Lapsilisävinkit uusperheille – huomaa myös sallittu porsaanreikä yksinhuoltajakorotuksessa

Lapsilisäjärjestelmä on viime aikoina yllättänyt minut monipuolisuudellaan ja osin myös epäloogisuudellaan. Omalla kohdallani tästä aiheutui lopulta pelkästään harmia. Ajattelin kuitenkin, että näistä tiedoista voisi olla hyötyä muille uusperheille, joten tästä tulee!

Peruskuvio on, että lapsilisää maksetaan lapsiluvun mukaan ja jos lasten huoltaja on talouden ainoa aikuinen, lisätään lapsilisään yksinhuoltajakorotus jokaiselle lapselle erikseen. Tämä onkin äärimmäisen löyhä selitys, mutta perustilanteessa asia menee kutakuinkin näin.

Jos kyseessä on uusperhe, mutkistuu asia hieman. Samassa taloudessa kun voi olla kirjoilla sinun, minun ja meidän lapset. Olen itse elännyt jotenkin pöljästi sellaisessa käsityksessä, että lapsilisää voidaan maksaa ainoastaan lapsen huoltajalle.

Näin ei kuitenkaan ole asian laita, vaan lapsilisä voidaan maksaa kelle vaan lapsesta huolehtivalle henkilölle, eli joissain tilanteissa voidaan lapsilisä myöntää vaikkapa lapsen isovanhemmalle, joka ei asu lapsen kanssa eikä ole myöskään lapsen huoltaja. Tai naapurin Ranelle, käsitykseni mukaan Kela suhtautuu asiaan ilmeisen vapaamielisesti.

Näin ollen jos taloudessa on pari aikuista ja  useampia lapsia, joilla on keskenään eri huoltajia, kannattaa lapsilisä osoittaa jommalle kummalle aikuiselle riippumatta siitä ketkä ovat lapsen huoltajat.

Käytännön esimerkki; Markku ja Sirkka ovat avoliitossa. Sirkalla on kolme lasta entisestä liitosta Pertin kanssa ja heillä on yhteishuoltajuus, mutta lapset asuvat Sirkan ja Markun luona. Markulla yksi lapsi, jonka yksinhuoltaja hän on. Lapsilisää kannattaa näilä tiedoilla hakea kaikilta lapsilta joko Sirkan tai Markun tilille, jolloin neljännestä lapsesta saa asianmukaisen korotuksen.  Jos lapsilisä haetaan Markun lapsesta Markun tilille ja Sirkan lapsista Sirkan tilille, menetetään tämän hetken lapsilisäsummilla (syyskuu 2019) 58,36€ kuukaudessa.

Se tekee muuten 700,36€ vuodessa.

Minulla on toinenkin esimerkki. Tämä on mielestäni kaikin puolin väärin, mutta aiheuttaa lisäksi aika suuren väärinkäytönmahdollisuuden lapsilisien osalta. Väärinkäytökset ovat tietysti kiellettyjä, mutta nyt annan esimerkin miten  vaikkapa kahdesta lapsesta saa satasen kuussa enemmän lapsilisää kuin periaatteessa pitäisi. Tätä on luonnollisesti mahdollisesti käyttää ihan rehellisesti ja siksi ajattelin tiedon tässä jakaa.

Kimmolla on neljä lasta edellisestä suhteestaan Riikan kanssa. Kimmolla ja Riikalla on lasten yhteishuoltajuus. Riikka asuu yksin. Kimmo osuu avoliitossa Kaijan kanssa ja lapset asuvat heillä. Kaijalla ei ole omia lapsia. Jos lapsilisä maksetaan Kimmon ja Riikan lapsista Kimmolle (tai Kaijalle), ei lapsilisään sisälly yksinhuoltajakorotusta, koska Kaija asuu virallisesti lasten kanssa samassa osoitteessa.

