Tarina mysteerimiehestä

Voi, minkälaisiin tilanteisiin sitä päätyykään ihminen välillä ollessaan monipuolisesti säntäilemässä ympäriinsä! Harmi, että en ole voinut ”tutkinnallisista syistä” tehdä tästä postauksia aiemmin siinä pelossa, että niillä on vaikutusta lopputulokseen. Tätä kirjoittaessakaan lopputulos ei ole vielä mitenkään tiedossa. Alan nyt silti kirjoittaa tätä ylös siltä varalta, että se muuttuu vieläkin jännemmäksi. Juttu ei ole keksitty, mutta toki kertoo pelkästään oman puoleni asiasta.

Kaikki alkoi omasta deittiprofiilistani, joka sillä kertaa oli tällainen:

Etsin sopivaa miestä tositarkoituksella, mutta silti varovasti. En ole kiinnostunut taydellisistä, varatuista tai kovin eri-ikäisistä. En myöskään mammanpojista, bilehirmuista, Audi.miehistä ja henkisesti ruokarajoittuneista. Etsin kohtuuden miestä, eli jos viikkorutiinin kuuluu päihteitä tai muun kuin takan ja kynttilöiden polttelemista, niin se et ole sinä. Helpon ja nopean seksiseuran hakijat voivat myös lopettaa lukemisen tässä kohtaa ja siirtyä seuraavaan.

Seksistä puheenollen, etsin sellaista miestä, joka olisi hyvä sängyssä muutenkin kuin omasta mielestään. Myös sohvalla ja missä nyt tarvitseekaan hyvä olla. Haussa henkisesti ja fyysisesti tyydyttävä suhde, joten kohderyhmään eivät kuulu tuolla kaupungilla pillunkiilto silmissä ja joille asiat ovat ”ihan sama” tai ”en ole koskaan miettinyt”.

Olen kuukaudenajasta, ja sattumien summista riippuen milloin mitäkin. En siis ainakaan tylsä. Olen selkeästi turvallisuushakuinen eli en riskinottaja ainakaan ihmissuhteissa, vaikka toisaalta turvallisissa rajoissa olen hyvin spontaani. Kaiken aikaa olen valikoiva ja laatutietoinen. Jatkuvia piirteitä ovat myös rehellisyys ja itsepäisyys. Joissain asioissa olen tosi tiukka ja joustamaton ja toisissa en yhtään. Olen hurjan nautinnonhaluinen ja mun maailmassa homma toimii niin, että ensin tehdään tehokkaasti kaikki pakolliset, jotta jää mahdolisimman paljon aikaa nautiskelulle. Ihmiselle, joka on minulle sopiva ja kiva, olen maailman ihanin takaisinkin. Olen viihdyttävä jopa (vai etenkin?) vihaisena.

Harrastan kotijuttuja, hiukan jopa liikuntaa, hyvää ruokaa, eväsretkiä, kahviloita ja fiilistelyä. Rakastan hienoja maisemia ja rentoja, mutta toimeliaita viikonloppuja. Reissaaminen on aina mielessä ja hyvä tilanne on se, kun on jotain varattuna ja muutama muu juttu suunnitteilla.

Ja mikäs helvetin profiiliteksti se tämä on?! No sellainen testi tavallaan. Kaikki on totta ja kuvaa minua, mutta tässä kohtaa elämää oli sellainen vaihe, jossa tehtailin erityylisiä profiilitekstejä katsoakseni, millä sitä huomiota saadaan ja millä ei, ja minkälaista. Tätä kirjoittaessa olin todennäköisesti jollekin vihainen jostain ja tein sitten tällaisen pippurisemman version.

Tähän sain muutamia vastauksia, lähinnä herneet nenässä olevia.

Yksi oli mysteerimieheltä:

Taidat olla täydellinen nainen.
Ainakin miehelle asetetut vaatimukset ovat sitä luokkaa että siellä päässä on pakko olla itse täydellisyys.

