.

Tajusin, että minun tapani käyttää Tinderiä ei tarvitsekaan olla sellainen, että laitan kuumimmille miehille sydäntä ja tavallisille ruksia. Se ei kovin hyvin toimisikaan, koska itse olen ulkonäöllisesti tavallinen ja niiden miesmalliosaston tyyppienhän pitäisi myös painaa minulle sydäntä, että tulisi ”Match”.

En ole kovin ulkonäkökeskeinen ihminen oikeassakaan elämässä, joten käyn Tinderiä läpi sillä silmällä, että luen sen lyhyen tekstin läpi ja katson millaisissa tilanteissa ja ympäristöissä miehet ovat kuvissa. Tietysti katson myös sitä miehen ulkonäköä sen verran, että nyt suunnilleen mahtuu väljiin ulkonäkökriteereihini. Näillä perusteella sitten sydäntä ja ruksia vaan menemään.

Pian käytön aloitettuani huomasin, että minulla on alitajuinen ei-lista mielessä Tinder-profiilien tsekkailuun. Ja että minulla on pitkä lista ihan kivan- ja normaalinnäköisiä miehiä, jotka ovat jollain tasolla kiinnostuneita tutustumaan. Senkin, että olen täysin koukussa saamaan iloisen ilmoituksen ”It’s a Match!” ja vaihtoehdot, jotka vielä kesällä osuvasti olivat ”Lähetä viesti” ja ”Jatka pelaamista!”. Pelaamiselta se tosiaan tuntuu varsinkin alussa, arvauspeliltä.

Tinder-vaiheeni alussa minulla oli suuri jano päästä vihdoin oikeille treffeille, joten otin tavakseni edetä tosi lyhyiden keskustelujen jälkeen tapaamisvaiheeseen. Useimmat Tinder-treffini ovat tapahtuneet parin vuorokauden sisällä ensiviestistä. Ajattelin, että en menetä mitään, vaikka treffit olisivatkin epäonnistuneita ja eivät johtaisi mihinkään. Tinderin viestien hidastelusta (iPhone 4s tosi ärsyttävä ongelma) johtuen viestittelyyn olisi mennyt tuhottomasti aikaa ja se ei olisi silti taannut minkäänlaista yhteistä säveltä.

Yleensä treffeille päätyminen etenee niin, että joku aloittaa keskustelun ja minä käyn tapani mukaan suoraan asiaan ja kysyn satunnaisia kysymyksiä, teen selväksi, että en hae pelkkää seksiseuraa tai yhden yön juttua ja jos mies vaikuttaa asialliseltä ja mukavalta, niin ehdotan tapaamista. Toiset lähtevät, toiset eivät.

Minut tässä hommassa yllätti se, että tällainen hyvin tavallinen, joskin ehkä poikkeuksellisen aloitekykyinen nainen saa järjestettyä seuraavalle illalle deitin, jos vaan haluaa. Jos seuraava ilta on vapaa ja mieleni halajaa yllätystreffeille, avaan muutaman Tinder-keskustelun ja katson miten mikäkin niistä etenee. Jos aloitan vaikka viisi keskustelua, tyypillinen seuraus on, että joku poistaa minut listalta (samalla poistuen minun listaltani) piakkoin, yksi vastaa heti, kaksi vastaa myöhemmin samana päivänä, yksi ei tee yhtään mitään.

Jos näistä kolmesta vastaajasta kaikki osoittautuvat epäsopiviksi, niin avaan vielä jonkun keskustelun lisää. Tinderin tyyliin epäsopivat poistan vähin äänin listalta parin päivän päästä ja samoin sellaiset, jotka eivät vastaa mitään. Lista siis tyhjenee, mutta kyllähän siihen taas halutessaan löytää lisää ”täytettä” käymällä lisää profiileja läpi.

Joku voi nyt ehkä miettiä, miten kaltaisillani pikkulasten äidillä on tällaiseen aikaan, mutta hyvin on! Toinen lapsistani on niin pieni, ettei voi olla ilman valvontaa oikein missään ja useamman kerran päivässä olen tilanteessa, jossa lapsi leikkii ulkoleikkejään ihan tyytyväisenä ja keskittyneenä eikä minua tarvita kuin vahtimaan, ettei leikki siirry oman pihan ulkopuolelle. Toisaalta turhauttavaa, kun en voi tehdä rästissä olevia kotitöitä sisällä, mutta toisaalta; Tinder-time!

Kuulostaako epätoivoiselta? Minusta vain tehokkaalta 😉 Ja hauskalta!