Jos lapsilisä maksetaan Riikan tilille, saadaan myös yksinhuoltakorotus 53,30 euroa kuukaudessa jokaisesta lapsesta. Tämä toteutuu, vaikka Riikalle maistuisi paremmin lähikuppilan karaoke ja karpalolonkero kuin perhe-elämä eikä hän osallistuisi millään lailla lasten elämään tai elatukseen. 

Tilanteita on monenlaisia, joten toki voidaan yhtä lailla voidaan kääntää iloksi siten, että sovitaan yhteisesti, että tässä mielikuvitusihmisten tilanteessa lapsilisän korotusta hyödynnytään fiksusti. Vaikkapa siten, että kyseessä onkin mukava yhteishuoltajuus, jossa jaetaan reilusti niin kulut, tulot kuin noro-viruksetkin.

Joka tapauksessa Kimmon, Riikan ja Kaijan tilanteessa erotus on kuukaudessa 213,20€ eli vuodessa 2558,40€ rahaa käytettäväksi karpalolonkeroon tai lasten harrastuksiin riippuen siitä, kenen tilille maksu kuukausittan kolahtaa.

Pysäyttävää! Todella suuria summia vuositasolla virtaa euro ja kymppi kerrallaan mikä minnekin suuntaan.

Onko sinulla jakaa talousneuvoja uusperheille? Tai lapsiperheille ylipäätään?

 

***Kaikki esimerkit ja perhetilanteet ovat keksittyjä. Summat on poimittu Kelan sivuilta. Tarkistathan tilanteen oman perheesi osalta aina Kelasta, mikäli olet epävarma, koska ehdot ja summat saattavat muuttua.***

 

 

 

 

Pipo-gate

Lapsellani on ongelma. Pipo on väärän värinen. Hän on nyt useampaan kertaan ohimennen maininnut, että tälle pitäisi nyt akuutisti tehdä jotain. Olen sivuuttanut asian moneen kertaan jo sanomalla, että en nyt ole ihan varma tarvitseeko meidän lähteä pipokaupoille. Pärjäähän tuollakin.

Nyt tuli kuitenkin tiukka puhuttelu ja havainnollistettu esitys miksi vanha pipo ei käy.

”Äiti, katso nyt miten tää mun asu menee pilalle! Tää ei vaan sovi tähän kokonaisuuteen. Mä haluan, että mulla on laadukkaat vaatteet, jotka näyttää hyvältä yhdessä.”

Epäonninen pipon pilaama asukokonaisuus

Tämän lisäksi hän halusi näyttää miten hyvin tai huonosti mikäkin sopii yhteen tämän piponturjakkeen kanssa.

Takin kanssa pipo sopii käyttäjänsä mukaan yhteen:

”Ihan ok, ei mene tässä niin pahasti pieleen.”

 

Pipo yhdistettynä eniten (vai pelkästään?) käytettyyn T-paitaan:

”No nää itseasiassa sopii yhteen. Mutta kyllä tän kanssa sopis myös puhdas valkoinen tai musta.”

Pipo yhdistettynä huppariin:

”Tää on just se ongelma. Nää on ihan hirveät yhdistettynä. Tän takia must just tuntuu, että mun asussa ei ole mitään järkeä. Mut ihan pahinta on se, että nää kaikki on yhdessä mun päällä.”

Lapsiraukallani on ihan nyt siis paha ongelma, kun joutuu tällaisen setin kanssa kulkemaan ympäri kyliä. Kyllä on nyt on varmaan uusi pipo ostettava.

Loppukaneetiksi tuli vielä tämä:

”Yks lisä- huono puoli tässä on vielä tää, että tää on mennyt tolleen epäsiististi rikki tosta päältä. Kyllä mä nyt olen sitä mieltä, että voidaan hankkia mulle uusi pipo.”