Tästä alkoi pitkä, siis toooodella pitkä keskustelu, joka on pariin kertaan jo dramaattisissa merkeissä päättynyt, mutta aina vaan jatkunut. Sen seurauksena olen koko tämän lyhyen sinkkuiluhistoriani aikana joutunut ensimmäisen kerran oikeasti YRITTÄMÄÄN. Lisäksi tämä on tuonut kihelmöivää jännitystä ihan tavallisiin kauppareissuihinkin, josta kerron lisää myöhemmin.

********************************************************************************************************************************************

Ja tässä olisi sitten mun vastaus edelliseen (edelleen jostain syystä erittäin tuohtunut sävy, vaikka ei vastapuoli on täysin tuntematon…)

Hmm… En kyllä ole enkä sellaista kuvaa mielestäni anna profiilissakaan. Eikä se toisaalta ole oleellista, koska absoluuttista täydellistä ei ole olemassakaan.

Tuossa on ikävä kyllä vain osa mun rajauksesta mahtunut profiiliin. Tiedän aika lailla mitä en ole hakemassa, vaikka tietysti en voi tietää mikä sitten oikeasti kolahtaa. Tuossa oli vain tuollainen ylimalkainen rajaus. Olen pahoillani, jos se on aiheuttanut sulla mielipahaa. Se ei ole tarkoitus. Jos olet hienolla valkoisella Audillasi kruisaileva täydellinen heppu, niin melko varmasti löydät vielä sen autoon matchaavan tekoripsi-huoliteltu look-merkkimerkkimerkkinaisen, mutta et täältä. Tai mikä nyt olikaan se, josta vähiten minussa pidät. Makuja on monenlaisia, kaikkien onneksi 🙂

Kirpeitä kävelyretkiä ja tulista lempeä! 😉

Ja voi voi, miten tämä nokittelu sitten jatkuikaan! Mies sai minut kiinnostumaan ”oikeanlaisella kriittisyydellä” ja asenteella ihan parissa päivässä, joka oli aika ongelmallista siinä mielessä, että oli juuri silloin lähdössä Tapailumiehen kanssa matkalle. Oikeastaan teki mieli perua se, koska tuntui jollain lailla väärältä lähteä yhtään mihinkään, kun päässä pyöri pelkästään ihan toinen mies. Päätin kuitenkin lähteä reissuun, koska Tapailumies oli ihana kuin aina ja muutaman viestin lähettely jonkun randomin kanssa ei oikeasti tässä maailmassa takaa yhtään minkäänlaista synkkaa oikeassa elämässä. En ehdottanut Mysteerimiehelle tapaamista niinä muutamana päivänä ennen reissuunlähtöä, koska en halunnut mennä enemmän hämilleni. Päätin yrittää tapaamista niin nopeasti kuin mahdollista kotiinpaluun jälkeen.

Ikävä kyllä paljastin reissuunlähdön myös Mysteerimiehelle, joka veti asiasta kevyesti herneet nenään, koska koki asian olevan jonkinlaista varamiesjärjestelmän ylläpitoa. Halusin kuitenkin olla hänelle rehellinen, koska koen, että potentiaaliselle parisuhteelle ei oikein ole hyväksi se, että alku on koostunut kasasta erilaisia valheita. Lisäksi tiesin Mysteerimiehen lukevan tätä blogia, jonka kannalta reissulla olisi saattanut olla muunkinlaisia seurauksia. Joka tapauksessa Mysteerimies ei halunnut enää jatkaa kirjoittelua, josta olin surullinen, mutta ymmärsin kuitenkin tavallaan syyn sihen. Päätin ottaa häneen yhteyttä heti, jos näyttäisi siltä, että homma tapailumiehen kanssa ei toimisi ja kerroin tästä myös Mysteerimiehelle.

Lähdin siis matkaan tämän viestin saattelemana:

Kiitos rehellisyydestäsi, mutta et ole tilivelvollinen minulle.
Olen pahoillani matkaseurasi puolesta, sillä jos hän vie naisen Prahaan, niin hänellä on pakko olla tunteita sinua kohtaan. Sillä pelkän seksin takia ei viedä naista maahan, missä on maailman kauneimmat naiset.
Joten olehan varovainen ettet aiheuta sydänsuruja..