Olen jotenkin kovasti iloinen tästä tavasta, jolla asia minulle tuodaan. Asiaa on mietitty ja punnittu jo jonkin aikaa ja sille on olemassa oikeat perusteet, vaikka kyse on käsittääkseni alle parinkympin ostoksesta. Pipo on ollut ainoana pipona aktiivikäytössä kaksi tai kolme vuotta. Pipo ei ole hukkunut tai ”hukkunut” uuden pipon saamiseksi, vaan asia hoidetaan asiallisesti ja rehellisen ryhdikkäästi.

Olen koko lasteni elämän ajan opetellut ja opettanut lykkäämään hankintoja niin kauan, kuin se on mahdollista ja sitten hankintatilanteessa tekemään harkittuja ja hyviä ratkaisuja, vaikka se sillä hetkellä maksaisikin vähän enemmän. Meillä on aika vähän turhia tavaroita ja vaatteita, koska spontaanisti ei osteta juuri mitään. Toisaalta meillä on aika vähän ihan tarpeellisiakin vaatteita, koska yritän pärjätä niin vähillä kuin mahdollista. Aika moni tarve ja halu menee ohi, kun odottaa riittävän kauan. Ja silti talomme on täynnä kuin Turusen pyssy.

Käyn niin kaupoissa vain pakollisilla asioilla, joten houkutuksiltä on helppo välttyä. Silloin kun joskus käyn, muistan kaiken olevan tavallaan saatavilla ja hetken tekee mieli olla kuin muutkin. Niin kävi nyt viikonloppuna, kun kävimme ostoskeskuksessa; tuli vähän paha mieli siitä, että niin monilla muilla on sitä ja tätä ja minulla aina samat vaatteet ja aina samat lakanat…

Aikuisena tämä on kuitenkin helppo sietää valinnan ollessa omani. Tiedän, että tuolla valinnalla lunastan itselleni ja perheelleni vuositasolla aika paljon vapaa-aikaa vähempien työtuntien muodossa. Ja ”saanhan” minä välillä ostaa yhtä ja toista ekstraa; matkoja, ravintolaillallisia ja kahvikupposia kaupungilla. Sain jopa keväällä ostaa trampoliinin.

Lapsille asian luulisi olevan vaikeampi, mutta toisaalta he ovat eläneet asian kanssa aina. Aina on käytännössä kaikilla kavereilla ollut paljon enemmän leluja, pelikonsoleita, itse valittuja vaatteita ja jos mitä rekvisiittaa. Silloin tällöin tulee kysymyksiä ja kommentteja, mutta asiaa on käsitelty jo niin moneen kertaan, että vastaukset alkavat olla jo lapsillekin tuttuja. Samoin toimintatavat miten kannattaa toimia silloin kun ihan oikein kovasti jotain toivoo.

Joskus he itse luovat minuun paljon puhuvia katseita, kun toisten perheiden lapset pyytävät, vaativat ja monesti myös saavat turhia, huonolaatuisia, tarpeettomia ja ylipäätään paljon asioita. Ei ole ihan tavatonta sekään, että he ottavat puheeksi jonkun tilanteen jälkeenpäin melkein ihmeissään siitä, että eikö kaikilla olekaan sama kuin meillä näissä pyytämis- ja haluamisasioissa. Äiti, näitkö miten XXXX heti vinkui lisää vaikka oli jo saanut paljon kaikkea?

Kyllä minunkin lapsillani on tavaroita, tottakai, mutta aika maltillisesti jo senkin takia, että olen melko varmasti pohjoisen pallonpuoliskon laiskin tavaroiden järjestelijä. Se jo yksin asettaa aika tiukat rajat sille montako tarviketta huusholliin voi ja kannattaa päästää sisään.

Raha on kuitenkin sitäkin tärkeämpi motivoija ja samoin ympäristökysymykset; Mille kaikelle on realistista löytyä jatkokäyttäjä ja mitä järkeä on ostaa, jos käyttö jää hyvin vähäiseksi syystä tai toisesta?

Nyt on varmaan kuitenkin syytä hankkia yksi valkoinen tai musta pipo.

Ihan kohtuullinen toivehan se lopulta on.

Liisa ihmemaassa- baletti

Kävimme eilen lapsoseni kanssa baletissa Kansallisoopperassa. Hän on hyvin pitkälti kulttuuri-ihminen ja on kysellyt teatteriretken perään jo jonkin aikaan. Varasin ihan spontaanisti meille kahdelle liput balettiin vasta edellisenä päivänä. Intouduin oikein, ja varasin meille jopa väliäikatarjoilut valmiiksi, mitä en ole tehnyt ikinä aiemmin. Muistan joskus nuorena ajatelleeni, että sellaiset ylellisyydet ovat vain ”rikkaille ja hienoille”, johon ryhmään minä en kuulu. Edelleen en kuulu, mutta nyt aikuisempana olen oppinut, että voin ostaa haluamani palvelun sen perusteella onko minulla varaa ja halua siihen huomioimatta sitä, onko paikalla mahdollisesti hienompia tai rikkaampia ihmisiä. Joitain saattoi olla 😀

Lapseni ei ole aiemmin ollut baletissa, joten hänellä ei ollut tähän liittyviä ennakko-käsityksiä ollenkaan. Iloinen ja yllättynyt hän kuitenkin oli, kun väliajan alkaessa kerroin, että pitäisi etsiä pöytänumero 606. Juhlantuntua toi limppari; sitä hän ei ole kertaakaan aiemmin saanut  luvallani.

Nyt tulikin pääasia eli eväät käsiteltyä. Miten meni itse baletti?

Rakennus jo itsessään oli lapseni mielestä hieno:

”Ooo, äiti! Täällä on kans taidetta!”

Baletti oli kaunis ja viihdyttävä! Tanssijoita oli aivan hirveän suuri määrä kaikenkaikkiaan ja sen käsitin  vasta kun he tulivat lopuksi kumartamaan. Tanssijoiden joukossa oli myös lapsia (ei suhteellisesti liikaa), mikä oli kiva yksityiskohta. Puvut olivat näyttäviä ja toisinaan lavalla tapahtui kerralla kaikenlaista monessa eri kohdassa. Se antaa varmasti eri katsojille tosi erilaisen elämyksen riippuen siitä mitä tilannetta oma katse on kiintynyt seuraamaan. Osa lavasteista oli tosi näyttäviä ja osa vähän sellaisia ”lasten lavasteita”, kuten lavan poikki lipuva pieni vene.

Itse pidin eniten näistä kohdista, joissa lavalla oli paljon väkeä ja meininkiä. Sellaiset kohdassa missä Liisa oli yksinään pitkiä aikoja enemmän tai vähemmän tyhjällä lavalla, tuntuivat vähän pitkästyttäviltä muihin verrattuna.

Luin lapselle pikaisesti juonen kulun oopperan sivuilta ja se auttoi lasta seuraamaan esitystä. Tarina ei ole meille ennestään tuttu, joten oli hyvä, että hahmoille oli vähän nimiä ja jokin käsitys siitä mitä on tapahtumassa. Juoni muuten siellä sivustoilla on kerrottu hyvin taiteellisella, mahdollisesti oikeiden kulttuuri-ihmisten, tavalla. Tälle kulttuuri-ihmisten tasolle minulla on vielä hetken matkaa!

Meillä oli paikat sieltä edullisimmasta päästä ja siitäkin viimeiset saatavilla olevat, mutta näkyvyydessä ei ollut yhtään mitään valitettavaa! Ammattiliittoni maksoi minun viidenkympin lippuni kokonaan, joten sen puolesta ilta oli ”pelkkää säästöä”.  

Kuva Kansallisoopperan sivuilta

Lopputulemana voi sanoa kuten lähes aina silloin, kun tulee jonnekin lähdettyä:

Pitäis käydä useammin!