XXXXXX Tässä kohtaa henkilökohtaista asiaa hänestäXXXXX

Joten, vaikka vaikutat erittäin mielenkiintoiselta naiselta, niin jätetään tämä tähän. En ole pelkän seksin perässä, sillä sitä on tarjolla joka hemmetin kerta kun lähtee ulos. Enkä halua ”varamieheksi” tai sitä että antaisin mahdollisuuden tunteille ja mulla olisikin ”varamies”.

Toivotan sulle hyvää reissua Prahaan.

*******************************************************************************************************************************

Hädin tuskin olin reissusta kotiin ehtinyt, niin hän kuitenkin oli laittanut minulle viestin, jossa kysyi miten matka meni.

Voi sitä ilon läikädystä! Nyt olisi siis tilaisuus! Ehdotin heti tapaamista samalle illalle. Vastaus oli kuitenkin tiukka ei. Pari päivää myöhemmin hän vähän selitteli ein tiukkuutta sillä, että oli sopinut tapaamisen jonkun tutun naisen kanssa eikä halunnut luoda mitään vertailuasetelmaa meidän välillemme. Lisäksi häntä vaivasi se, että edes ehdotin mitään heti kotiinpaluun jälkeen. Ei pysyi silti einä.

Tässä kohtaa en kertakaikkisesti meinannut sietää koko hommaa. Jos on sopinut jonkun kanssa vasta ensimmäiset treffit, niin silloin ei olla vielä mitenkään niin vakavasti sitouduttu mihinkään, ettei voisi käydä kahvilla jonkun toisenkin kanssa .Kuulosti (ja edelleen kuulostaa) silkalta tyhmyydeltä jättää tapaamatta jo hyvin monella tapaa kiinnostavaksi osoittaunut ihminen. Suorastaan pelkuruutta. Oman käsitykseni mukaan pöytä kannattaa nimenomaan puhdistaa ennen kuin aloittelee suhdetta uuden ihmisen kanssa. Näen sen jotenkin niin, että jos suhteesta tuleekin pitkä ja oikea, en haluisi, että mikään menneisyydessä käy mieltä kaihertamassa heikoimmallakaan hetkellä. Toisaalta näin meidän tapaamisemme suurena mahdollisuutena, joka saattaisi tehdä kaiken selkeäksi eikä noita muita tarvitsisi enää miettiäkään. Tämä kaikki todellakin muutaman (kymmenen) viestin perusteella ilman että edes kuvia olimme nähneet toisistamme. Sitä kai kutsutaan intuitioksi.

Matkan jälkeen en nähnyt enkä ollut yhteydessä Tapailumieheen pariin viikkoon ja sitten kun taas olin, se olikin tosi kivaa ja ihanaa jälleen. Jollain lailla entistäkin mukavampaa. Jatkoin kuitenkin viestittelyä Mysteerimiehen kanssa. Tämä ”neutraali viestittelyvaihe” kesti noin kuukauden. Hän määrätietoisesti ei halunnut tavata minua, mutta kertoi käyttävänsä koko deittiprofiilia enää minun kanssani kirjoitteluun. Hän jatkoi toisen naisen tapailua ja jatkoi silti kanssani. Samoin tein itsekin, tapailin Tapailumiestä ja en juuri deittiprofiileillani tehnyt enää yhtään mitään muuta kuin odottelin Mysteerimiehen viestejä. Huomasin kuitenkin arjessani ”etsiväni” häntä koko ajan. Siis ilman kuvaa vielä!! Jäin kuuntelemaan muiden juttuja ja yritin bongata jotain, joka viittaisi tähän mieheen. Kysyin hänelltä kuvaa ja pyysin kertomaan millaiseksi hän minut kuvittelee.

Kuvaa en saanut, mutta vastaus oli viedä jalat alta. Jälleen kerran ilman mitään oikeaa syytä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s